Katujen kuningattaret

Postasin tiistaina ensimmäisen satsin Indiedaysin ja Olympuksen PEN mini -kamppikseen kuvaamiani katumuotikuvia ja nyt on vuorossa toinen kolmen kuvan satsi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Johtuikohan siitä, että olin itse pukeutunut tuona päivänä juurikin mustaan, valkoiseen ja oranssiin, että ihanaan neuletakkiin pukeutunut Mariam kiinniti huomioni Helsingin Punavuoressa. En ole koskaan ollut suuri farkkupaitojen ystävä, mutta tätä Mariamin asua katsellessa sekin alkaa näyttämään kovin houkuttelevalta. Plussaa vielä älyttömän makeista aurinkolaseista!

Mariam kertoi tyylinsä olevan yleensä hyvin minimalistinen ja androgyyni ja hänen pääasiallisen värinsä olevan musta. Hänelle oli kuitenkin käynyt tuona päivänä samoin kuin itselleni, että auringon paiste oli sekoittanut pään ja saanut pukemaan päälle sekä valkoista, että kirkasta väriä.

20130513-211341.jpg

Porin kävikseltä bongasin kivaan baseball-rotsiin pukeutuneen Nooran, jonka korvissa killuneet papukaijakorvikset toivat ihanasti mieleeni oman ala-asteaikaisen korvakorukokoelmani kaikkine ysäriklassikoineen.

Noora itse kuvaili tyyliään sekoitukseksi kaikkea kivaa ja värikästä fiiliksen kallistuessa toisinaan androgyyniksi ja toisinaan tyttömäiseksi.

Mitä kuvallisiin asioihin tulee, niin tämä kuva on näistä ottamistani kamppiskuvista ehdoton lempparini tuon ikkunaheijastuksen vuoksi!

20130513-211317.jpg

Suloisen Sinin harmaa kauluksellinen mekko toi kaukaisesti mieleeni entisaikojen Lotat. Mekon, sukkahousujen ja kenkien monotoninen värimaailma sai kivan piristyksen iloisen keltaisesta myssystä ja aurinkoisesta hymystä.

Sini kertoi olevansa tyttömäisestä tyylistä pitävä kirpparihai, joka tykkää murretuista sävyistä ja rakastaa kaikkia erikoisia sukkahousuja.

Näitä katumuotikuvia voi selailla enemmän tuolla Olympus-kampanjasivulla, missä voi tykätä lempparikuvistaan ja osallistua samalla PEN mini E-PM2-kameran arvontaan. Samanmoisella kameralla on kuvattu kaikki kamppiksen huikeat kuvat. Myös Olympus Finlandin FB-sivulta löytyy arvonta, jonka palkintona on myöskin PEN mini!

Omat aiemmin julkaisemani kuvat löydät TÄÄLTÄ.

PS. Tulevana sunnuntaina järjestettään Tampereen Pakkahuoneella muotikirppis ja tapahtumassa mukana myös Olympus kameroineen ja heidän messissä minä! Tästä kuitenkin lisää infoa vielä ennen sunnuntaita!


1 Comment

Post A Comment