Hyrrän lailla pyörien

Tällä viikolla kaipasin hieman välimatkaa kotioloihin ja koko Poriin, joten järjestelin työni siten, että saatoin pitää muutaman lomapäivän ja suuntasin Iinan helmoihin Helsinkiin. Meillä oli kalenterissa paljon työjuttuja, mutta ehdittiin me monenmoiseen hauskanpitoonkin. Torstaiaamu esimerkiksi aloitettiin suuntaamalla Linnanmäelle, missä esiteltiin Ivana Helsinki@Linnanmäki  -yhteistyön myötä syntynyt Paola Suhosen suunnittelema Hyrrä-kuosi.

 lintsiblogiin4

Värikäs ja riemukas Hyrrä-kuosi esiteltiin Ketjukarusellissa tapahtuneessa näytöksessä, missä mallit olivat pukeutuneet uniikkeihin Hyrrä-mekkoihin ja asusteisiin. Suhonen kertoo halunneensa luoda kuosin, joka kuvaa vauhdin hurmaa, riemua ja iloa eli asioita jotka hänelle tulee mieleen ajatellessaan Linnanmäkeä. Täytyy sanoa, että tässä hän kyllä onnistui, sillä suunnittelija oli mielestäni onnistunut loistavasti vangitsemaan tuohon printtiin sellaisen sirkushenkisen hauskanpidon tunnelman. Kuosi vie hauskasti johonkin lapsuuden fiiliksiin ja muistoihin. Mieleen nousi mm. hattarat, ilmapallot ja äidin reissusta tuoma värikkäitä kuvia muodostanut kaleidoskoppi.

lintsiblogiin1

Hyrrä-kuosi tulee näkymään Linnanmäellä monin tavoin mm. popcorn-kipoissa ja muissa huvipuiston käyttöesineissä- Hyrrä-kuosisia tuotteita voi myös ostaa huvipuistoon avatusta Linnanamäen Putiikista. Tällä hetkellä valikoimissa oli ainakin mm. muistikirjoja, kangaskasseja ja keittiötekstiilejä. Noita tuotteita ostamalla samoin kuin Linnanmäellä käymällä tukee samalla Lintsin omistavan Lasten Päivän Säätiön toimintaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harmi, että sää oli torstainan sen verran sateinen, ettei huvipuistohurjastelu tuntunut ihan parhaalta idealta, joten laitteet jäivät tällä kertaa väliin. Saatiin kuitenkin onneksi rannekkeisiin oikeuttavat Linnanmäki-lahjakortit lahjana mukaamme, joten enköhän minäkin tänä kesänä pääse tuohon ihanaan ketjukaruselliin pyörimään.

lintsiblogiin2

Vaikkei itse laitteisiin tällä kertaa päästykään, niin hauskaa meillä silti Iinan ja Jonnan kanssa riitti. Jonna oli niin suloinen jännittäessään hurjasti mitä narunvedosta mahtaakaan itselle tarttua. Jonnin naru nappasi mukaan Hyrrä-kuosisen kangaskassin, minä sain keittiöpyyhkeen ja Iina sai rukkaset, eli patakintaan. Kaikki olivat saaliiseensa tyytyväisiä vaikkakin itse hieman toivoin Hyrrä-muistikirjaa.

lintsiblogiin3

Mitä omituisimmin tavoin vääristäviä peilejä ei tietenkään voinut ohittaa hassuttelematta ja valokuvaamatta.

lintsiblogiin

Ja uusien kavereidenkin kanssa tehtiin läheistä tuttavuutta. Koitettiin Jonnan kanssa vähän vietellä herra Nakkia ja hänen sämpylöitään, mutta ei se meitä huomioinut vaan jatkoi vaan ketsupin roiskimista. Iina sen sijaan sai huomiota hieman pelimieheltä vaikuttaneelta ranskisannokselta.

lintsiblogiin5

Tuli se päivän asukin sitten kaiken kikattamisen lomassa kuvattua. H&M:n seitsemällä eurolla hankittu raitamekko sai kaverikseen UFF:lta Indiedaysin Blogi-TV:n kuvauksissa löytyneen camo-kuosisen takin, suursuosikeiksi nousseet Cubanasin punaiset herrainkengät, Iinalta lainatun huivin ja viime viikonlopun Muotikirppikseltä ostamani Marc O’Polon laukun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taas tällainen itselleni uusi kuosien yhdistelmä kyseessä, mutta mä jotenkin ihan rakastuin tuohon raikkaan raidan ja hirviporukat mieleen tuovan maastokuosin yhdistelmään. Ja taas kerran pitää asussa olla edes ripaus punaista! Mutta, kun tälläkin kertaa juurikin nuo kengät taas tekevät asusta ihan itseni näköisen vaikka hieman uudenmoinen yhdistelmä muuten kyseessä onkin.

Tulin viime yönä Poriin käydäkseni tämän päivän ihan virallisissa päivätöissäni, mutta aikaisin huomenaamulla otan jälleen suunnan takaisin kohti Helsinkiä. Luvassa mm. Fashion Stock Sales -tapahtuma (Vanhalla Ylioppilastalolla la klo 10-18) ja Indiedaysin ”luokkaretki”. Eli pakoa arjesta vielä muutaman päivän ajan. Tässä on vaan sellainen pulma, että mitä enemmän ja useammin mä pakenen arkeani sinne missä elämä on kepeää, hauskaa ja täynnä kuplia ja kikatusta, sitä tympeämmältä se normi arki aina tuntuu. Eli mulla on ns. positiivinen ongelma käsissäni, mulla on toisinaan liian hauskaa. Mut ongelma tai ei, mä aion pitää lähipäivinä vähän lisää hauskaa. Ensi viikolla sitten taas vuorossa hulluna niitä ”oikeita” töitä.

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Toivottavasti te olette vielä siellä, viime aikoina tuntuu olleen jotenkin kovin hiljaista.

PS. Porilaiset, huomasittehan TÄMÄN!


4 Comments
  • lilli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä ollaan, halusit tai et 😉

  • elmeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Juu mää oon täällä joka päivä ja moneen kertaan, oot päivien piristys!

  • Myytti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä myös päivittäinen vakkarilukija!Nauti hauskuudesta…

  • Elena / Kauniimpimaailma.blogspot.fi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tuo camotakki, mulla on itse asiassa samanlainen, Varustelekasta 😉 Kiva katsoa, miten muut sellaista yhdistelee, voisin itsekin kehittää jonkun asun sen kanssa nyt kun ilmat ovat niin lämpimiä, että tuolla tarkenee 🙂

Post A Comment