Viime aikojen parhauksia

 Minä tuolla blogin fb-sivulla jo eilen mainitsinkin, että viime viikoilta on ihan hirveesti kaikenlaista kuvamateriaalia ja juttuja mistä haluaisin ehtiä bloggaamaan, mutta en vaan tiedä missä välissä. Täytyy taas siis todeta se vanha tosiasia, että on se ikävää, kun työt haittaa kaikki hauskoja harrastuksia. Mutta onneksi reilun kahden viikon päästä koittaa sellainen mahtava asia kuin loma! Kokonaiset kolme viikkoa putkeen saan nauttia vapaudesta.

Ennen kuin ehdin paneutumaan kaikkeen arkistossa odottavaan materiaaaliin syvällisemmin haluan nostaa muutamia sekalaisia kuvapoimintoja parin viime viikon ajalta.

luokkaretki3

Muita Indiedays-blogeja lukevat ovatkin varmasti meidän ”luokkaretkestä” jo lukeneetkin, mutta tietämättömille kerrottakoon, että olimme toissalauantaina viettämässä aurinkoista kesäpäivää Porvoossa. Illallista söimme upeassa Haikon kartanossa. Tuosta päiväreissusta jäikin sitten sellainen fiilis, että kesälomalla olisi kiva matkata tutustumaan Porvooseen hieman tarkemmin!

shoppailut

Useimmiten Helsingin reissut ovat sen verran täynnä ohjelmaa, ettei niillä ehdi ruokaa kummempia shoppailemaan. Viimeisellä lähes viikon visiitillä oli lompakkoni epäonneksi kuitenkin muutama hetki myös ostoksien teolle. Luokkaretkeipäivän jälkeisessä kepeässä kevätkanuunassa tarttui Stockalta mukaan kantisalessa ollut Global Accessories nahkalaukku sen hurmattua minut simppelillä muodollaan ja kauniilla nuden sävyllään. (kaveri nimitti värin nätisti kamelin esinahaksi). Fashion Stock Sales -tapahtumassakin ehdittiin Iinan kanssa pikaisesti pyörähtää ja minä hankin jotain jo pitkään haaveissa ollutta Kirsi Nisoselta. Niistäkin uutuuksista lisää heti, kun ehditään kuvata!

mattolaituri

Todelliselta kesän avaukselta tuntui viime viikon maanantainen vierailu kaivopuiston rannassa sijaitsevalla Mattolaiturilla. Samalla terassilla juotiin viime kesänä Iinuskan kanssa skumppaa, mutta tällä kertaa päädyimme nautiskelemaan herkullisilal leivoksilla.

GT2

Saman päivänä käytiin vilkuilemassa myös Gina Tricotin ensi syksyn kamppeita. Vaikkei kyseinen liike kovin vahvasti omiin ostospaikkoihini kuulukaan, niin kyllä siellä muutama kimalteleva paljettiasia minunkin silmääni iski. Joanna puolestaan näyttää ihastuneen tuohon kukkakuosiseen mekkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Harvinainen yhteiskuva! Me hengataan Iinan kanssa yhdessä ihan hirveesti, mutta ollaan aina omien kameroidemme takana, joten osutaan harvoin samaan rutuun.

Emmis

Viime viikonloppuna ehdittiin pitkästä aikaa viettämään aikaa yhdessä Emmiksen kanssa, kun suuntasimme 20 v synttäreitä juhlineeseen Baarikaappiin kuuntelemaan musaa. Mimmi näytti jälleen kerran niin upealta, että pakkohan se oli ikuistaa. Ihan törkeän hieno asuste nuo Varustelekasta hankitut saksalaiset suojalasit!

pyora

Tämän viikoin mahtavin asia on tähän mennessä ollut ehdottomasti toissa päivänä saapunut uusi menopelini. Intersportin päämajassa oli luettu kirjoittamani polkupyöräpostaus ja päättivät sitten ilahduttaa minua uudella mankelilla. Voin kertoa, että käveltyäni työmatkat parin viikon ajan, hypin todellakin kattoon riemusta tämän asian vuoksi. Sain siis kertoa toiveeni pyörän suhteen ja niiden perusteella päädyttiin Nopsan kolmevaihteiseen Comfortiin, joka on malliltaan melko perinteinen mummis. Lisää tästä Intersportilta saamastani uudesta rakkaasta jahka ehdin sillä hieman useamman lenkin polkemaan.

Loppuviikkokaan ei vaikuta yhtään hullummalta, sillä luvassa on mm. yhdet kolmekymppiskekkerit ja toivon mukaan paljon muutakin kivaa!


2 Comments
  • Ellenelle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti sitten Porgosenreissulla muista käydä Cafe Cabriolessa (ihan torin laidalla): parhaat salaatit ikinä, parhaat kakut… paras kaikki 🙂 Sen jälkeen jaksaa kiertää vanhaa kaupunkia vaikka kuinka.

  • Oili
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I love you Veera!

Post A Comment