20.06.2013 Keskitytään olemaan kauniita

Tiistaina aloitettu antibioottikuuri on alkanut tepsiä jo sen verran, että olo ei ole enää ihan kamala. Kolmen päivän lepo ja yksin kotona hengailu säästivät ääntäkin siihen malliin, että pystyy jälleen puhumaan. Lääkäri oli kirjoittanut mulle vielä tämän päivän sairaslomaa, mutta koska minulla on alkamassa kesäloma, oli minun pakko tulla täksi päiväksi tekemään lomanalushommat pois. Täällä siis kyykin studiolla ehdin heittää nää pikaiset heipat sillä välin, kun kuvia latautuu paikkaan jos toiseenkin.

Eilen illalla oli siinä määrin mitta täynnä yksin kotona nyhjöttämistä, että kävin illalla pari tuntia ulkona nähden naapureitamme ja juomassa yhdet Tommin lomanalkamisen kunniaksi. Päälle kiskaisin seuraavanlaista.

Naistenlehdet jaksaa taas muistutella miten avonaisia sandaaleita käyttääkseen pitäisi omat kauniit ja puunatut varpaat. Minä sanon, että paskanmarjat, kyllä minunkin voisilmäpullien näköisillä ukkovarvasraasuillani ja kavereillaan on oikeus nauttia kesästä vaikka eivät varpaiden missikisoissa pärjäisikään. 😀

Sandaalit ovat peräisin HenkkaMaukasta ja ovat vallan ihastuttavat, eivätkä vähiten siksi, että ovat nahkaiset ja maksoivat alessa vain kaksikyppiä. Tykkään. Ikinä ennen ei mulla tämän värisiä töppösiä ole ollutkaan.

Sandaaleiden kaveriksi passaa loistavasti pari vuotta sitten Katokostasaamani metallinhohtoinen Baggun nahkalaukku.

Tynnyrivatsastani ja persevyydestäni huolimatta olen nyt ihan rakastunut tuollaisiin pehmoisiin trikoomaksimekkoihin. Mustasta mekosta innostuneena laukkasin Iinan kanssa Helsingissä kauppoja ympäri löytääkseni samanoloisia muissa väreissä. Ja löytyihän niitä sitten vihdoin itselleni kovin vieraaksi jääneestä teinikauppa BikBokista. Hankin sitten samointein sekä tuon vihreän, että viininpunaisen kun kerran sattui löytymään. Tulen asumaan ehkä koko kesälomani noissa ”yöpuvuissa”.

Kiireessä tuli kiskaistua vaatehuoneen henkarilta mukaan ihan väärä neuletakki. Tuo pikkuruinen kittana joutaa kirpputorille.

Mutta muutoin on tällä asulla aineksia kohota kesän lempiasujen kiivaasti päivittyvälle listalle. Olen jostain syystä viime viikkoina tykännyt kovasti hirveän monista päälleni pukemista asioista. Kai se vaan on sitä, että on jotenkin harvinaisen hyvä olo omissa nahkoissa.

Luin tuossa taas jonkun lehtijutun missä puhuttiin nuorten naisten kokemista ulkonäköpaineista ja etenkin siitä miten usein etenkin nuorista naisista tuntuu, että pitäisi olla hoikempi, seksikkäämpi ja kauniimpi. Mietin siinä sitten itsekseni jälleen kerran sitä miten onnekkaasti olen saanut elää omaa elämääni hyvin vähäisin painein. Onnistuin elämään kaikki teinivuoteni ajattelematta painoani tai kroppaani sen kummemmin. Siinä se kulki mukana ja oli sellainen kuin oli.

Oikeastaan kaikki nuoruusaikojeni negatiivissävytteiset huomiot tulivat joltain muilta ihmisiltä kuin itseltäni. Farkkumyyjän mukaan minulla oli ”reippaasti reittä”  ja yläastella ollessani joku vanhempi poika ilkkui tissejäni liian pieniksi, mutta sekin asia on sittemmin korjaantunut jonkin verran. Itse en muista juurikaan negailleeni olemustani. Toki elämään mahtuu sitten niitäkin ”yäk, oon ihan kamala hetkiä”, mutta ne ovat onnekseni olleet aina nimenomaan hetkiä, eivät edes kausia.

Mietin eilen tätä ulkonäköasiaa senkin vuoksi, että tulin taas kehuneeksi miestäni, koska hän näytti mielestäni niin uskomattoman komealta ja me sitten ”kinastelimme” tästä asiasta, kun Tommi meinaa aina vain tuhahdella mun kehuilleni eikä usko niitä.

Tuumailin siinä sitten jälleen kerran samaa kuin usein ennenkin, että minun on lähes mahdotonta erottaa pelkkää ulkonäköä omaksi asiakseen. Ihmiset muuttuvat silmissäni sitä kauniimmiksi mitä rakkaampia heistä tulee. Ja jos viihdyn jonkun ihmisen seurassa ja hän saa minut hyvälle tuulelle, on hän ihan varmasti mielestäni myös hyvän näköinen.

Toki joskus voi kadulla bongata jonkun ihan tuntemattoman josta ajattelee, että onpas siinä kuuma mies tai upea nainen, mutta se on harvinaista. Viimeksi muistan ihastelleeni vierasta komeaa miestä viime viikolla Tukholmassa, mutta luulen, että siihenkin reaktioon oli iso osansa sillä, että mies talutti suloista pientä koiraa. Ihastelin siis ehkä enemmänkin mielikuvaa siitä millainen persoona tuo mies ehkä on, en niinkään ulkokuorta. En oikeastaan enää edes muista miltä mies näytti.

Mitä tulee fiilikseen omasta ulkonäöstä, minä luotan tuohon samaan asiaan. Luotan, että kaikki ne ihmiset joilla on minulle väliä, ja jotka ovat rakkaitani tai ystäviäni, pitävät minusta monen muun asian vuoksi kuin ulkonäön. Ja koska he pitävät minusta, näytän heidän silmissään myös kauniilta.

Juuri ulos lähtiessä peiliin vilkaistessa voi toki olla olo, että hehkeämmältäkin voisi näyttää ja taas on tukka huonosti ja kauheat silmäpussit ja voi ei, mutta heti kun pääsen ihmisten seuraan, unohdan suurimman osan noista ”kriiseistä”. En jaksa stressata sojottavasta tukasta tai sukkahousujen silmäpaosta, jos koen, että minä ja ympärilläni olevat ihmiset viihdymme toistemme seurassa.

Niinpä useimmiten jos jossain tilanteessa tai uudessa seurassa iskee ahdistus, että ”voi ei mä oon ihan ruma”, onkin oikeasti kyse siitä, että koen epävarmuutta sosiaalisista taidoistani tuossa tilanteessa. Että jos en nyt osaa käyttäytyä ja puhua oikein juuri tässä tilanteessa ja seurassa ja mokaan itseni, niin sitten minä myös näytän kamalalta. Mutta jos on käyttäytynyt typerästi, niin ei siinä paljoa enää ulkonäköä ehdi ajatella, kun soimaa itseään jo muuten. 😀

Ajattelinpa näitä asioita miten päin tahansa, tulen aina siihen tulokseen, että mun elämässä on loppujen lopuksi aika vähän tilanteita joissa ulkonäölläni olisi merkittävästi vaikutusta mihinkään suuntaan. Itse asiassa tämä blogi on ehkä elämässäni se ainoa asia, joka saa mut ylipäätään tarkastelemaan omaa ulkoista habitustani. Ja täälläkin mä huomaan tulevani koko ajan armollisemmaksi itseäni kohtaan.

Arkielämän tilanteet ovat niin täynnä kaikkea muuta, etten tule huomioineeksi kokoani, tukan asentoa tai sitä missä kohtaa poskia meikki parhaillaan valuu. Mä vaan menen hölmönä eteenpäin ja ajattelen vähän ylioptimistisestikin olevani ihana ja mahtava ja hyvää seuraa.

Tuntuu ettei tässä ollut taas mitään päätä eikä häntää. Kiteytettynä mä kai yritän sanoa, että meidän kaikkien kannattais keskittyä enemmän käytökseemme kuin ulkonäköömme. Kun pyritään kaikki mieluummin olemaan ystävällisiä kuin mahdollisimman täydellisesti tällättyjä tai ennemmin käyttämään seurassa aikaa toistemme kuuntelemiseen kuin maaniseen puuterin ja huulipunan lisäilyyn, niin ollaan kaikki paljon kauniimpia toistemme silmissä.

Tämän tsemppipuheen myötä ihanaa juhannusta kaikille! Ollaan kaikki kauniita toisillemme!