17.06.2013 Häävieraan asu?
Tämän päivän kaikki energia tuli ladattua parin korttelin mittaiseen apteekkireissuun, eli sairastaminen jatkuu. Ihan suorinta tietä en kuitenkaan onnistunut palaamaan lähtöruutuun, vaan poikkesin pikaisesti Lindexin alerekeillä.
Ja ihan hyvä, että poikkesin, sillä tuo hairahdus saattoi ehkä ratkaista asupulmani ystävän 29.6. koittavia häitä ajatellen.
Mekko siis löytyi Lindex Generous -osastolta ja oli -50% alessa, joten hintaa jäi 25 €. Ohuen mustan vyön kävin nappamassa Seppälästä, sillä ilman vyötä mekko A-linjaisuutensa vuoksi liian säkkimäinen ja lihotti entisestään. Vyötäröä hieman vyön avulla esiintuomalla teltta muuttuikin sitten ihan eri mekoksi.
Kengät on jo moneen kertaan nähdyt Maison Martin Margiela for H&M alelöydöt, laukuksi passaisi tuo rakas Dieselin niittipussukka ja Nousevalta Myrskyltä saadut korutkin tahtoisivat päästä juhlimaan.
Mitä sanotte näin alustavasti asua päälle pukematta, olisko tuossa potentiaalia kesähäihin asuksi?
Väri yllätti kyllä itsenikin, mutta näytti päälläni ihanan raikkaalta. Taas siis omaksutaan ihan uusia sävyjä tämän neidin vaatekaappiin.
Ps. Huomasittehan myös edellisen, vain muutamaa tuntia aiemmin julkaistun postauksen, jossa yhden morsiamen häätyyliä!