Ihanuuksia Pori Jazzeilla

Hei kaikki Porissa tämän loppuviikon aikana pyörivät! Jazz-kadulla on pystyssä tönö ja teltta jos toinenkin ja tarjolla on jos jonkinmoista tavaraa, tarviketta ja herkkua. Yhdestä kojusta haluaisin kuitenkin ihan erityisesti teille vinkata, nimittäin aika tarkalleen Taidemuseon sisäänkäyntiä vastapäätä löytyvästä lifestylekauppa Fox & Rabbitin myyntipisteestä.

Minulla on tässä kaverilehmä sillä tavalla ojassa, että kyseisen puodin myyjäneitoset asustavat jälleen Jazzien ajan meillä kuten jo parina vuotena aiemminkin. Mutta olivatpa kavereita tai ei, niin minun makuuni Jazz-kadun ihanimmat tuotteet löytyvät ehdottomasti tästä kettu & pupu -kaupasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aiemmin puodin myyjätär Henna on ollut Jazzeilla mukana vain oman Merry-go-Round -korumerkkinsä kanssa, mutta tänä vuonna puoti on täytetty myös monien muiden ihanien merkkien tuotteilla.

 foxrabbit_sekavaa

Itseäni kiinnostaa esimerkiksi kierrätysmateriaaleista koruja valmistavan Omstartin lamppukorvikset, jotka passaisivat mielestäni valokuvaajalle enemmän kuin mahtavasti. Myös saman merkin cava-pullojen korkeista korvikset tuntuivat iskevän minun makuuni. Suosituimpia tuotteita Omstartilta on kuitenkin Jazzeilla ollut kuulema vanhoista lusikoista tehdyt korut.

 foxrabbit_laukut

Korujen lisäksi myynnissä on myös kaikenmoisia ihania laukkuja ja pusskoita mm. MOIMOI Barcelonalta, Baggulta ja Uhana Designilta.

Tuossa alarivin keskimmäisessä kuvassa laukkujen takaa pilkistää myös täältä blogista tuttuja Nousevan Myrskyn kierrätyskumikoruja!

foxrabbit_erikaworks1

Merry-Go-Roundin ja Nousevan Myrskyn koruja minulta itseltäni jo löytyy, joten tämän vuoden jazz-katu -hankinnat taitaa kallistua joko Uhana Designin (nuo kolmiot ja pisaranmuotoiset) tai Erika Worksin  korvakoruihin. Eniten taitaa tällä hetkellä kutkutella nuo mustaoranssit nahkatupsut.

foxrabbit_erikaworks2

Erika Worksin tuotteethan ovat siis käsin maalattua nahkaa. Myynnissä korujen lisäksi myös mm. maalausten avulla uuden elämän saaneita second hand -nahkalaukkuja.

Jos siis coolien kotimaisten tekijöiden tuotteet kiinnostavat, niin Fox & Rabbitin koju kannattaa Jazz-kadulla pyöriessä ehdottomasti tsekata! Ja jos ei ole nyt täällä Porissa pyörimässä, niin Helsingissä Fox & Rabbit -liikkeen löytää osoitteesta Vaasankatu 6.

PS. Postauksessa on mainittu myös merkkejä joilta olen blogiurani aikana saanut ilmaisia tuotteita (baggu, merry go round, nouseva myrsky), joten kyllä, tämä sisälsi mainontaa.


2 Comments
  • Chenille
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muutenkin kyseinen koju on vierailulistalla mutta nuo ihanat kierrätyskorut ovat niin ihania etten millään malttaisi odottaa huomista jazz-katuvisiittiä!

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joku kesä sitten kävin ekan kerran Pori jazzeilla ja jo silloin ihastuin noihin tuon kadun kojujen tarjontaan. En valitettavasti pääse käymään siellä tänä vuonna vaikka hinku olisi kova, kaikki meinaa mennä päälleikkäin. Ehkä sitten ensi vuonna 🙂

    – hannamaria

    hannamariav.blogspot.com

Post A Comment