21.07.2013 Kääntöpuolia
Ai että. Pakko jakaa tää kuvapari teidänkin kanssa.
Sama mimmi molemmissa kuvissa. Kuvat otettu parin päivän sisään molemmat. Joskus sitä onnistuu näyttämään ihmiseltä ja toisinaan taas ei. 😀
Minusta on olemassa suuret määrät kamalia valokuvia, mutta tuolle Pori Jazzin worker -passiin lävähtäneelle kuvalle mä olen hirnunut oikein ekstra paljon. Odotin joka kerta johonkin konserttialueelle mennessäni, että järkkäri kuvan nähdessään huutaa kovaan ääneen kavereilleen löytäneensä koko tapahtuman karmeimman suohirviö-kuvan. 😀
Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa, myös omalla pärställä. On lohduttavaa tietää, että tuo eilen Kirjurinluotoon lähtiessä otettu kuva on myös ihan yhtä lailla todellisuutta kuin suohirviö kuvakin. Minä pystyn toisinaan näyttämään myös raikkaalta ja kauniilta.
Tämän kuvaparin minä talletan rumapäiviä varten. Niitä kun väkisinkin joskus tulee vastaan. Sen ”mä oon kauheen näkönen ja vanha ja kurttunen ja yök” -olon iskiessä mä voin katsoa näitä kuvia ja todeta, että huonomminkin voisi mennä ja parempaankin pystyn.
Tänään pitäis pystyä tuohon oikean puoleiseen suoritukseen, kun pääsen ammattilaisen puunattavaksi ja joudun toisen pron kuvattavaksi. Wish me luck!
s
Posted at 00:00h, 30 marraskuunsinä tosiaan tosiaan näytät raikkaalta ja kauniilta! ja ihana kun sanoit sen itsekin 🙂
JonnaH.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKuvaajakin on löytänyt just sen parhaan kuvakulman tohon ekaan kuvaan… 😀 Ton takia inhoan passikuviakin, niihin ei voi ikinä kääntää sitä parempaa puolta naamasta. :p
Pate
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTää on niin tuttua. Mun passikuva on todella ruma, siis erittäin hirveä. Onneksi aika harvoin enää papereita kysellään, mutta kyllähän se aina hävettää jos sitä possukuvaa pitää jollekin esitellä. Useampikin baarityöntekijä + muut kuvan todistaneet ihmiset ovat ihmetelleet että miten noin kauniista naisesta saa tämmöisen kuvan 😀 Seuraavaan passiin kyllä on pakko tulla parempi kuva!
hehei
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinä myös onnistun näyttämään ihan karmealle kaikissa passikuvissa tms. Kyllä minusta on joskus hyväkin kuva saatu (kun on otettu minulta salaa), en ymmärrä mitä menee aina kuvaustilanteessa pieleen. Esimeriksi passikuvassani näytän aivottomalle kasvonpiirteettömälle mössönaamalle, opiskelijakorttini kuvassa taas näytän lommoposkiselle mulkosilmälle. En ymmärrä miten siinä kuvassa minulla voi olla kolhot lommoposket, kun minulla on pyöreät kasvot! Ja minulla on kyllä pyöreät silmät, mutta ei sentään mulkosilmät. Mystisiä nämä jutut 😀
Arja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEnnen olin sitä mieltä, että sitä vaan näkee itsensä rumana passikuvassa. Nyt tiedän, että sitä on. Uusin passikuvani niin hirvee. Ei sille vaan voi mitään että joskus on kamalannäköinen ja se vielä ikuistetaan juuri niin kauniisti.
tilli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana kuva! 🙂 Mutta puuttuuko sinulta kulmakarvoista loppupää? Kilpirauhasen vajaatoiminnan merkki. 🙁
hannamaria
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVau mikä ero! Näin mulla yleensä käy: passikuva ja muut ”viralliset” kortit näyttää juurikin siltä että oon justiin noussu sängystä, kun sitten en joudu pönöttämään ja olemaan naama peruslukemilla niin kyllä niistä kuvista ihan nättejä tulee 🙂
– hannamaria
hannamariav.blogspot.com
Tiia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKävin tänään nappaamassa uuden passikuvan, ja voi järkytys minkälainen siitä tulikaan. Noh, sitä katsellaankin sitten seuraavat viisi pitkää vuotta ;D
Pellavasydämen Mervi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhanaa! Kaipaisin enemmänkin tällaista ennen-jälkeen kuvausta! Vaikkapa pullukan ihmisen pukeutumiseen: jos on esim. leveälahkeiset housut tai kapealahkeiset vastaavat – Mikä on ero, kumpi kannattaa valita? Toinen esimerkki: jos pusero on tiukka tai se on löysä, kumpi näyttää paremmalta… Pukeutuminen on itselleni ongelma, tai siis se oikeanlaisen vaatteen valitseminen. Toki saan tällaisenaankin blogeista vinkkejä, mutta tuollaista vertailua vielä kaipaisin…
Kati
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOot kaunis! 🙂
Erika Works
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei!
Korvikset näyttää tosi hyviltä! Oranssi on näköjään sun väri. Ihanaa, että valitsit ne 🙂
-Erika
SariV
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNoi korvikset on niiiiiin makeet!
Ja Veera tietty 😉 <3
Mä kyselinkin fb:n kautta Veeralta korviksista ja päätin kans, et mun ON SAATAVA SELLAISET.
Niinpä sunnuntaina Loirin konsertin jälkeen suuntasin Veeran ohjeilla kadulle, mutta 🙁 ei löytynyt kojua…
Löysin kuitenkin kaksi nettikauppaasi, mutta en löytänyt ko. korviksia kummastakaan…?
Enkö vain osannu hakea?
Kiitos jos saisin apua tähän ”lähes akuuttiin ongelmaan” 😀 näin ihanan blogin kautta <3
Cerp
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPitkästä aikaa eksyin blogiisi ja… Anteeks, mutta mä hirnun täällä yksikseni 😀 Toi on niin tuttua! Kyllä sitä itestään saa otettua superedustavia vahinkolaukauksia, mutta auta armias ku joku ”virallisempi” kuvaustilanne päällä, silloin löytää kummasti hirviömäisiä puolia itestään. Mun paras esimerkki on kymmenen vuoden takainen luokkakuva, jossa silmälasit aiheuttaa heijastuksen niin, että silmät näyttää kunnon demonisilmiltä. Totta kai mulla on siinä suu puoliksi auki. Ja paita, jossa lukee ”Evil” 😀
krista
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVitsit Mimmi sä oot super!!!
ikki
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi kuule, vaikka mä olisin kuinka hehkeä mennessäni Jazzien kuvaan, olen kuvassa kuin PIIPtakapuoli! Vuosi vuoden jälkeen sama juttu!