Dear diarrhea

Pahimmasta loman jälkeisestä töihinpaluushokista, kun selvisi viime viikolla, niin tilalle sainkin sitten taas fyysistä vaivaa. Muistaakseni mainitsin loppukeväästä täälläkin mun olkapää- ja niskaongelmista, joiden takia piti muutama päivä akuuteimman kivun aikaan viettää sairaslomallakin. Kesäkuussa meni jo fysioterapeutin olkapäätreenien ansiosta paremmin, mutta viime viikolla tekemäni lähes kellon ympäri kestäneen kuvauskeikan jälkeen olkapää ilmoitti taas ettei oo mun kaveri. Fiilikset onkin sitten taas sen mukaiset. Ärsyttää ja kiukuttaa.

Tänään oli vuorossa kuitenkin sellainen työterveyslääkäri, joka perinteisen tulehduskipulääkekuurin sijaan kirjoitti myös lähetettä tarkempiin tutkimuksiin. Huomenna siis luvassa olkapään ultraäänitutkimus. Kiertäjäkalvosinprobleemia se epäili kuten minä itsekin Google-tohtoroinnin perusteella. Että kenties ns. ahdas olkapää kyseessä. Onko kellään teistä ollut kyseistä ongelmaa? Onko hoitunut fysioterapialla ja treenillä vai onko jouduttu leikkaamaan?

Tämän sairaskertomuskitinän vastapainoksi viimeisen viikon lempiasuni. En muista koska mulla olisi viimeksi ollut vaaleat farkut, mutta nyt mä olen ihan rakastunut näihin alesta löytämiini Lindex Generous -farkkuihin ja ne asuivatkin ahkerasti päälläni kaikki viileät päivät viime viikolla. Nämä eivät todellakaan ole ensimmäisert Lindexin pylleröosaston farkut jotka ovat osoittautuneet ihan mahtaviksi, vaan kaapista löytyy parit muutkin loistavan malliset ja tuntoiset Generous-farkut. Suosittelen siis tsekkaamaan mikäli olet kaltaiseni plussapallo ja kaipaat farkkuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-Lindex Generous/neule-Zara/nahkarotsi-Saki/sandaalit-H&M

Muita viime viikon suosikkivaatteita edustavat myöskin tämän kesän alelöydöt. Unelman pehmoinen ja epämääräisesti venyvä ja vanuva Zaran viskoosineule on väriltään melko tuntematon omassa vaatekaapissani, mutta tuntuu sopivan vaalean denimin kaveriksi nyt kesäfiiliksissä oikein mainiosti.

Lauantai-iltana Jazz-hulinoihin suunnatessa oli pakko kaivaa jopa nahkarotsi päälle ja sen vuoksi oli sitten pakko tasapainottaa asua kepeillä kesäsandaaleilla, ettei iskisi ihan syysmasennus pukeutumisen vuoksi. Kauniit nahkasandaalit tulivat vastaan H&M:n alesta kahdella kympillä ja ovat mukavuutensa vuoksi olleet ihan joka euron arvoiset. (Löytyy näköjään vielä kokoja 39 ja 40)

Eli näin sitä jälleen otetaan askelia pidemmälle ja pidemmälle mustista vaatteista. Minä + vaaleat farkut + lapsen ripulikakan värinen neule, nyt on sekin päivä nähty. Mua melkein jo pelottaa mihin mä oikein olen matkalla. 😀

Mutta siis, jos jollain kokemuksia tuosta olkapään kiertäjäkalvosinpulmasta, niin kertokaa ihmeessä. Kaikki muukin kommentointi toki tervetullutta vaikken kommentteihin ole viimeisen parin viikon aikana ehtinytkään vastata. Pahoitteluni siitä.

PS. Blogin facebook-sivulla on kasassa pedon luku, sillä eihän mua itseeni voi laskea. Jos haluatte muuttaa lukemat kristillisemmiksi, niin menkää tykätkää. 😀pedon luku


16 Comments
  • Pellavasydämen Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Väärin, sinä et ole mikään plussapallo, reidet hoikat kuin mitkä! Mutta mitä tehdä sit ku on iso peppu ja paksut reidet, ei sellaisia varkkuja oo tehtykään…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kyllä multakin reittä löytyy ihan reippaasti. Näin itse asiassa joku farkkumyyjä totesi mulle joskus ihan hoikkinakin aikoina. 😀

      Oon hoikka tohon vähän polvien yläpuolella saakka ja siitä sit plussapallo. 😀

  • ttuffi-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla ei ole tuota kiertäjäkalvosinongelmaa, mutta yliliikkuvat olkapäät ja kumouduin pyörällä oikean olkapään päälle keväällä 2011 ja siitä asti on mietitty mikä on vikana. Kortisonia pistettiin ja magneetissa käytiin, mutta mikään ei oikein auttanut. Yks fyssarisarja ”tavallisella” fyssarilla, mutta pitkäaikaista apua ei siitä ollut. Vaihdoin DBC-aktiiviklinikkaan ja 15 hoitokertaa reilussa neljässä kuukaudessa eikä ole ollut sen jälkeen kertaakaan kipeä 🙂 Pahimmillaan meni Panacodia ja 600mg Buranaa sekaisin ja mulla ei oo mikään matala kipukynnys…

    Kun vain malttoi lepuuttaa kunnolla niin on se hiljalleen parantunut. Olen alle 20 ja näin nuorilta ei olkapäätä leikata varsinkaan kun varsinaista vikaa ei missään kuvissa näy. Voi olla, että tulevaisuudessa sitä pitää ronkkia, mutta yritän tehdä harjoitteita jotta tukilihakset ympärillä pysyvät kunnossa ja vähän tietenkin miettiä mitä tekee ja millä kädellä. Ja mm. opettelin kantamaan laukkua vasemmalla olkapäällä, pesemään hampaat vasemmalla….

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      munkin on nyt varmaan opeteltava käyttämään enemmän vasenta kättä, mutta hitto kun se tuntuu hankalalta! Tuntuu ettei laukku vaan pysy vasemmalla ollalla samoin kuin oikealla ja kaikkeen tarttuu eka automaattisesti oikella kunnes tuntee kivun. Mut pitää vaan koittaa treenata..

  • aurora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau….vau…vau! VAU mikä nainen!

    Vau…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no vau, mikä kommentti! 😀

  • Fariah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei nainen, et oo plussa etkä bonuspallo noilla tisseillä ja kapeilla säärillä! Hot!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no kyllä tässä melkoisesti bonuskiloja on, joten itsestäni käyttämät nimitykset lienevät kuitenkin oikeutettuja.

      Mutta joo, tissejä ja säärtä kyllä löytyy sitten kans! 😀

  • vippe
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikeassa olkapäässääni todettiin aikoinaan kiertäjäkalvosimen tulehdus. Vika oli alkujaan oikeasta kyynärpäästä eteenpäin edennyt tulehdus, johon sain alkuun kolme kortisonipiikkiä kyynärniveleen. Lisäksi kipulääkettä ja useita kuukausia kestäneen Voltaren Retard kuurin. Tämän jälkeen kun pahin kipu oli ohi aloitettiin fysioterapia kuminauhajumppien kera + syväsähköhoitoja n.10-15 kertaa. Kättä piti käyttää mahdollisuuksien mukaan, jotta vältyttiin olkapään ”jäätymiseltä” ja leikkaamiselta. Itse vedin sinnillä sauvkävelyä kyyneleet silmissä – ensin 5min. ja vähitellen enemmän. Hommaan kului kuukausia ja olen vuosia ylläpitänyt olkapään liikkuvuutta syvänveden jumpalla ( vesijumppaa, jossa jalat eivät ylety altaan pohjaan). Yhä edelleen päätetyöskentely kipeyttää olkapäätä, venyttelyt tekevät hyvää ja koskaan ei olkapää ole enää ollut ihan oireeton. Nykyisin vaivan kanssa jo osaa elää – Toivottavasti tästä oli jotain apua itsellesi? Olet vielä nuori, joten hyvinkin vaiva voi parantua kokonaan.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mulla on kans kyynerpää oireillut aiemmin useastikin. Tuntuu siis, että kädessä on vikaa ylhäältä alas saakka. 🙁

      Mä luulen kans, että saan lähetteen taas fysioterapeutille ja ja hänen ohjeilla sitten täytyy koittaa alkaa liikuttamaan olkaa kuntoon. Tuskin mullakaan mitään leikkausta on edessä, koska ainakaan repeämää ei ultrassa näkynyt.

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tässä se taas nähdään, valokuvaajien ammatti on vaarallinen 😀 On kiva nähä sun päällä muutakin kuin mustaa, vaikkei siinäkään mitään vikaa ole 🙂 Rakastan edelleenkin sitä sun yhtä nahkaista jakkurotsia, joka on hieman a-linjainen. Postailit siitä joku pari vuotta sitten jollen väärin muista.

    – hannamaria

    hannamariav.blogspot.com

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se nahkarotsi löytyy edelleen ja on käytössä! Ei vaan ole osunut pitkään aikaan asukuviin, mutta ehkä syksymmällä taas. 🙂

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nuo olkapäävammat ovat varsinkin uimareilla todella yleisiä, johtuu ainakin osittain liikakäytöstä ja virheliikkeistä. Omalla kohdallani olkanivel on lähtenyt parantumaan harvennetulla harjoitustahdilla ja lisätyllä levolla – ei siis liikakäyttöä enää. Onko sun kohdalla se kipeä hartia sillä puolella, jolla nostelet kameraa eri asentoihin? Jos on, niin siinä tapauksessa kannattaa varoa niitä tiettyjä liikkeitä joissa hartiaan erityisesti koskee ja ehkä myös varoa niiden kaikkein painavimpien putkien käyttöä, mutta ei lakata kuvaamista kokonaan. Pienet painotreenit fysioterapeutin ohjeita noudattaen varmasti auttaa myös, mutta kannattaa silti odottaa ultraäänen tuloksia ettet ainakaan pahenna tilannetta. Ainakaan täällä USAssa leikkaushoitoa ei suositella kuin vasta viimeisenä keinona, ne kun eivät aina auta ja usein niitä joudutaan toistamaan.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo oikea hartiahan se, eli juurikin ns. työkäsi. Kamera objektiiveineen painaa pahimmillaan jopa kolme kiloa ja sen kanssa saattaa työskennellä tuntitolkulla putkeen. Plus sitten kaiken muun kaman roudaaminen ja hiirityöskentely päälle joten oikea käsi ja olka on tosi kovalla rasituksella koko ajan. 😛

      Ultrasta tiedän jo sen verran, että repeämää siellä ei ainakaan ole, jonkinmoista ahtaumaa kylläkin. Uskoisin, että fysioterapeutille lisää ohjeita kuulemaan on lääkärin määräys.

  • emmyli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hitsit…luin otsikon ja ajattelin että mistä sä nyt vielä ripulin oot napannu mut onneks ei sittenkään 🙂 näytät upeelta.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no huh, ei onneksi enää sellaista vaivaa tähän kaiken muun päälle! 😀

Post A Comment