Pöksyjä pilkkahintaan

Olen siinä mielessä maltillinen shoppailija, että hankin vaatteeni suurimmaksi osaksi alehinnoilla. Monet liikkeet tarjoavat tasaisin väliajoin jotain alelappuja ja koodeja ja mallistojen nopean kiertokulun vuoksi vaatteet päätyvät alerekkeihin melko kiivaalla tahdilla. Niinpä siis kyttäilen kaupoissa useimmiten niitä poistohyllyjä tai maltan mieleni himotuksien edessä siihen saakka, kunnes postiluukusta kolahtaa miinusmerkkinen kuponki.

Toki tuolla menetelmällä moni kiva vaate ehtii jo loppua kaupasta ennen kuin minä ehdin apajille, mutta enpä nyt muista yhtään sellaista vaatetta jonka hankkimattajättäminen olisi oikeasti jäänyt pitkäksi aikaa mieltä kaihertamaan. Uusia himotuksia kun tulee jatkuvalla syötöllä.

Toisinaan taas voi sitten iloisesti yllättyä löytäessää jotain kovasti sovituskopissa peilailemaansa viitä vihoviimeisten alejäännösten tasaraharekistä. Näin kävi eilen Lindexillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Camokuosifarkkuja sovittelin jo keväällä, kun olimme Mimmin kanssa tutustumassa uusiutuneeseen Generous-mallistoon. Nuo mainoskuvissa XL-malli Tara Lynnin päällä nähdyt farkut jäivät tuolloin kuitenkin vielä kauppaan. Maastokuosi jäi hieman kaihertelemaan ja vilkuilinkin housuja kaupassa vielä useaan otteeseen, mutta kesän helteissä ne eivät enää tuntuneet ajankohtaisilta. Fiilis oli kuitenkin eilen jo ihan eri, sillä syksy kolkuttelee jo oven takana. Sattui hyvä tuuri ja Porin keskustan Lindexin viimeiset jäljellä olevat camofarkut olivat omaa kokoani, joten nyt vihdoin puoli vuotta ensikohtaamisen jälkeen ne lähtivät mukaani.

Toiset pöksyt eivät ole ihan niin vanha tuttavuus, vaan noita pyjama-alaosan näköisiä Holly & White -malliston housuja sovittelin ensimmäistä kertaa vasta pari viikkoa sitten niiden ollessa -70% alessa. Jätin housut kuitenkin tuolloin 15 € hinnalla kauppaan ja kiikutin ennen tilipäivää viimeisiä pennosia mieluummin ruokakauppaan. Päätös oli oikea, sillä nyt ne irtosivat jo lähes ilmaiseksi.

Molemmat housut löytyivät siis vihoviimeisten alekamojen ”viekää pois puoli-ilmaiseksi” -huutaneesta rekistä, jossa kaikkien tuoteiden hinta oli 4 €. Nuo alkuperäiseltä yhteishinnaltaan 95 euron tuotteet lähtivät siis mukaani nyt huokealla kahdeksan euron yhteishinnalla. Tuli varsin hyvä mieli ja tunsin tehneeni huikeita löytöjä. Saan alennusostoksista aina hirvittävää onnistumisen tunnetta!

Ja nyt kysymys ystävälleni Annille, ostitko nuo samat pyjamahousut? Mulla on sun FB-statuksen vuoksi vahva epäilys, että tuli taas hankittua tiimipöksyt! 😀


Tags:
3 Comments
  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No todellakin ostin! Kuminauhavyötärö on turvallinen vaihtoehto 😀

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sulla on kyllä ihan ilmiömäinen vainu noitten alelöytöjen suhteen!

  • d-malli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan silkkaa säästöä 😀 Olen menossa tänään kaupungille ja voi olla, että pitää käydä tarkistamassa keskustan kaupat, jos niissäkin olisi tuollaisia tasaraharekkejä vielä jäljellä…. Olin tosin ajatellut koluta jotain second handia, mutta nyt tuli vaihtoehto mieleen ansiostasi 😀

Post A Comment