Blogille uusi koti!

Tätä postausta uusista tuulista ei tullutkaan lupauksestani huolimatta vielä eilen, sillä eilen vahvistui toinen vielä enemmän elämääni vaikuttava muutos. Että terveisiä vaan sille asiasta jo närkästyneenä edelliseen postaukseen kommentoineelle henkilölle. Elämässä on tärkeitä ja sitten vielä tärkeämpiä asioita. Tää blogi on arvoasteikossa korkealla, mutta ei korkeimmalla.

Mutta nyt sitten vihdoin niihin positiivisiin ja hienoihin muutosuutisiin joita lupailin. Osa teistä ehtikin ehkä eilen tämän tiedon jo saamaan muita reittejä pitkin, mutta tässä se nyt tulisi omaltakin näppikseltäni.

Tyyliä Metsästämässä muuttaa kuun vaihteessa (1.9.) uuteen blogikotiin!!!

muutto

Niin hienoja kuin nämä reilut 3,5 vuotta Indiedaysissä ovat olleetkin, on nyt aika siirtyä eteenpäin. Uuden blogitontin nimi on Re:fashion ja kyseessä on uusi portaali, jossa hienoa on se, että me bloggaajat olemme itse tekemässä päätöksiä.

Re:fashionissa aloittaa kanssani seitsemän muuta upeaa bloggaajaa joista monet ovat itselleni erityisen läheisiä. Ihanaa päästä tekemään töitä itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Kaikki mukana olevat bloggaajat pääset jo kurkkaamaan tuolta Re:fashionin pääsivulta.

Blogini osoite on siis 1.9. alkaen tyyliametsastamassa.refashion.fi Sieltä joku kuva ja mietelause jo löytyykin.

Blogilistalle ja Blogloviniin päivitän uuden osoitteen heti, kun muutto on toteutunut, eli niiden kautta seuraavat pysyvät automaattisesti mukana. Muiden kannattaa seurata uutisia vaikkapa blogin Facebook-sivulta tai Re:fashionin FB:sta.

Blogi siis muuttaa, muutatteko te lukijat mukanani?


24 Comments
  • Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä minäkin täällä jo useasti kävin katsomassa, vaikka arvasinkin näköjään oikein, mistä on kysymys. Tuota portaalia en tokikaan tiennyt…

    Olen huono netin salaisuuksissa ja minulla on sellainen pikkuongelma, etten ole vielä keksinyt, miten näen uusimmat postauksesi käymättä paikan päällä katsomassa. Facebookissa päivitykset ”laahaavat” jäljessä, siellä eivät näy uusimmat päivitykset.

    En tokikaan moiti, ei tulisi mieleenkään, mutta kas kun kuola valuu päästä näkemään uusimmat postaukset ja heti!

  • käyttäjä-4668
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onnea uusiin tuuliin! Ja mukana seurataan, totta kai :).

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana kuin peräpukama! Tätä jo odottelinkin aika innolla, Indiedays on vähän lässähtänyt palvelu omasta mielestäni Lifestyle uudistuksen jälkeen. Innolla uusia tuulia odotellen 🙂

  • Mi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heeei, ei saa jättää uteliaita näin! 🙂

    Mikäs se toinen muutos on? Uus työ/mies/asunto/harrastus/sairaus/lapsi/eläin? 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No, ei toistaiseksi mikään ehdottamasi vaihtoehto. Tuo vaihtoehtosi ”uusi sairaus” kuulosti ehkä jo hippasen tahdittomalta. Luojan kiitos, kyseeiole mistään sellaisesta.

      • Mi
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Anteeks, ajatusvirhe, tarkoituksena oli kirjoittaa että löytyi syy ja hoitokeino ainaiselle väsymykselle, mutta en osannut sitä yhdellä sanalla kuvailla, meni pasmat sekaisin.

        • Mervi
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Tää on tää netin hankaluus, helposti tulee väärinkäsityksiä ja turhiakin loukkauksia. Kirjoitetaan lyhyesti ja toinen ei näe ilmeitä, joten tulkitsee väärin. Joskus tulee suorastaan vainoharhaiseksi, että miten tän nyt kirjoittaisi, että tulisi ymmärretyksi oikein. Itselleni on ainakin käynyt vahinkoja – en tarkoita mitään ilkeää, mutta toinen ottaa sen niin…

          • aiai
            Posted at 00:00h, 30 marraskuun

            ..mutta miksikähän useimmiten tulkitaan huonosti ilmaistu asia negatiivisesti…olankohautus ja naurut päälle ja sillä selvä…jos haluaa loukkantua, aina löytyy syy : ))

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mukana tullaan, ei epäilystäkään! 🙂

  • Funky and Fifty
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Messissä!

  • Allu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I’m in!

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Varmasti seuraan mukana!

    Toivottavasti jaksat pysyä torveloista kommentaattoreista huolimatta positiivisella mielellä. On aina ilo ja päivän piristys seurata blogiasi!

    Itse tsemppaan itseäni elämän kiperissä tilanteissa lausahduksella: ”muutos on aina mahdollisuus”, joten näillä mennään :-).

  • Anna-Mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei näköjään Bloggerin lukuluettelo löydä uutta blogiasi. Jää siis seuraamatta, kuten moni muukin uusiin osoitteisiin muuttanut blogi. Harmi, koska tykkäsin blogistasi, mutta en jaksa monesta paikasta blogeja seurata, ja Bloggerin oma lukuluettelo on minusta kaikkein kätevin. Mutta onnea uuteen!

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todellakin muutan mukana! On todella mahtavaan, että sinä ja Iina päädytte molemmat saman portaalin alle, pystyn seuraamaan kahta mun lemppariblogia samasta paikkaa 🙂

    hannamaria

    http:hannamariav.blogspot.fi

  • Suzki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moumoun sivuilta hyppäsin tänne kun tunnistn kasvosi kuvista. Ehkäpä seurailen enemmän blogiasi uudessa portaalissa. Aina silloin tällöin täällä piipahtanut 😀

    Onbea jatkolle!!

  • Siiri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    I ’M IN!

    Tätä on ehkä vaikea uskoa, mutta oon saanut blogistasi uskomatonta tukea. Itse olen myös tämmöinen plussapallero, ja olet saanut mut ymmärtämään, dttä ei mun tarvitse pukeutua telttaan ja hävetä itseäni kilojeni takia. Oon oppinu arvostamaan iyseäni eri tavalla ja itsetunto on noussut. Ennen en shoppaillut ollenkaan koska ajattelin vaan että ”mä näytän yhtä kauheelta kuitenkin kaikessa.” Vaatekaappi kiittää, lompakko ei:) Haluan sanoa KIITOS että olet (tietämättäsi) auttanut mua ja nostanut mun itsetuntoa.OLET IHANA ÄLÄ IKINÄ LOPETA TÄTÄ!!

  • Maakariakka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    75% mun Indiedaysin suosikkiblogeista muuttaa Refashioniin eli pistin sivun jo kirjanmerkkeihin 🙂

    Onnea uudelle portaalille!

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tottahan toki tullaan mukana ja seurataan! Sulla on ihan huippu blogi. Mii laiks.

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    toivottavasti ei ole mitään vakavan laatuista siis negatiivisessa mielessä se yllättäen tullut asia <3 ihan huippua että pääsette itse vaikuttamaan 🙂

  • Janina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Asutko Porissa? Näin sut meillä yks päivä shoppailemassa (ainakin luulen tunnistaneeni sut) ja olin kovin hämmästynyt tästä 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep, täällähän mä olen 12 vuotta asustellut. 😀
      Missä mää oon ollut shoppaamassa?

  • Mia Salminen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä täällä on yksi joka ehdottomasti seuraa minne tahansa päätätkin mennä =) tykkään ihan hirmuisesti sinun blogista vaikka en ole kuin kuukauden verran ”roikkunut” mukana ♥

Post A Comment