Onko siellä yhtään käyttistä?

Mä tiedän, ihmiset tykkää katsella blogeissa kauniita kuvia. Mutta tiedättekö, kun sellaisten aikaansaaminen on oikeesti aika työn takana!

Kuvataan etenkin Iinan kanssa toisiamme ahkerasti mun käydessä Helsingissä ja ne kuvaussessiot on yleensä hyvin pitkälti tällaisia…kayttista2

Ainakin keskenään ollessamme me ollaan molemmat sitä lajia poseeraajia, että keskimäärin kolme ruutua jaksaa kerrallaan yrittää esittää ihmisenkaltaista olentoa. Muutaman otoksen jälkeen on aina päästettävä oma itsensä hetkeksi valloilleen, jotta jaksaa taas tsempata vatsan sisään ja hymyn naamalle.

Etenkin minä itse huomaan joka ikinen kerta asukuvia otettaessa tuntevani itseni ihan idiootiksi. Siis niin kivaa kuin tämä bloggaaminen onkin, niin se hetki siinä kameran edessä asukuvia varten on ihan yhtä tuskaa. Tuskastun melko nopeasti ja vakio kysymykset kuvaajalle onkin, että ”joko riittää… onko siellä yhtään käyttökelpoista? näytänkö yhdessäkään ihmiseltä?”

kayttista1Aika usein jonkun ylläolevan kaltaisen ruudun osuessa kohdalle tulee aina todettua mallille, että ”tää on niin käyttistä!”, joten ajattelin, että ehkäpä ne kerrankin pitäisi sitten todella käyttää.

Mutta totuushan on se, että nämä onnistuivat vielä ylittämään julkaisuriman. Voin nimittäin kertoa, että mulla ja Iinalla on melkoinen kauhuntasapaino keskenämme, sillä molempien kovalevyillä on kymmeniä ellei satoja kuvia toisistamme ja osa niistä voisi kohteensa häpäisyn lisäksi julkaistuna uhata niin lukijoiden mielenterveyttä kuin jopa maailmanrauhaakin.

Itseni nämä tämän postauksen idioottimaiset kuvat saivat hyvälle tuulelle. On ihanaa, että ympärillä on ystäviä joiden kanssa voi olla juuri sellainen kun on. Saa nauraa, itkeä, irvistellä, kiukutella ja hassutella. Ja laulaa vaikka sata kertaa päivässä Banana Songia.

Kyseisen viisun myötä ihanaa lauantaita kaikille!


31 Comments
  • !!!!!!
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtavia kuvia! Nyt äkkiä tykkäysnappula tänne portaaliin, haluan tykätä tästä postauksesta 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mäkin kaipaan tykkäysnappulaa!

  • JJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi KYLLÄ! Lisää näitä. Kuuseen ikuiset pönötykset, nää on niin parhaita 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kauheimmat on usein parhaita. :S

  • tunnetila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahhahahaha! Mahtavia kuvia! Toi Iinan niistäminen tohon puseroon ja sun puistonpenkkikuva aiheuttivat ääneen repeämisen ja hohottamisen. Kiitos Veera piristyksestä! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ole hyvä! Jos yksikin ihminen nauroi näille, ne eivät menneet hukkaan. 😀

  • MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    KOSKA SAAN JULKAISTA LEOPARDIHOUSUKUVAN?!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Et koskaan. Se on niitä kuvia jotka ovat uhka maailmanrauhalle.

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    tää on mulle ihan normi settiä 😀 musta otetut kuvat ovat 95% tälläisiä! tulee varmaan hyvät kuvat esim. tulevista ristiäisistä! ootte huippuja!

    • MouMou
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Saadaanhan me Veeran kanssa kutsu sinne? Voidaan olla vaikka valokuvaajia! 😀

      • nasu86
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        voin kutsua teidät sitte meille kotiin myöhemmin 😉

        • MouMou
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          <3

  • Elena / Kauniimpi maailma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heh, nää on ihan parhaita! 😀 Itselläkin vois tulla aika hurjia koosteita :’D

  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha! Ihania kuvia! Näytätte ihan itseltänne kuitenkin… 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      valitettavasti… 😀

  • Susanna89
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No nämähän on just hauskat, ei aina tarvitse olla täydellisiä kuvia ja täydellinen on tylsää. Mulla ei ole ns. vakikuvaajaa joten oon odotellut että joku kommentoisi blogiini peilikuvia ”onko sulla vaan yksi käsi”

  • Henni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan älyttömän hyviä kuvia, tai siis hauskoja. Nää piristi ihan kauheesti mun yövuoroa! Musta tuntuu että mä näytän tollaselta aina kaikissa valokuvissa.Jotenkin se ilmeily ja huono ryhti tulee niihin kuviin aina niin luonnostaan:). Onnistunein perhepotretti jossa mä näytän suht fiksulta on mummon hautajaisista, ei tainnu olla irvistelevä fiilis silloin. Tosin mummon kunniaks ois varmaan pitänyt vähän ees näyttää kieltä kun se aina manasi etten osaa olla ilveilemättä kuvissa.

  • Karoliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää oli just hyvä piristys sunnuntaiaamuun, lisää näitä pliis! Ei aina tartte olla niin kauheen vakavaa 🙂 Keep going!!

  • Milenna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    😀 Ihania kuvia!

  • Pinkit korkokengät
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    On hauska huomata, että muutkin bloggarit käyttäytyvät kuvaustilanteissa ”normaalisti”. Mulle tämä on normaalia. Sanon usein kuvaajille, että äkkiä, koska kauaa ei vaan jaksa poseerata irvistämättä 😉

  • Arja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisitkin perustaa sellaisen blogin, jossa ideana on hienot asukuvat mutta kuvat olisi juuri tuollaista! Varmasti pääsisi heti kärkikastiin muotiblogeissa. Ja kun vielä teksti olis asiallista niin ihmiset repeilin ihan kympillä!!!

  • Domi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis niin ihana postaus, että meinasi mennä aamukahvit väärään kurkkuun 🙂 Minusta on fantastista, että raotetaan sitä taustaakin täydellisten kuvien metsästyksen keskeltä. Tiedän tuon tunteen olla linssin edessä, kun turhautuminen iskee hetkessä. Asetan itselleni aina sillöin tällöin tavoitteen mennä juuri siihen linssin eteen, jotta tajuan miltä malleistani tuntuu. He kun eivät ole mitään virallisia ammattimalleja, jotka töikseen poseerauksia vetäisivät. Se on yllättävän vaikeaa. Niin monta asiaa pitää ottaa huomioon ja niin monta asiaa voi mennä pieleen. Näissä teillä oli varmasti tunnelmat katossa ja fiilikset korkealla!

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan huippu tää postaus kuvineen! Nauratti. 😀

  • Heini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    *Hekottelua* 😀 Ei vitsi, mun lauantain piristys! Mahtavia kuvia ja biisi kruunasi kaiken 😀

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia! aivan huippuja!

  • Pipsa Lagus
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaa, nää on parasta! Meikäläisellä tosipaljon samaa luokkaa olevia huippu otoksia 😉

  • Lila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näähän on mahtavia otoksia!

    Josta tulikin mieleeni, ootko huomannut sun Olympuksen (e-pl5) kanssa punaisen värin lähes liiallisen räikeää toistumista? En ole keksinyt missä tätä voisi asetuksista muokata, vai onko kamerassani joku vialla… Punaiset toistuvat lähes neonpinkkeinä vaikka ottaa kuvaa suurinpiirtein punaisesta omenasta 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      jep, punainen on PENien heikko kohta ollut mallista toiseen. mun mielestä siihen voi ihan hieman vaikuttaa sillä, että ottaa asetuksista ihan kokonaisuudessaan saturaatiota hieman pienemmäksi, niin se vie pois sen räikeimmän terän siltä punaiselta. toisaalta osa siitä pinkistä tuntuu mun mielestä olevan näkyvissä enemmänkin kameran näytöllä, mutta todellisuus ei ole kuitenkaan ihan niin paha.

      • Jenni
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Yksi PEN-käyttäjä täällä myös huutelee. Olen huomannut saman ilmiön nimenomaan tässä E-PL5-mallissa, mutta Veeran tavoin olen havainnut ongelman lähinnä vain kameran näytöllä. Kun kuvia katselee tietokoneelta, punaisen sävyt näyttävät ihan normaaleilta. 🙂

  • Riina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan huippu tuo kuva, missä istut vihreällä puupenkillä! En yleensä kommentoi tänne, mutta nyt oli pakko 🙂

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ikinä, koskaan, milloinkaan ole mitään kommenttia jättänyt blogeihin, mutta nyt oli ihan pakko :D. Olen siis ollut blogisi vakiolukija jo, hmm… useamman vuoden. Pidän kovasti tyylistäsi, lämmöstäsi, kirjoitustavastasi, kauniista kuvistasi ja ennen kaikkea huumorintajustasi. Tämä postaus sai mun selkäkipuisen äitiparan päivän piristymään rutkasti. Huono puoli vaan, että selkää vihloi entistä enemmän, kun nauraa rätkättelin näille kuville, mutta toisaalta, eikös nauru vapauta luonnon omia kipulääkkeitä? Ihanaa, että jotkut bloggaajat uskaltavat laittaa eetteriin jotain muuta kuin täydellisiä ja ehkä jopa vähän siloiteltujakin kuvia itsestään! Sun ja Moumoun blogit ovat vaan niin ihania, jatkakaa tyttöset samaan malliin :)! Palaan tähän postaukseen varmasti huonon päivän tullessa 😉

Post A Comment