21.09.2013 Punaisen pauloissa

-yhteistyössä Spartoo–

Voisin alkaa viikottain listaamaan tänne kaikki eniten kuolaamani kamppeet. Kun olipa kiire millainen tahansa, niin aina ehtii tarttua mieleen yks jos toinenkin asia joita ilman ei mielestään voi elää tasapainoista ja onnellista elämää. Tai ainakin vaatekaappi tuntuu puutteelliselta ilman niitä.

 Tällä viikolla olen väijynyt netin syövereissä punaisia asioita, mikä ei nyt tietenkään ole mikään uutinen eikä ylläty, mutta nyt tuntuu rohkea punainen iskevän oikein lekalla.

Kirkkaan punainen nahkarotsi on kummitellut mielessäni jo vuosia ja aina tasaisin väliajoin äidyn harkitsemaan hankintaa ihan tosissaan jonkun sopivan oloisen ehdokkaan sattuessa vastaan. Tällä kertaa kiihkeän punainen kaunotar hyppäsi silmille Spartoon vaatevalikoimaa selatessa.

Lahjakorttien ansiosta takista ei jäisi edes paljoa maksettavaa, mutta kokopolitiikka mietityttää. Takin merkki Oakwood on itselleni ennestään tuntematon, joten ei ole aavistustakaan, että minkämoinen mitoitus noilla takeilla on. Kokoja kyllä olisi lupaavasti XXXL-kirjainhirviöön saakka, joten vois kuvitella, että vaikka kyseessä olisi jotkut nihkeät ranskalaiskoot, niin mullekin asti nuo äxät voisi riittää. Onko kellään kokemusta kyseisestä merkistä?

Ja taas yhdet kengät.. Mahtaakohan mennä päivääkään, etten mä ajattelis kaikkia ihania kenkiä joita mun kaapista vielä puuttuu. Tuskinpa. Tää alkaa jo tuntua riippuvuudelta.

Tällä hetkellä en saa mielestäni noita Air Step Saint Bike -saappaita. En pysty edes kuvailemaan miten upeat ne mielestäni ovat. Ne vaan on ihan TÄY-DEL-LI-SET. Onkohan punaisten kenkien ylitsepääsemättömälle himolle oma tautiluokituksensa? Mulla on se. Vakava tauti, sanon mä.

Kolmas päässäni viime päivinä pyörinyt punainen on jo pitkään ihailemani Alexander McQueenin leopardi-pääkallo-kuosinen silkki-kashmirhuivi. Tämä muistui mieleeni, kun mamma kyseli olisko minulla hänelle punamustaa leopardihuivia ja alettiin yhdessä haaveilemaan tuosta McQueenin upeudesta. Mamma lupas laittaa Veikkaukselle anomuksia, jos sieltä saatais huivirahat. Meikäläiselle nimittäin tollanen 500 euroa huivista ei ole todellakaan realistista ilman jotain lottovoittoa.

Blogeja lukiessa tulee olo, että joku 400-500 euroa on monille ihan läpihuutojuttu jostain huivista. Siihen malliin ainakin niitä Vuittonin Monogram Shawleja on bloggaajilla näkynyt, mutta itse kuulun siihen porukkaan jolla ei vaan mieli taivu siihen, että voisin tällaisilla perustuloilla pistää tuollaisia summia rahaan yhteen huiviin, oli se sitten miten ihana tahansa. Mutta saahan sitä ihastuneena katsella vaikkei ostaa voisikaan.

Kun mietin tuota hinta-asiaa vielä lisää, niin ei tuollaisen satojen eurojen huivin hankkiminen ole oikeastaan kiinni suoranaisesti rahasta. Kyllä tuollaisen 500 € hinkumaansa tuotteeseen saisi kasaan, kun jättäis hetkeksi aikaa muut shoppailut, mutta itselläni kyse on ihan siitä, että tulee vaan oma pää vastaan. 500 € huivista on mun maailmassani vaan ihan puhdasta järjettömyyttä. Mä en tiedä miten helvetisti ylimääräistä rahaa mulla pitäis olla taskuista putoilemassa ennen kuin mä voisin tuollaisen hankkia.

Oonko mä yksin tän ajatukseni kanssa? Vai pitäiskö sitä vaan ajatella, että jättämällä hankimatta monta halvempaa sais ton yhden kalliin ja ihanan? Mihin saakka jonkin ns. luksustuotteen hinta on laadusta ja missä vaiheessa se muuttuu merkistä ja mielikuvasta maksamiseksi?