05.10.2013 Työttömyys-fiiliksiä
Syksy vaihtui jo lokakuuksi ja se tarkoittaa, että mulla on enää kuukausi jäljellä mun tuurausduunia. Mä ehdin ehkä viikon tai parin ajan olla stressitön ja elää tässä hetkessä tuntien onnellisuutta tästä tilanteestani, mutta sen kauempaa se ilo ei kestänyt. Nyt mä olen taas oma stressaava itseni, jolla pyörii päässä kaikki työjutut vaikka niitä on aiempaa vähemmän. Ja sehän se toki onkin sitten se iso stressin aihe, että mitä ihmettä mä alan tekemään.
Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, ei mulla onneksi ole vielä ihan hengen hätä töiden löytymisen kanssa, vaan pärjään suht hyvin vuoden loppuun saakka ilman taloudellisia ongelmia. Mutta kun mulle ei ole vielä yhtään kirkastunut, että mihin ja miten ihmeessä mä voisin työllistyä. Pelottaa, että mä olen jo käyttänyt kaikki elämäni Hannu Hanhi -kortit töiden saralla, sen verran helposti on tähän saakka aina töitä löytynyt.
Ahdistaa ihan hulluna, kun niin moni ihminen on tuputtamassa yrittäjäksi ryhtymistä kuin jonain helppona ja itsestäänselvänä ratkaisuna. Ikään kuin toiminimen perustaminen olisi jokin automaattinen tie työhön ja onneen. Se on yksi vaohtoehto muiden joukossa ja olen sitäkin toki miettinyt, mutta en kestä sitä yksioikoista ”no mut tottakai perustat oman firman” -tuputusta. Miksi ei ihminen saa haaveilla ihan normaalista työpaikasta jonkun toisen leivissä?
Mulla oli sellaisia hattaransävyisiä kuvitelmia siitä miten tää syksy olisi nyt jotenkin rauhallisempi ja mulla olis aikaa kaikkeen mihin se ei ennen riittänyt. Koti pysyisi siistimpänä, ulkoilisin ahkerammin ja näkisin ystäviäni useammin. Ainakin tähän saakka ne ovat olleet juurikin vain sitä kuvitelmaa. Jostain sitä duunia on tuntunut kuitenkin riittävän parhaimmillaan ihan viideksi päiväksi viikossa eikä niinä vapaapäivinä ole välttämättänyt jaksanut yhtään sen enempiä kuin ennenkään.
Eräs elämänvalmennusasioiden ammattilainen yritti kyllä rauhoitella mua sanomalla, että en mä voi odottaa itseltäni nyt heti jotain hillitöntä aktiivisuustason nousua, sillä tilannehan on muuttunut vasta muutamia viikkoja sitten. Jos on ollut vuositolkulla ollut töihin uppoutunut stressierkki, niin ei se fiilis tietenkään heti muutu vaikka vapaa-aika lisääntyisikin. Tämä keskustelukumppanini yrittikin saada mut ymmärtämään, että on ihan ok antaa itselleen lupa nukkua ja vaan olla. Kuunnella itseään ja tehdä niin kuin hyvältä tuntuu.
Pieniä pilkahduksia jostain energian ja voimavarojen uudenlaisesta vapautumisesta on kuitenkin ollut jo nähtävissä. On ollut mahtavaa havahtua sellaisiin ajatuksiin, että ”tekispä mieli lähteä lenkille” tai että ”voisinpa seuraavaksi siivota koko keittiön, kun nyt sattuu olemaan aikaa” ja siis nuo ajatukset nimenomaan täysin pakottamatta. Ei mitään ”pakko tiskata, kun ei oo enää puhtaita astioita” tai ”mene nyt läski sinne lenkille!”, vaan ihan puhtaasti sellaisella mä haluisin nyt tehdä näin -fiiliksellä.
Vielä toistaiseksi nuo on tosiaan olleet sellaisia hetkellisiä pilkahduksia eivätkä suinkaan vielä pysyvää positiivista asennoitumista vaikkapa kotitöitä kohtaan, mutta ai hitto miten ihanalta on tuntunut saada noita ”kohtauksia” edes välillä. Kyllä taisi murukin vähän hämmästellä yhtenä iltana töistä tullessaan, kun keittiössä paloi kynttilät ja pöydässä odotti ruoka ja jälkkäri ja jääkaapista löytyi vielä oluttakin. Se ruoanlaitto kun on tässä taloudessa ollut aina 99% miehen harteilla. Tällaista arjesta innostumista mä toivoisin löytäväni itsestäni lisää.
Tällaisilla fiiliksillä siis mennään edelleen, eli sekavilla. Ei käryäkään mihin tää elämä mua nyt vie. Yritän miettiä, että missä kaupuangissa mä haluaisin tulevaisuudessa asua, mitä mä tahtoisin tehdä elääkseni ja miten ihmeessä mun kuuluis edetä. Välillä mä tuskastun ja toivon, että joku muu vaan heittäis mun eteen valmiita vastauksia ja toisinaan taas mua pelottaa, että niin just käy. Että mä tartun johonkin ensimmäiseen oljenkorteen joka mulle tarjotaan ja sitten mä en älyäkään miettiä mitä todella tahdon.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin näin lauantai-iltana. Huomenna luvassa taas vähän pirteämpää päivitystä, kun kokoan yhteen kenkähaasteen ekan viikon fiilikset ja jalkaan eksyneet kengät.
Mervi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOikke hyvin ymmärrän, vaikka elänkin täysin toisenlaista elämänvaihetta. Eläkkeelle jäädessäni koin turhautumista, vaikka aikaa olisi ollut – sitä ei osannut käyttää hyödykseen. Työttömyydessä on varmaan sama juttu, kun se ei ole ITSE VALITTUA, niin ei tunnu helpottavalta. On aivan toista jäädä vaikkapa vuorotteluvapaalle.
Yrittäjäksi ryhtymistä en voi suositella tällaisena lama-aikana. Se on rankkaa ja stressaavaa. Nyt, kun itse joudun lopettamaan yritykseni, toisaalta odotan sitä lisäaikaa, mutta toisaalta ”pelkään” etten taaskaan osaa sitä käyttää hyväkseni.
En osaa neuvoa muuta kuin sen, että hetken huilailtuasi tartu kiinni jonkin kivaan ja tarpeelliseen. Ettei myöhemmin tarvitse katua hukkaan heitettyä aikaa. Sitten kun taas työ täyttää elämäsi.
Anis12
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinä kyllä suosittelisin yrittäjyyttä. Olet vähän eri tilanteessa kuin muut aloittavat yrittäjät, sillä saat paljon näkyvyyttä blogillasi ja uskoisin että markkinointi on sinulla muutenkin hyvin hanskassa. Oletko käynyt keskustelemassa asiastakonkun kokeneen yrittäjän tai yritysneuvojan kanssa. Hyvää valokuvaajaa tarvitaan aina. Toinen asia sitten jos haluat alaa vaihtaa, jokatapauksessa älä unohda sitä osaamista minkä olet bloggaamalla saavuttanut.
missm
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse elän hyvin samanlaista elämänvaihetta kuin sinä, töitä riittää tän vuoden loppuun ja olen 90% varma ettei työsuhdettani jatketa (yt-neuvottelut meneillään). Tähän asti mullakin on ollut tuuria töiden löytymisen suhteen, hirveästi ei ole tarvinnut hakemuksia lähetellä tai haastatteluissa ravata, töitä on löytynyt kohtalaisen helposti. Valmistuin tosin työttömäksi kolme vuotta sitten mutta silloinkin tein hanttihommia keikkaluontoisesti ja kolmen kk kuluttua pääsin töihin tähän samaan yritykseen, eri osastolle tosin.
Mulla on sellainen tausta että isä on ollut suoraan sanoen rappioalkoholisti ja äiti opiskelija. Nuoruusvuosina tuli eleltyä hyvinkin niukasti mutta samalla oppi sen että suomessa pärjää aina, vaikka työttömänä, ei täällä minnekään sillan alle pakolla joudu. Tietenkään työttömyys ei ole mikään optimaalinen tilanne ja ottaahan se monella ylpeyden päälle. Aukot CV:ssä eivät näytä hyvältä tulevien työnantajien silmissä ja kun on tottunut tiettyyn elintasoon niin siitä ei haluaisi luopua. Kuitenkaan en ole menettänyt yöunia mahdollisen tulevan työttömyyden takia, oon kuitenkin siitä onnellisessa tilanteessa, että mulla on kokemusta oman alan töistä, osa opiskelukavereistani eivät ole vieläkään saaneet ensimmäistäkään oman alan työpaikkaa.
On tullut kans mietittyä että mitä sitä elämältään todella haluaa, on vähän sellanen olo että on tulossa johonkin risteyskohtaan elämässään. Lähteäkö opiskelemaan lisää, lähteäkö kokeilemaan onneaan ulkomaille, pitäisikö mennä johonkin hanttihommaan samalla oman alan paikkoja hakien, pitäisikö työnhaku ulottaa oman kaupungin ulkopuolelle ja miten isolla säteellä…
Tähän asti elämä on ollut siinä mielessä helppoa, että on vain tehnyt sitä mitä nuoren ihmisen ”kuuluu” tai kannattaa tehdä, eli hankkinut ammatin ja jonkin verran oman alan työkokemusta. Nyt kun täytyisi ihan omilla pikku aivoilla miettiä, että mitä seuraavaksi, niin yllättävän hankalaa se on! Tietää että jotain täytyy tehdä mutta ei ole harmainta aavistusta että mitä sitä oikein itsekään haluaa!
Raija Puranen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAjatuksia, joita pyörii monien mielessä tässä päivässä. Aloitat mainitsemalla, että helpohkosti tähän asti olet aina jotain tekemistä löytänyt. Työtä, josta jotain tuloakin on itsellesi karttunut. Hienoa.
Yrittäjäksi voi ryhtyä olipa ajat millaiset tahansa. Liike-idea, rahoitus ja huolellinen pohjaselvitys mitä, missä, milloin, miksi, miten, kenelle – merkitsee eniten. Taitoa markkinointiin, kampanjoihin ym itselläsi tuntuu olevan. Ja oikein. Ongelmana nykyisin on, että tarjonta useammille on tuo lausuma ”ryhdy yrittäjäksi”. Veto ja imu yrittäjyteen on ehkä keskeistä.
Epävarmuudestakin voimia saaden jatkuvaan ponnisteluun. ”Parempia aikoja odotellessa”. Tsemppiä, komppia. Arjen onnistumiset kannatelkoot sinua etsinnöissäsi, pohdiskeluissasi ja pyrkimyksissäsi eteenpäin.