Laiskan sunnuntain asu

Saiskos olla yhdet väsyneet sunnuntaiset asukuvat?  En jaksanut juurikaan nähdä vaivaa en vaatekaapilla enkä peilin edessä, mutta tungin silti kameran miehen käteen ja tönötin ikuistettavana. Huvittaa jotenkin nuo kesäsandaalit lokakuussa, mutta hyvinhän nuo tuntuu sukkisten kanssa toimivan! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame-H&M/pusero-Lindex/rotsi-Saki/sandaalit-Vagabond/laukku-Pieces

Laiskaan sunnuntaihin ei kuulunut sen kummempia aktiviteetteja kuin ruokakauppashoppailua ja keittiössä hääräämistä. Tarkemmin ottaen keittiössä häärääminen tarkoitti sitä, että minä istuin pöydän ääressä ja käsittelin kuvia (eli tein ihan oikeita töitä!) ja mies puuhasteli hellan ääressä.

Olin edellisellä viikolla ihana tyttöystävä ja vein murun ostoksille. Raahasin sen Sokoksen keittiötarvikeosastolle ja sanoin, että hän voisi nyt valita, että millä pannulla haluaa minulle tästä eteenpäin ruokaa laittaa. Eli sinne vaan ukko taas halin ja hellan väliin ja sain taas napani täyteen herkkuja. Perus sunnuntaimeininki siis.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään mä olenkin sitten taas vaihteeksi jotenkin ihan ulapalla. Mulla oli aamupäivällä yksi lehtikuvauskeikka, mutta seuraavan kerran töitä on vasta torstaina ja mä en nyt jotenkin osaa käyttää tätä vapaata aikaa hyödykseni. En saa otetta mistään niistä askareista jotka odottavat suorittamistaan. Kuvauskeikalta tultuani pyörin hetken aikaa levottomana osaamatta tehdä mitään järkevää ja sitten vastasinkin epämääräiseen olooni menemällä nukkumaan. Se on mun ratkaisu aina, kun on jotenkin hankala olla enkä pääse selvyyteen fiiliksestäni.

En siis oikein hallitse tätä osa-aikaista vapauttani. Mä olen niin tottunut kiireeseen ja siihen, että asioita tehdään pakon edessä deadlinen kummitellessa pelottavan lähellä. Nyt kun asioita voisikin tehdä omassa tahdissa ja sen mukaan mikä sattuu huvittamaan, niin olen ihan lamaantunut. Olen hukassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kivasti meni siis ”miltä musta tuntuu” -kitinäksi tämäkin postaus. Mut tätä tää nyt on tällä hetkellä. Outoa oloa ja epävarmuutta. Elämää siis.


Tags:
,
5 Comments
  • MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä se kirvelee! 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mitä, onko sulla hiiva??? Äkkiä apteekkiin!!! 😀

  • Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan kuin mun suusta/kynästä/näppäimistöltä. Sama vika – nukkumaan, kun ei ole selvää säveltä, mitä tehdä. Ja just noin, yleensä kiireellä viime tingassa tai sitten ei mitään…

    Ihan kiva lukea, ettei ole ainut. Nii ja vielä sekin, että mies (ei minä) häärää hellan luona.

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla oli opiskeluaikana yhtä kiirettä koko ajan – suoritin amiksen ja lukion kaksoistutkintona ja viimeisen vuoden olin töissä samalla. Valmistauin viime keväänä ja alkuun tuntui aivan samalta – mitäs mä nytten teen kun ei ole kiire koko ajan ja aikaa oikeasti riittää sellaisiin asioihin joita haluan tehä, ei tämä ole normaalia! Meinasinkin ottaa tälle välivuodelle uuden koulutusohjelman sekä aloittaa kielen opiskelun. Tajusin kuitenkin että nyt kun mulla on kerta aikaa tehdä mitä haluan niin sitten vaan teen niin enkä ajattele että mitä jos mulle tulee tylsää tai vastaavaa. Nyt oon pystynyt taas palaamaan blogin pariin (joka jäi vuodeksi liiallisen kiireen takia) ja aloittamaan liikunnan kunnolla. Tuloksiakin rupee jo näkymään enkä oo koko ajan niin v*ttumainen kotona tai töissä. Tälläkin hetkellä olen siis samassa työpaikassa kokoaikaisena missä amiksen viimeisen vuoden tein töitä koulun ohella. Olo on parempi kuin koskaan ja saa miettiä todella mitä haluaa.

    Tulevana keväänä haen kouluun ja käyn pääsykokeet. Jos jonnekin sattuu tärppäämään niin harkitsen vielä tuolloin uudestaan olenko töissä vielä vuoden vai lähdenkö taas opiskelemaan. Asun vielä lisäksi kotonakotona, joten rahaa jää säästöönkin sopiva summa per kuukausi. Mahdollisuudet on siis vaikka mihin ja oon aika happyhappy. Annan sulle sellaisen neuvon, että hengität vaan syvään, teet listan kaikista askareista jotka haluat nyt ”rauhallisemman” ajan aikana saada tehtyä ja koettua ja suunnittelet vaikka viikon tai pari eteenpäin mitä noista jutuista haluat tehdä ensimmäisenä. Se voi olla vaan pari juttua kuten siivota vessa tai käydä kirpparilla. Aikataulutat hiukan, muttet masennu jos et kerkeä tehdä kaikkea yhden päivän aikana – tulee vielä seuraava ja sitäkin seuraava päivä jolloin on aikaa. Ja kun siltä taas tuntuu niin voit alkaa katselemaan vaikka uutta työpaikka tai koulutuspuolen hommia (muistan kun kerran mainitsit tykkääväsi niistä).

    Sama suomeksi: relaa patu 😀

    hannamaria

    http://hannamariav.blogspot.fi

Post A Comment