Matkalaukun kätköistä

Laukun pakkaamista voisi joskus toki miettiä hieman aiemminkin kuin puoli tuntia ennen bussin lähtöä. Sillä tavoin ei reissussa sitten tarvitsisi ihmetellä, kun kassista löytyy kahdet herkutteluviikonlopun jäljiltä liian tiukat housut, paljetteihame, ei juurikaan mitään järkeviä yläosia eikä yhtään ainutta pitkähihaista. Ja tuo edellä kuvailtu oli siis todellisuus tämänkertaisella Helsingin reissullani. Taisin vähän liikaa keskittyä miettimään, että on varmasti riittävä määrä kenkiä mukana, niin jäi muu suunnittelu vähän heikolle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantain shoppailujen ansiosta mulla siis oli sunnuntaina järkevää päällepuettavaa, mutta teilen tuijottelinkin sitten Iinan lattialle levinnyttä vaateläjääni hieman sormi suussa. Maanantaille suunnittelemani kengät (tää suunnitelmallisuus johtuu luonnollisestikin kenkähaasteesta!) eivät passanneet yhteen muuta kuin housujen kanssa, jotka tuntuivat ahdistavilta ja kiristäviltä (Ai miten niin kiskottu ruokaa napaamme koko viikonloppu???) ja jos niihin olisikin viitsinyt survoutua, niin mukana ei ollut mitään yläosaa, joka olisi sen hillittömän pelastusrenkaan piilottanut.

Siispä loin katseeni paljettihameeseen ja kassista pilkistäneisiin Adidaksen hopeatennareihin. Eipä kyllä olisi kotioloissa välttämättä tullut mieleen yhdistää paljettihamosta tuollaisiin sporttitossuihin, mutta nyt ne yllättäen tuntuivatkin ihan relevantilta yhdistelmältä ankean harmaaseen maanantaipäivään. Eli huonosti pakattu kassi voi siis ollakin ovi uusiin pukeutumisideoihin, kun kaikki vaatekaapin suosikkiasiat eivät ole saatavilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukkahommat tuntuivat liian työläiltä, joten korvahattu oli paras ystäväni myös eilen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame-Ellos/takki-Cubus/laukku-Diesel (saatu)/kengät-Adidas/hattu-H&M

Saatiin Iinan kanssa aikaiseksi kenkähaasteen ensimmäinen kriisitilanne, kun meillä oli näkemyseroja siitä, että onko nuo mun Adidaksen silver-tossut lenkkarit vai tennarit. Kun siis lenkkarithan rajattiin tässä haasteessa vaan urheilukäyttöön. Mä puolustin tennarinäkemystäni sillä, että koskaan en oo askeltakaan noilla nappiksen näköisillä lipareilla juossut. 😀 Sain luvan käyttää kengät, ja hyvä niin, sillä muuten ois kengät loppunut kesken reissun!

Nyt pitääkin siis hypätä bussiin ja suunnata kotiin, sillä mulla ei olisi enää huomiseksi kenkiä jäädä tänne isolle kirkolle.


Tags:
3 Comments
  • Paula / mutsimatskua
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana yhdistelmä tuo hame ja tennarit! Tykkään paljettihameista kuin hullu puurosta! En vain osaa yhdistää moista arkeen… Hmm, eikun testailemaan 🙂

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei kyllä heti olisi mieleen hame ja tennarit tulleet mutta kuten sanoit, joskus voi kaaoksesta löytyä järjestystä 🙂 En muuten millään meinannut uskoa silmiäni kun näin että tuo takki on Cubuksesta! Meidän Jyväskylän Cubus on sen verran heikko paikka ettei siellä tule koskaan käytyä ja tuo takki yllätti aivan täysin. Pitänee käydä seuraavalla kaupunkikierroksella tsiikaamassa Cubuksenkin valikoima 🙂

    hannamaria

    http://hannamariav.blogspot.fi

  • ELisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtava toi paljettihame! 🙂 **tahtoo**

Post A Comment