28 days later

Neljä viikkoa jo joka päivä eri kengät jalassa eikä vielä tee tiukkaakaan, vaan kaapeista ja laatikoista löytyy jalkineita vielä moneksi viikoksi. Mutta siinä missä ekoilla viikoilla koitin käyttää kaikkia rönttäkenkiä kaappien perukoilta, niin viime viikolla käyttöön pääsi käyttöön kyllä jo monta oikeasti ihanaakin kenkäparia.

kenkaviikko4_A

Maanantain paljettihame + hopeatennarit -asu nähtiin kokonaisuudessaan täällä ja kerroinkin jo tuossa postauksessa, että noista Adduista käytiin Iinan kanssa vähän kädenvääntöä, että onko ne oikeasti lenkkarit kuten hän väitti vai arkikäyttöön passelit tennarit kuten minä väitin. Ensimmäinen periaateristiriita kisan aikana. 😀

Indiana Jones fiilistä hengivät Vagabondin Gobi -nilkkurit sopivat tiistain kuivaan syyspäivään loistavasti. Nämä kengät on ehdottomasti muistettava ensi keväänä lumien taas sulaessa.

kenkaviikko4_B

Mitä tympeämpi päivä ja surkeampi olo, sitä varmemmin valitsen jalkaani jotkut turvalliset lempikengät, joiden ulkonäöstä näkee, että yhteisiä kilometrejä on kertynyt melkoiseti. Keskiviikkona pukeutuminen ei kiinnostunut tippaakaan ja otsassa tuntui kasavan iso ärsytyksestä kertova elin, joten karmean näköiseksi kulkemani Cloun bikerit olivat helppo valinta ulos lähtiessä.

Epäilen, että kärjestä avoinaisten kenkien aika onohi ihan lähiaikoina, joten piti hyödyntää nuo peeptoe-Sorelit vielä kun eteen sattui kuiva päivä. Mukavilla kiilakoroilla jaksoi hienosti koko työpäivän.

kenkaviikko4_C

Perjantaina jouduin nousemaan aikaisemmin kuin pitkään aikaan, joten kaipasin piristystä ja siihen sopi loistavasti Ostohyvitys-kamppiksen myötä hankkimani Pisaroi-tennarit, jotka ovat Conversen ja MArimekon yhteistyön kaunis hedelmä.

Lauantain ruusupöksyt ja Vagabondin kiilakorot sisältäneen asun voi kokonaisuudessaan kurkata TÄÄLTÄ. Onneksi mulla on vielä samat kengät konjakinruskeina nauhoilla käyttämättä, sillä nuo on ihan sika mukavat jalassa! Pitää käyttää ne joku päivä mekon kanssa siten, että on sukkikset jalassa, niin ei varvasraukat ihan palellu.

kenkaviikko4_D

Kenkähaasteen 4. viikko huipentui kukkahousjen kanssa loistavasti mätsänneisiin punaisiin herrainkenkiin, joiden ohkainen nahka ei ole todellakaan tarkoitettu märkään syksyyn. Siksipä olikin viisasta käyttää ne nyt ja päästää sen jälkeen talviteloille lepäämään ja odottamaan ensi kevättä ja auringon kuivattamia katuja.

Ai että, mulla on kyllä ihan sikana kivoja kenkiä!! Joko teitä näiden katseleminen puuduttaa? Tää nimittäin tulee jatkumaan vielä monta viikkoa ainakin jos mun kenkävaratoa katselee. 😀


4 Comments
  • johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    MIssään nimessä ei puuduta! Kaiken lisäksi kiinnostaa tuleeko jotain loppupäätelmiä, tuliko keksittyä uusia asuyhdistelmiä (varmasti), mitä kenkiä pitää hankkia, vai onko niitä kaapeissa tarpeeksi ym.ym. Vielä kun olisitte saaneet Leena Sarven kamppiksenne kummiksi tai suojelijaksi! Uskoisin, että hän arvostaisi tätä, joutuuhan tässä miettimään pukeutumista ihan eri kantilta!

  • Susu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mielenkiinnolla seuraan molempien varastontyhjennyksiä 🙂

    Sain luvan Iinalta hullaantua omalla tavallani haasteesta… perästä kuuluu 🙂

  • MouMou
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eikä kestä enää kauaa! Ollaan p*skoja ihmisiä, kun muita itkettää. Lopetetaan tää NYT ja myydään kaikki kengät pois. <3

  • Äni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei puuduta. Lissää, lissää! 😀 Tätä on niin hauska seurata!

Post A Comment