Sulosäveliä ja perhesopua

Aloin tuossa jokin aika sitten miettimään, että mä kuuntelen musiikkia ihan hirveästi vähemmän kuin vaikkapa muutama vuosi sitten. Kotona harvoin jaksan alkaa kaivelemaan levyhyllyjä ja läppäriltä musan kuuntelu on kyllä aikalailla sen hukkaan heittämistä jos ei jaksa kytkeä vehjettä kiinni kunnon kaiuttimiin.

6

Jossain vaiheessa kuskailin etenkin matkoilla mukanani iPodia, joka oli täynnä lempimusaani, mutta huomasin aina ärsyyntyväni nappikuulokkeisiin jotka eivät pysyneet korvissani sekuntiakaan tai sitten tuntuivat ikäviltä ja jopa sattuivat korviin, joten musankuuntelusta oli nautinto kaukana ja hautasinkin vehkeet kassiin yleensä jo muutaman biisin jälkeen. Aikani jaksoin silloin tällöin metsästellä omille korvilleni sopivampia kuulokkeita, mutta luovutin jo ajat sitten. Ja niin vaan musiikki pikku hiljaa väheni arjessani ja jäi lähinnä taustalle jäävän statistin rooliin.

Tänä syksynä on kuitenkin kaikenmaailman sulosävelet tehneet vahvasti paluun korviini ja jokapäiväiseen eläämäni ja olen pitkästä aikaa kuunnellut musaa ihan oikeasti. Siis siten, että ”ai tältäkö tää Amorphiksen levy ihan oikeasti kuulostaa!?!”. Olen löytänyt tutuista biiseistä ihan uusia ulottuvuuksia ja yllättäviä bassoraitoja joiden olemassaoloa en ollut läppärin kökkökajareista kuunnellessani lainkaan huomannut.

9

Musiikki löysi tiensä takaisin korvilleni, kun sain kokeiltavakseni elokuussa kauppoihin tulleet Sennheiserin Momentum On-Ear kuulokkeet. Olin usein miettinyt, että pitäisikö hankkia jotkut kuppikuulokkeet itselle sopimattomien nappien tilalle, mutta kaikki vastaan tulleet mallit olivat aina hirvittävän ison ja kömpelön näköisiä. Nämä söpöt roosan väriset kuulokkeet kuitenkin ilahduttivat sirolla ja kauniilla ulkomuodollaan. Toki tuollaiset sangalliset kupit ovat aina sen verran kookkaat, ettei niistä oikein huomaamattomia saa, mutta näissä ON-Eareissa onkin se kiva puoli, että ovat niin nätin näköiset, että ne päässä kehtaa kyllä kulkea kaupungilla. Kaikista isoista mikkihiiri-möhkäleistä ei ehkä voi sanoa samaa.

Kuulokkeissa on huomioitu myös mukavuus, sillä hiostavan ja korville liimantuvan, kuulokkeissa yleisen keinonahan sijaan kuppien sisäpinat ovat materiaaliltaan pehmeää alcantaraa. Ei siis tarvitse pelätä olevansa ällö märkäkorva pitkänkään musiikkihetken jäljiltä. Arvostan.

1

Kuulokkeet tulivat silläkin tavalla itselleni sopivaan saumaan, että niiden kaukosäädin on erityisesti Applen tuotteille optimoitu ja itselläni vaihtui oikeastaan kaikki vehkeet omppuihin juuri tänä syksynä. Popittamisen välissä onnistuu siis puheluihin vastaaminenkin näppärästi ja muutamien kavereiden kanssa käytyjen puhelujen perusteella juoruaaminenkin onnistuu luurien välityksellä loistavasti.

Sillä, että on monelta kohtaa hyvä ja toimiva, on tietysti myös kääntöpuolensa. Täytyy nimittäin sanoa, että siinä missä nappulat korvissa hiihdellessä pysyy yleensä jollain tavoilla kärryillä myös ympärillä tapahtuvista asioista, niin nämä Sennheiserit kyllä blokkaavat kaiken ulkopuolisen äänen niin tehokkaasti, että kaupungilla luurit päässä kulkiessa pitää kurkkia ympärilleen ihan erityisen tarkasti. En siis itse uskalla nämä luurit korvilla esimerkiksi pyöräillä. Se olisi ehkä vähän turhan itsetuhoista.

14

Itse olen siis käyttänyt On Eareja erityisesti bussi- ja junamatkoilla musiikin kuunteluun ja muutamat kävelylenkit ovat ihan huomaamatta pidentyneet kaverin kanssa samalla höpötellessä. Kotona puolestaan luurit ovat päässeet miehen korville, sillä mä en kestä niitä jääkiekkoselostuksia!! Kun ukko siis avaa läppärille jonkun kiekkomatsin livestreamin ja itse haluaisin katsella rauhassa Yleltä koiranpentudokumenttia, niin perhesopu säilyy, kun tökkää kuulokkeet miehelle. 😀

sennheiser-onear

Tässä voisi siis olla hyvä joululahjavinkki vaikkapa miehelle, joka rakastaa musiikkia (tai katsoo lätkää liian lujalla). Tämän vuoden puolella hankituille On Ear kuulokkeille saa normaalin takuuajan sijaan viiden vuoden täystakuun, kun rekisteröi tuotteen 31.12.2013 mennessä. Tuotetta löytyy ainakin Stockmannilta ja Verkkokauppa.comista

Mutta mitä mulla on viime aikoina noissa luureissa soinut? Aiemmin mainitsemaani Amorphista on toki tullut luukutettua, mutta myös kaikkea huomattavasti kevyempää. Loin jokin aika sitten Deezeriin todella nostalgisen soittolistan, joka on täynnä teiniaikojeni suosikkimusaa. Niinpä olen hoilannut tunteella mm. TLC:n, East 17:n, En Voguen ja No Doubtin tahtiin. Kotimaista teininostalgiaosastoa puolestaan ovat edustaneet esimerkiksi Kemopetron, Don Huonot ja Sub Urban Tribe. Oijoi. Voi niitä aikoja.

picasion.com_69496dc4bb84c40ee5a6c0449343aad9

kuvat: Milla Grönman Photography ja Sennheiser

Postauksen kuvienottotilanteen musana soi kylläkin sellainen villikortti kuin Bee Gees… 😀

Missä tilanteissa te kuuntelette musiikkia? Ja mikä tärkeintä, mitä te kuuntelette?

-Yhteistyössä: Sennheiser-


Tags:
9 Comments
  • Fiibi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mää niin tarvisin ton malliset luurit, mutta lievästi tipahin tuolilta ku kurkkasin hintaa… Ei mulla oo tollasiin opiskelijana millään varaa ;( Eli metsästys jatkukoon. Sitä kanssa mietin, että kuinka hyvin nuo blokkaa ne ulkopuoliset äänet. Meinaan kuuleeko kaupungillaki hyvin, vaikka olis pienimmällä äänenvoimakkuudella? Ja kuinka paljon muut kuulee mitä niillä kuuntelee? Tai sitte nuo oli vaan sellasia kysymyksiä joita tarvii kun ostaa halvempia versioita… 😀

  • Mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on saman firman nappikuulokkeet, ne on kyllä juoksulenkilläkin pysyneet korvissa. Ja blokkaavat ainakin suurimman osan ulkopuolisesta metelistä. Omani on tosin Saksasta ostetut, en tiedä alkuunkaan missä hintatasossa täällä pyörivät. Mutta kahta en vaihda ja toinen on nää nappikuulokkeet!

  • Merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuten Fiibi, niin miekin meinasin tipahtaa tuolilta kun näin Verkkokaupassa noiden kuulokkeiden hinnat. Ei kyllä työttömänkään kukkarolle ole kovin ystävälliset. Sennheiserin kuulokkeet on kuitenkin ennestään jo tutut, sillä kotoa löytyy yhdet jo valmiiksi, tosin eri mallia ja niitä käytetään kun joko toinen pelaa koneella, katselee videoita koneella tai kuuntelee musiikkia koneella samalla kun toinen haluaa katsoa televisiota. Ja pakko sanoa, että parempia kuulokkeita en vois kuvitellakaan.

  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi sikamagee giffi!!

    Ja sit mulla on sulle mun blogissa haaste!! 🙂

  • Josss
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ompa melko hintavat noi kuulokkeet, mutta laatu maksaa, minkäs teet 🙂 Mä kuuntelen musiikkini kotona näillä: http://www.verkkokauppa.com/fi/product/32576/xmvc/AKG-K-142-HD-stereokuu… (siis jos kuulokkeita käytän) ja oon tykännyt. Luureista kuuluu yleensä vähän vanhempaa musiikkia, kuten CCR:ää, Dire Straitsia, Johnny Cashia, ZZ Topia, The Beatlesia ja mitä näitä nyt on 😀

  • Hannes
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mitä tarkoittaa ”sain kokeiltavakseni”? Saitko sie ne, vai kokeilitko ja annoit pois? Miksi pitää käyttää tällaista kiertotermiä?

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai että tuo GIF!! 😀 Se sai mut nauramaan oikein kunnolla huonon päivän keskellä, kiitos siitä!

    hannamaria

    http://hannamariav.blogspot.fi/

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musiikkia tulee kuunneltua nykyisellään (taas) aika paljon. Autossa luukutan pääasiassa radiota, mutta kotona räimätän poppista yleensä iPadista. Meillä kun semmonen kiva systeemi, että bluetoothilla varustetuista vermeistä saa musat suoraan kotiteatteriin soimaan. Sikseenkin ihan kätevä, että kylässäkävijät saa myös omasta luuristaan soitettua musiikkia.

    Lenkille en vois kuvitellakaan lähteväni ilman musavehkeitä. Lenkkikuulokkeiksi oon todennut parhaiksi myöskin Sennheiserit, tosin malli on PMX 680i. Ei meinaan putoa päästä! Handsfreenä ne ei toimi (mutta mä yleensä ärsyynnyn siitä jos joku kehtaa soittaa kun mä juoksen). Yleensä jos lähden yksin kävellen esmes kaupungille, tarvii musavermeet saada silloinkin mukaan. Silloin luureina palvelevat yleensä iPhonen omat kuulokkeet, jotka pysyy normi kävelyssä hyvin korvilla ja ovat vielä ihan siistin näköisetkin. Plus, ne ei baarikassistakaan vie liikaa tilaa. Jossain vaiheessa mulla oli spesialiteettina baarista kotiutuessa juosta himaan luurit korvilla. Varmaan on näyttänyt tosi viisaalta… 😀

  • Elina Kumpulainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Expertilttin verkkokauppasta saa nyt Jouluhintan eli 99,- tosin ainoastan ne mustan väriset mutta toki nekin on tyylikäät kun johto ja ompelu saumat ovat punaiset ja yhdessä kromi osien kanssa kuten sanka ja muut metalli osat yhdistelmästä tule tyylikäs ja tämä on hyvä vaihtoehto nille joilla on pieni kukaro ja joille musta puna kromi yhdistelmä sopi ja esim. Beats By Dre Dre halvin sanka kuulokkee malli eli Solo 2 on tuplasti tämän hinnan halvimillan…:)

Post A Comment