14.11.2013 Junarosen kevät 2014
Kerroin jo aiemmin juoksennelleeni viime viikon torstaina ympäri Helsinkiä eri firmojen pressipäivillä. Yksi itseä kovasti kiinnostanut kohde oli Bestsellerin showroon ja siellä erityisesti Junarosen rekit.
Jos jollekulle Junarose ei ole vielä tuttu merkki, niin kyseessä on tanskalaisen Bestsellerin kesällä täällä Suomessa myyntiin tullut XL-merkki. Tutumpia Bestsellerin brandeja ovat varmasti esimerkiksi Vero Moda, Vila ja Only, mutta toivotaan, että tuo Junarosekin leviäisi kunnolla kauppoihin ympäri maata.
Kuvailin showroomilla joitakin tulevan kevään Junarose-uutuuksia. Mallisto on jälleen mukavan laaja ja sieltä löytyy vaatteita moneen erilaiseen tyyliin. On kuoseja ja värejä, vaaleita romanttisia sävyjä, denimiä monessa muodossa ja jotain myös itseni kaltaiselle tummien sävyjen ystävälle.
Tuosta ekan kuvan takista tuli muuten ihan mieleen yksi plussabloggajakollega…
Nyt kun olen päässyt vähän sinuiksi vaaleanharmaan kanssa, niin tuo eläinkuosinen tikkitakki rupesi värän kiinnostamaan..
Useammastakin mekosta löytyi edellä näkyvien kaltaisia helmikirjailtuja yksityiskohtia.
Itseäni kuitenkin kiinnosti kirjailujen ja värikkäiden kuosien sijaan tylsästi musta, valkoinen ja harmaa.
Hieman hairahduin ihailemaan värikkäitäkin painokuvioita, sillä jokin tuossa yllä olevassa mekossa viehätti.
Denimin ja sinisen eri sävyjen ystäville (itse en heihin kuulu) on keväällä luvassa paljon kaikkea kivaa!
Aiemmissakin näkemissäni mallistoissa huomioni ovat erityisesti kiinnittäneet Junarosen monet hienot takit eikä asiaan tullut poikkeusta tälläkään kertaa. Myös kaikista suurimman vaikutuksen itsseni tehnyt vaatekappale oli tällä kertaa takki ja voi pojat kuulkaa millainen takki…
Ehkä joku maailman täydellisin ja mahtavin nahkarotsi! Sovittelin tuota ihanuutta päälleni ja huokailin pökertyneenä. Niin pehmeä, niin sopiva, niin ihana. Takki on tulossa myyntiin tammikuussa, mutta Suomessa sitä oli menossa ainoastaan Järvenpäähän. Pitänee siis itse väijyä nettikauppaa sillä silmällä, jos sattuisi tammikuussa olemaan rahaa (n. 250 €) tuon hankintaan. Oih ja voih. Näen rotsista unia.
Tara
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpea tuo nahkatakki!
Se mikä Junarosessa risoo, on hinnat. Miksi, oi miksi, samat rytkyt maksaa Vero Moda -merkkisinä paljon vähemmän. Ei sitä kangasta NIIN paljon enempää mene. Esim. Gavina-takki Junarosella maksaa 129,95 ja sama takki Gianna-nimisenä Vero Modalla 69,95. 🙁