Kalenterin mukaan 32v

Tässä viimeinen omalärvikuva meikäläisestä 31-vuotiaana. Tänä aamuna klo 9.30 äiti suoritti perinteisen synttärionnittelupuhelun kuten jo montaa kertaa aiemminkin. Sillä kellonlyömällä tuli sitten mittariin jälleen yksi vuosi lisää.

Kuvankaappaus 2013-12-6 kello 15.25.40

Mä olen ollut yleensä melkoinen ikäkriiseilijä ja syntymäpäivän lähestyminen on aina vähän masennellut miettiessäni, että mihin ne kaikki vuodet oikein ovat kadonneet. Tänä vuonna kuitenkin kriiseilyä on siinä määrin aiheuttaneet muut asiat, kuten vaikkapa töiden etsiminen, että tämä ikääntyminen ei enää juurikaan jaksanut heilauttaa.

Tuijottelin itseäni eilen peilistä ja tutkailin naamaani, että minkämoisia ryppyjä sieltä jo oikein löytyy.Koitin miettiä, ettänäytänkö mä ikäisekseni nuorelta vaiko vanhalta ja tulin vaan siihen tulokseen, että näytän ihan just itseltäni. Turha sitä on sen kummemmin arvioida. Mutta kyllä minua silti kovasti ilahdutti, kun viime viikonloppuna meikkaajan tuolissa istuessani sain kuulla, että minulla on ikäistäni nuoremman oloinen iho. 😀

Sen kummempaa kekkeröintiä ei tänä vuonna tule synttäreiden vuoksi harrastettua kuin, että eilen käytiin ystäväni Annin kanssa nostamassa parit maljat ja tänään muru herätti minut tuomalla sänkyyn leipomaansa mutakakkua.

Kuvankaappaus 2013-12-6 kello 15.45.21

Mun lahjatoive oli, että pääsisin johonkin silittelemään koiranpentuja, mutta se ei nyt toistaiseksi vielä toteutunut. Asia on kuitenkin kuulema työn alla. Koiranpentujen paijaamisen sijaan sain kuitenkin ihanan hemmottelulahjan ja pääsen nautiskelemaan kuumakivihieronnasta. Anni puolestaan ilahdutti minua mahtavalla fashionista tarrakirjalla! En mä voi olla ihan kauhean vanha, kun osaan edelleen olla ihan fiiliksissä samanlaisista jutuista kuin pikkutyttönäkin. 🙂

Itse itselleni järjestämä synttärilahja puolestaan käynnistyy ihan pian, kun alan pakkaamaan matkalaukkuani. Hyppään yöllä bussiin ollakseni aamulla Helsinki-Vantaalla ja lennän sieltä muutamaksi päiväksi Osloon. Huomenna luvassa Amorphiksen keikka ja sen jälkeisistä aktiviiteista ei vielä tarkempaa tietoa. Mutta mahtavuutta luvassa joka tapauksessa.

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille! Mä aloitan nyt pakkaushommat purkamalla laukusta edellisen reissun kamppeet..


Tags:
3 Comments
  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavat synttärionnittelut! Ja hauskaa keikkaa myös (:

  • Mirva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Synttärionnittelut täältäkin! Meillä juhlittiin myös synttäreitä itsenäisyyspäivänä, tosin 3-vuotiaan pikkunaperomme. 😀

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihanaa synttäriä vaikkakin vähän myöhässä toivottelen 🙂

Post A Comment