12.12.2013 Veera for gTie
Vilauttelin jokin aika sitten sekavassa viikkokatsaus-postauksessa muutamia behind the scenes otoksia gTien parin viikon takaisista kuvauksista. Nyt olen sitten vihdoin saanut valmiin kuvan käsiini.
Idea tässä kuvausprojektissa oli siis sellainen, että gTie oli kutsunut mukaan kahdeksan erilaista ja persoonallista bloggaajaa muotokuviin itse valitsemissaan gTien asusteissa. Oli siis todellakin suuri kunnia olla yksi mukaan pyydetyistä, sillä mukana on lisäkseni sellaisia cooleja tyyppejä: kuin Pupulandian Jenni Rotonen, Vesa Silver, Noora Shingler, Stella Harasek, Kasper Strömman, Dorit Salutskij ja Outi Pyy.
Meikistä ja hiuksista vastasi Make up Bible -kirjastaan tuttu Mariela Sarkima ja kameran takana visiota toteutti valokuvaaja Mikko Rasila. Kokonaisuudesta oli huolehtimassa tietenkin itse gTien suunnittelija a.k.a. hiton kuuma muija, Jenni Ahtiainen.
No minkälainen foto musta sitten aikaiseksi saatiin?
Ei se huono oo! Sanoo porilainen ja meitä porilaisiahan tossa tiimissä oli itseni lisäksi niin kuvaaja kuin itse suunnittelijakin.
Mulla ei ollut oikeastaan kauheasti vaatteita mukana ja koska ykkösenä kuvaan ajattelemani musta mekko olisi ollut huono mustan taustan kanssa päädyin kuvaan alusmekossa ja t-paidassa. Mutta tärkeintä olikin mielestäni yksinkertaisuus, jotta valitsemani asusteet pääsisivät esille. Että melko hyvin toimii tämä ennalta suunnittelematon kämäisen t-paidan ja alusvaatteen yhdistelmä. 😀
Kuvaan valitsemani ja itselle saamani Timepiece-kello näkyikin täällä blogissa jo viime viikolla, mutta lisäksi valitsin kuvaa varten korviini kevyet nahkaiset Tori-korvakorut.
Molemmat todella minun näköisiäni juttuja aivan kuten on moni muukin gTien upea asuste. Oli helppo lähteä mukaan kuvauksiin, kun kyseessä on brändi, jonka luomuksia löytyy omasta kaapista jo muutenkin melkoinen läjä.
Mikäli gTien korut, kaulavaatteet tai muut asusteet kiinnostavat joko itseä tai joulupukin konttiin laitettavaksi, niin kannattaa hyödyntää seuraava alekoodi. Koodilla veeraforgtie saa loppuvuoden ajan -20% alennuksen gTien verkkokaupasta. Jos puolestaan haluaa hiplata tuotteita livenä ostaessaan, niin se onnistuu Helsingissä tämän viikonlopun ajan auki olevassa gTie Pop Up -putiikissa, joka pitää majaa FRENN-vaateliikkeessä Kiseleffin talossa. Ja sielläkin saa tuon saman alen ilmoittamalla tuon edellä mainitun alekoodin.
Minä ainakin odotan innolla näkeväni kaikkien muidenkin kuvat! Ne julkaistaan huomenna (pe) aamulla gTien FB-sivuilla. Sieltä siis huomenna kurkkimaan koko muotokuvasarja! Ainakin oman kuvansa jo julkaissut Jenni näytti ihan hengästyttävän upealta ja omaan kuvaanikin olen hurjan tyytyväinen, joten odotettavissa on varmasti aika huikea sarja. Oli ilo olla mukana!
Marjukka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItse olet hiton kuuma muija!
zirinna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAamen.