Mangolta oma plus-mallisto!

Kyseessä on jo lähes kuukauden vanha uutinen, mutta itse törmäsin siihen vasta eilen. Espanjalainen vaateketju Mango tuo nyt tammikuussa markkinoille oman plussa-mallistonsa nimeltä Violeta by Mango!

Mango onkin ollut tähän saakka niitä putiikkeja, jotka olen suosiolla jättänyt väliin shoppailureissuillani, sillä siellä ei ole kokemukseni mukaan ollut edes vahingon mahdollisuutta, että jokin mahtuisi päälleni. Toisen espanjalaisen, Zaran, puolestaan kierrän läpi aina kun kohdalle sattuu, sillä heiltä olen kuin ihmeen kaupalla toisinaan yläosia itselleni löytänyt.

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.38.10

Nyt kuitenkin pitänee kurkata Mangon nettikauppa heti 15.1. kun Violeta-mallisto verkkoon saapuu. Kivijalkaliikkeisiin Violeta tulee aluksi vain Mangon suurimmille markkina-alueille Ranskaan, Saksaan, Italiaan, Hollantiin, Turkkiin, Venäjälle ja Espanjaan. (Eli Mamma, joko varaillaan se Rooman reissu?!)

Violeta kattaa kokoskaalan 40-52 ja tuotteita on aluksi n. 400. Mango on koonnut Violetaa varten 40 henkisen suunnittelutiimin ja heidän käsistään on luvassa uusia tuotteita kuukausittain. Olisiko tässä nyt viimein oikeasti muotia seuraava plussamallisto? Toivon todella, että Mango onnistuu lunastamaan lupauksensa korkealaatuisista, moderneista ja naisellisista vaatteista meille isompi kokoisille. Unohdetaan ne printtikuvioiset trikooteltat vihdoin, jooko?

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.41.42

Nyt vaan sitten toivotaan, että Violetan suosio on suurta noilla alueilla, joissa se nyt aluksi tulee myyntiin. Mitä paremmin merkki vetää, sitä nopeammin ja todennäköisemmin se saadaan myös muiden maiden liikkeisiin.

Toivon myös, että kerrankin joku tarjontaansa pluskokoihin laajentava firma tekisi sen siitä lähtökohdasta, että todellakin haluaa laajentaa oman brändinsä tyyliä laajempaa kokoskaalaan, eikä niin, että lähdetään tekemään ”ihan mitä tahansa läskeille”. Jännityksellä siis odotan miltä Violeta tulee näyttämään.

Kuvankaappaus 2014-1-6 kello 18.38.19

kuvat: Mango

Violeta by Mango löytyy jo esim. Facebookista, joten sieltä seurailemalla saa varmasti muitutuksen, kun mallisto on nähtävillä!.


5 Comments
  • GoneWithTheNails/Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oo mä en tiennyt vielä tätä! ^_^ Tää kuulostaa kyllä tosi hyvältä!! Mangon nettikaupasta tilattuna toimittaa siis Suomeen?

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla ainakaan ei ollut hajuakaan että tälläinen on tulossa! Vaikka osa normimalliston koista mahtuu päälle niin kyllä silti Mangolle tulee aika varauksella käveltyä toisinaan… Toivottavasti saadaan mallisto Suomeenkin nopeasti! 🙂

    hannamaria

    http://hannamariav.blogspot.fi

  • PlusMimmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aijai, innolla odotan, ei nimittäin ole Mangolla ihan älyttömästi ole ollut tarjottavaa meikäläiselle viime vuosina… 😀

  • Susanna89
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tyylikkään näköinen mallisto!:) mä suosittelisin etenkin Veronaa, vaikka en tiedä tuleekohan tuo mallisto sinnekin myyntiin? no Milanoon varmaan ainakin

  • temppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mangolla violeta-tuotteiden palautus muuten maksaa (koska ei myydä Suomen kaupoissa), eli ihan kokeilun vuoksi ei kannata tilailla :/

Post A Comment