Hyvän mielen liikuntaa

Tänään mun ei tarvinnutkaan lähteä ulos yksin, vaan tein treffit ystäväni S:n ja hänen Hilla-koiransa kanssa. Hyvässä seurassa tuli ihan huomaamatta tehtyä reilun viiden kilometrin lenkki Kirjurinluodossa ja Polsanluodossa. Tuo onkin tosi kivaa ja vaihtelevaa aluetta tällaisille kävelylenkeille. Tälläkin kertaa nähtiin läjittäin oravia ja sorsia sekä pari fasaania. Hilla meinasi ihan repiä maastohaalarinsa oravien vuoksi, niitä olisi ollut niiiin kiva jahdata.

hillankanssalenkilla1hillankanssalenkilla2

Reitin varrelta löytyi myös kuntoiluvälineitä ja pitihän niitä toki testata. Itse tein pienen sarjan portaalle nousua ja S. kuritti sillä välin selkälihaksiaan 7 kilon lisäpainon kanssa. 😀

Tämä lenkki oli nyt sitä hyvän mielen liikuntaa parhaimmillaan. Näiden treffien takia minulla oli selkeästi jokin sovittu syy nousta sängystä ja suuntasin ulos mielelläni. Ja bonuksena vielä tuo ihana Hilla! Mulla on hirmuinen koirakuume meneillään. Ei sellainen, että haluaisin oman koiran, vaan sellainen, että haluaisin päästä silloin tällöin paijailemaan ja ulkoiluttamaan noita karvaotuksia. Eli tarkemmin ottaen mulla on lainakoirakuume!

hillankanssalenkilla3

Voin kertoa, että normielämässä mua ei sais kovin helposti pukemaan päälle mitään kirkkaanpinkkiä, mutta sporttikuteiden kanssa mä sitten taas olen sitä mieltä, että mitä enempi väriä, sitä parempi. Pinkissä takissani minut kuulema erotti jo kilometrin päästä, kun saavuttiin tänään tapaamispaikallemme. Samoin kuin lenkkarit, myös tuo Áhkkán takki on hankittu joskus Elloksen alesta. Settiin kuului myös tummanharmaat housut, mutta jouduin tissivarustuksen vuoksi valitsemaan niin ison koon, että ne housut on mulle ihan hurjan isot. Etenkin pituutta riittää! Mietinkin, että kävisinköhän nakkaamassa ne tuohon samassa pihapiirissä olevalle ompelijalle, että saataisko niistä sellaiset, että voisin käyttää kompastumatta lahkeisiini. Nyt on onneksi tarjennut hyvin ihan noilla pelkillä trikoillakin, mutta jos tuo sää tuosta viilenee, niin vähän järeämille ulkoiluhousuille olisi käyttöä.

Ei ollut tämän päivän lenkki ehkä hikiliikuntaa, mutta hyvän mielen liikuntaa kylläkin! Olen viime aikoina ollut kovin erakoitunut ja epäsosiaalinen, joten ehkä mun pitää nyt vähän aktivoitua näkemään ystäviäni. Vaikkapa näin ulkoilun merkeissä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. Vapaaehtoiset lenkkiseuralaiset voi ilmoittautua kommenttiboksiin!


Tags:
7 Comments
  • Larre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itekki harrastan nykyään tosi usein noita kaveritreffejä liikunnan merkeissä. Yksin lenkkeily on usein aika tylsää, mutta kaverin kanssa tulee kierrettyä aina vielä tuolta ja tuolta ja jos vielä tuollaki pyörähettäs… Juttu luistaa ja töppönen menee toisen eteen ihan huomaamatta 🙂 Keksit siis ruudin, ainaki minulle myös aivan mahtava tapa olla sosiaalinen ja terveellinen samaan aikaan! 😉

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      se on kyllä totta, että toisen kans jutellessa ei tosiaan huomaa ajan eikä kilometrien kulua. 🙂

  • s ja hilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jippii 🙂 Oli mukavaa vaihtelua meidänkin rutiineihin! Käsipaino on ihan poikki ja kuorsaa tuossa sohvalla 😀

  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lainakoirat on ihania 🙂 Mulle on tulossa huomenna hoitoon corgi, enkä malttais odottaa 😀

    • rapakunnossa
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Corgit on maailman söpöimpiä! Näyttää kuin oisivat kasvaneet sohvan alla. 😀

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanat lenkkarit! Kelpaa ulkoiluttaa 🙂

Post A Comment