Tunnustan, ostin kengät

Niin, on siis tullut hankittua yhdet kengät ostolakkonakin toimineen kenkähaasteen jälkeen. Tilasin ne itse asiassa heti  haasteen loppumista seuranneena päivänä, mutta sain ne jalkaani vasta tällä viikolla.

Hankinnassa ei ollut siitä, että olisin tärissyt kenkähaasteen 11 viikkoa hirveissä vierotusoireissa, kun en päässyt nuuhkimaan uusein kenkien nahkaa, ja olisin sen vuoksi halunnut hankkia heti jotkut uutukaiset ihan vaan ostamisen ilosta. Ostos tuli tehtyä, koska eteen sattui Campadrelta jotain toiveiden mukaista ja vähällä rahalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isä kysyis tämän kuvan nähdessään, että ”eikö jo pian tuu niskat kipeeksi uusista kengistä?” 😀

Campadre on siis nettikauppa, joka tarjoaa rajoitettuja eriä erilaisia merkkituotteita alennetuin hinnoin. Kukin alennuskampanja kestää aina muutaman päivän. Alennukset liikkuvat tuottesta ja merkistä riippuen -30%-70% välillä. Tarjolla on niin vaatteita, asusteita, kosmetiikkaa kuin sisustustuotteitakin.

Tsekkaan Campadren kamppikset aina silloin tällöin ja olen joitakin hyviä löytöjä sieltä tehnytkin. Hankintojani tuolta on ainakin yksi iso nahkalaukku ja yksi InWearin neule. Joulukuussa kuitenkin bongasin sieltä nämä kuvissa näkyvät Bronxin kengät enkä oikeastaan miettinyt montakaan minuuttia. Tai no, kysyin mä vieressä olleelta Iinalta, että onko ok tilata kengät heti, kun kenkähaaste päättyi. Iina antoi luvan. 😀

Olin katsellut näitä samoja kenkiä Elloksen alessa, mutta hopeisin yksityiskohdin ja mietin niitä katsoessani, että onpa mageet, mutta mä kyllä kaipaisin kaappiini edes yhdet bikerit kultaisin koristein. Ja kuinka kävikään, en edes tiennyt kengistä olevan tätä versiota, mutta sieltä ne Campadrelta mua tuijottivat vieressään hintalappu 75 €, kun alkuperäinen hinta oli 130 € paikkeilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuten olisi 75 euroakin ollut tässä tilanteessa sellainen raha, että olisivat jääneet hankkimatta, mutta minulla oli muutaman teidän lukijan ansoista Campadren asiakastililläni 60 € saldoa, joten maksettavaa näille käsittämättömän mukaville saapikkaille jäi postikuluineen n. 20 €. Sitä minä en voinut enää vastustaa, en mitenkään, kun kyseessä oli näin törkeän hyvän näköiset buutsit.

Tuolta Campadrelta siis tienaa 10 € jokaisesta tyypistä, joka liittyy kauttasi ja tekee ensimmäisen tilauksen. Sinne jos liittyy, niin kannattaa siis vinkata sivustosta myös kavereille. Minä tässä siis kiitänkin näistä kengistä teitä jotka tiedätte kauttani Campadrelle liittyneenne ja sieltä tilauksen tehneenne. Olen kovin iloinen! 🙂

Mikäli joku teistä haluaa liittyä minun kauttani, niin käytä TÄTÄ LINKKIÄ. 

Mutta mitäs ihmettä mä tarkoitinkaan, kun sanoin viime postauksessa Helsingin reissusta tarttuneen mukaan muutamat uudet kengät… Jos kerta nämä on ainoa kenkäostos haasteen jälkeen. No, kun joskus sitä saattaa saada vaikka muuttoavusta palkkaa kenkien muodossa. Ja toisinaan tämä blogikin saa mun kenkäkokoelman lisääntymään. Minulla on siis lisää upeuksia esiteltävänä. Tiedän, mä olen Crazy Shoe Lady!


8 Comments
  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muut tunnustautuvat Crazy Cat Lady-tittelin alla, meidän Veera ilmoittaa olevansa Crazy Shoe Lady! 😀 Tämän takia sua seuraankin, ai että mitkä naurut maanantai-aamuun sainkaan!

    hannamaria

    http://www.hannamariav.com

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no musta tuntuu, että nää mun kengät lisääntyy vielä leikkamattomia kattejakin kiihkeämmin! 😀

  • elsa/ Oi mutsi mutsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon jäänyt koukkuun campadreen, tilannut ainakin acnen huivin, axeldan lammastohvelit ja sadeasun lapselle…jotain muutakin mut mitä. MOON BOOTSIT!

    Kävin aamulla lenkillä ja mietn et kyllä mäki ku säkin. Ei yhtään ois innostanut.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mä luin tän sun kommentin aamulla ja aattelin, et mun on nyt pakko mennä tänään zumbaan, koska säkin menit lenkille. Mutta saatanan Zumba oli täynnä kun sinne yritin rynnätä! Mä oon pahoillani!

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    campadre on tuttu shoppauspaikka. yhtä sun toista on tullut sitä kautta hankittua. mutta tähän liittymätön kysymys: onko sulla hullulla kenkä-ladyllä sattumoisin tommy hilfigerin kenkiä? mietin vaan niitten kokopolitiikkaa.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Piti oikein pitkään tuumata kenkäkaapin sisältöä ennen kuin tulin siihen tuokseen, että en kyllä omista yksiäkään Hillfigereitä. Mutta sovitellut kyllä olen enkä ainakaan muista, että olisi ollut mitään mieleen jäävää poikkeamaa kokopolitiikassa.

  • Sande
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpa päheet popot 🙂

  • mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heips, eka kertaa täällä, kiva blogi. Tervetuloa vastavierailulle.

    Oli pakko kommentoida, kun juuri ostin aivan millilleen samanlaiset bootsit,matta hopeisilla tinneillä (vertasin tässä äsken) ne ovat Catwalkin, Prahan alennuksista löytö. Taivaalliset jalassa. Veikkaan että pahasti on Catwalk kopioinu bronxin. Nahka aitoa ja paksua, kunnon tekoa, hinta sama, alennuksessa 50€ 🙂

    Yli 300 paria kenkiä joskus omistaneena ymmärrän tuon että ne lisääntyy ihan itestäänkin, oikeesti 😉

    Hyvää illan jatkoa

Post A Comment