19.02.2014 Mielen liikkeitä

Koska takana on useamman päivän bloggaustauko, niin nyt onkin hyvä väli kertoilla hieman yleisestä fiiliksestä. Se mielialan kohotus kun on yksi tärkeimmistä liikuntani tavoitteista. Osa teistä varmaan sen jo tietääkin, että olen tällä hetkellä tosiaan työtön. Multa loppui kokopäiväinen työ syyskuun alkupuolella ja sen jälkeen tekemäni osa-aikainen tuuraushommakin kesti vain marraskuun alkuun. Sen jälkeen olen ollut bloggaamista ja satunnaisia kuvauskeikkoja lukuunottamatta toimeton. Marras- joulukuu meni mustan masiksen kourissa peiton alla lymyten. Olin äärimmäisen ahdistunut tulevaisuudesta ja toimeentulosta ja halusin vain ja ainoastaan nukkua ja olla siten ajattelematta koko asiaa. Joulun jälkeen kuitenkin alkoi vihdoin tuntua siltä, että voisin yrittää ryömiä takaisin elävien kirjoihin ja sitten aloitinkin tämän blogin.

Mitä tämä alkuvuosi sitten on muuttanut? Olen edelleen ihan yhtä työtön eikä työnäkymät vaikuta yhtään sen ruusuisemmilta kuin loppuvuonnakaan, mutta oloni ei ole enää epätoivoinen ja totaalisen surkea, vaan olen alkanut nähdä tilanteeni hyvät puolet. Olin jo muutaman vuoden ajan ehtinyt toivoa, että saisin tavalla tai toisella jonkinlaisen pienen hengähdystauon elämääni. Halusin aikaa miettiä mitä minä oikeasti haluaisin elämässäni tehdä, viimeisimmät työt kun eivät tuntuneet sitä aivan olevan. Ja nyt minulla sitten on se kaipaamani hengähdystauko.

Realiteetit toki stressaavat edelleen, sillä rahat ovat arvatenkin enemmän kuin tiukassa. Itse asiassa juuri tänään taitaa olla koko aikuiselämäni surkein taloudellinen hetki, tilillä ei todellakaan ole kuin pyöreitä reikiä. Mutta oman pääni kanssa minulla on parempi olla kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Olen ihan huomaamattani oppinut elämään hetkessä tulevasta stressaamisen sijaan. Nyt on todellakin olemassa aina juuri tämä päivä ja tämä hetki, sillä muusta ei ole juuri tietoa.

Kyllä mieliala silti edelleen heittelee ja esimerkiksi viime viikolla oli taas pitkästä aikaa muutama päivä, jolloin hautauduin vain peiton alle tekemättä mitään järkevää. Paitsi, että…. juuri niinä paskoina päivinä nousin sitten kuitenkin joskus iltapäivällä ja lähdin urheilemaan!! Aivan järjetön muutos entiseen. Että nimenomaan sieltä syvimmästä "mulla ei ole mitään syytä herätä ja olen aivan turha" -mietteistä juurikin mä ponnistin viime viikolla mm. Zumbaan, punttikouluun ja uimaan. Ja hikisenä kotiin palatessa oli aina monin kerroin parempi mieli ja päivälle tuntui sittenkin löytyneen tarkoitus. (tai no, vatsakivun takia hieman kesken jääneen Zumban jälkeen ei ollut parempi mieli, vaan fiilikset olivat lattialla sikiöasennossa itkun kanssa kieriskellessä kaikkea muuta. Mutta silloinkin iloitsin siitä, että olin lähtenyt)

En ole edelleenkään keksinyt mitä tahtoisin isona tehdä, tai että mihin toivon elämän minua kuljettavan, mutta jospa se alkais pikku hiljaa avautumaan. Nyt keskityn iloitsemaan kaikista niistä pienistä asioista joiden huomaan pikku hiljaa naksahtelevan kuupassa kohdalleen. Huomaan entistä herkemmin kiinnittäväni huomion pieniin asioihin ja iloitsevani jutuista jotka olisivat aiemmin kiireen keskellä tuntuneet ehkä mitättömiltä. Esimerkkinä vaikkapa viime viikon uskomaton onnistumisen ilo siitä yhdestä hyvin sujuneesta 50 m altaanmitasta. Minä kehityin jossakin asiassa!

Olen  myös alkanut miettimään omia arvojani sen suhteen missä kulkisi se kultainen keskitie työnteon, rahan, vapaa-ajan ja oman hyvinvoinnin suhteen. Onko minun tärkeää yrittää noudattaa yleisesti hyväksyttyjä polkuja löytämällä kokopäivätyö jossa edetä ja vaurastua, jotta voin hankkia asioita ja muuttaa vuokralta omistusasuntoon. Vai olisinko onnellinen tehden töitä sen verran, että pärjään, mutta opettelen tulemaan toimeen vähemmällä ja saan näin enemmän aikaa tehdä asioita joista pidän? Voisiko toimeentulo löytyä sellaisista asioista joista pidän?

Tällaisin miettein siis täällä! Ja koska hetkessä eletään, niin nyt on aika pitkälti se hetki, kun alan kaivelemaan treenikuteita kaapista ja suuntaan pian taas punttikouluun. Se on kivaa!