24.02.2014 Hyödytöntä

Sain lauantaina tuupattua miehelle kameran käteen jopa kahteen otteeseen, joten tuli vaihteeksi ikuistettua päälle vetämiäni ryysyjä. Jotenkin vaatteet ovat viime aikoina omalla kohdallani menettäneet hyvin pitkälti kaiken muun kuin alkuperäisen merkityksensä. Puen päälleni lähinnä siksi, ettei minua palelisi, muut syyt eivät jaksa kiinnostaa kovinkaan usein.

Minusta on kotona pyörimisen myötä tullut ihminen, joka voi surutta heilua monta päivää putkeen pyjamahousuissa vaihtaen niitä aina välillä vain treenitrikoisiin. Kaupassakin voi hyvin käydä kiskaisten kotihousujen päälle tuulihousut. Kyllä, luitten aivan oikein. Tuulihousut. (saanko mä asiaa kuulostamaan yhtään hienommalta, jos kerron, että tuulihousut on paikallisen perhemarketin sijaan ostettu Roomasta? Ai en.. 😀  )

Ns. oikeisiin vaatteisiin pukeutuminen tuntuu siis nykyään olevan jo ihan harvinaislaatuinen suoritus ja jo siksi ikuistamisen arvoista. Että muistuttaisin itseäni siitä kuinka ihmismäiseltä olennolta minun on mahdollista näyttää, jos vain vaivaudun vaatekaapille.

farkut-Esprit Denim (saatu)/neule-Whyred/takki-Cubus/kengät-Vans (saatu)

Katsos nyt tyttö hyvä, ei siihen sen ihmeempiä tarvita kuin niiden tuulihousujen vaihtaminen farkkuihin ja valitset jotkut kivat kengät, niin ollaan jo voiton puolella. Ja kun heität yllesi vielä sen iloisen värisen neuleen, niin sinähän näytät jo lähes elävältä ihmiseltä! Ja eikö vaan itsestäkin tunnu monta astetta skarpimmalta kuin tuulihousuissa ja lenkkareissa?

farkut, joissa etuosa keinonahkaa -Esprit Denim/paljettitoppi -Lindex/jakku-Nanso

Ja ohhoh, entäs sitten, kun kumoaa kurkkuunsa pari lasia skumppaa kaverin kanssa, niin hommahan nousee jo ihan uudelle tasolle! Nahkaa! Ja paljetteja!! Tää on jo ihan eri henkilö kuin se iltapäivään saakka miehen ruudullisissa pyjamahousuissa normaalisti hiihtävä ameeba.

Olis niin paljon asioita joissa tarvitsisi ryhdistäytyä. Herääminen, syöminen, pukeutuminen.. Ihan kaikki perusasiat rempallaan, kun ei ole järkevää päivärytmiä eikä ulkoa tulevia syitä sen ylläpitämiseen. Onneksi on nyt alkanut noi liikuntahommat kiinnostaa, joten edes jollakin osa-alueella mennään parempaan suuntaan.

Tää on jännää aikaa omassa elämässä. Ekaa kertaa oikeastaan ikinä pitäisi syyt sängystä nousemiseen löytää ihan itsestä. Koko elämänsä tottunut siihen, että on koulua tai töitä tai molempia ihan kalenteri piukkaan. Jokin pidempi aikainen sitoumus on siis pitänyt huolen siitä, että vähintään viitenä päivänä viikossa on jonkin toisen tahon kanssa sovittu aikataulu jota noudattaa. Nyt minulla on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta oma pääni, ei muuta.

Kauhea ristiriita jo tässäkin postauksessa. Toisaalta on kiva nähdä kuvista itsensä tuollaisena normaalisti pukeutuneena ja miettii, että ehkä pitäisi joka aamu valita kivat vaatteet siitä huolimatta, ettei olisi menossa mihinkään, että ehkä se hieman piristäisi. Mutta toisaalta taas mietin kuinka typerää ja turhaa on postailla kuvia räteistä ja lumpuista, kun pää on täynnä mietteitä siitä miten löytäisi suunnan elämälleen, ja siitä että tunnen itseni suurimman osan ajasta hyödyttömäksi.

Tarvitseeko ihmisen olla koko ajan hyödyllinen? Ja ketä mä koen, että mun täytyisi hyödyttää? Onko mahdollista löytää onnentunnetta ihan vain omasta itsestään vai onko minun onneni kiinni mitattavissa olevista suorituksista ja saavutuksista? Ja sata muuta kysymystä.