Kuljin toissapäivänä pitkästä aikaa läheisen ostoskeskuksen käytävillä ollessani matkalla lounaalle ystävän kanssa. Katseeni kiinnittyi tuon tuosta johonkin näyteikkunassa olevaan kivan näköiseen vaatteeseen. ”Onpa ihanan väriset housut! Oliskohan noita minun koossani?” Vielä puoli vuotta sitten olisin sen enempiä miettimättä astunut sisään liikkeeseen ja sännännyt tarkastamaan asian. Nyt pääsen paljon helpommalla. Seuraava ajatus nimittäin on, että ”no, ei minulla ole niihin varaa” ja asia on sillä käsitelty.

Elämä on tässä viime kuukausien aikana oikeastaan helpottunut kuluttamisen suhteen. Siinä missä työssäkäyvänä ja kuukausipalkkaa nauttivana ihmisenä jokin mielenkiinnon herättänyt vaate johti minut sisään liikkeeseen ja sovittamaan ja sen jälkeen pohtimaan, että ostaako vai eikö, niin nyt tulojen pudottua alle puoleen entisestä, voi suosiolla skipata sovittelut ja joopas-eipäs -pohdinnat. Se on aika vapauttavaa.

Olen ollut siinä mielessä aika huoleton shoppailija, että impulssiostoksia on kyllä kaappeihin vuosien aikana kantautunut. Neljän kympin pinkit farkut tuli ostettua ihan vaan koska ne näytti juuri sillä hetkellä tosi kivoilta. 80 euroa mustista peeptoe-korkkareista heräteostoksena ei tuntunut juuri miltään, vaikka ne sillä hetkellä maksoikin luottokortilla, sillä seuraava tilipäivähän oli taas ihan nurkan takana. Monen ostoksen syyksi on riittänyt vain se, että ”mä tykkään tästä!”.

raha1

Viime kuukausina on pitänyt alkaa ajattelemaan toisin. Viime yönä makasin sängyssä hereillä ja tein kiivaita laskelmia edessä olevista menoista ja merkkailin kalenteriin päiviä jolloin on tiedossa jostain jotain rahaa. Ei ne laskelmat hyvältä näyttäneet, mutta en silti panikoitunut siinä määrin kuin se olisi voinut olla mahdollista. Tein muistiinpanoja ja kirjasin mistä pienestä tulosta minkäkin laskun maksan ja kun tulin siihen tulokseen, että minun pitäisi mitä todennäköisimmin saada kaikki tärkeimmät hoidettua.

Mitään ns. käyttörahaa ei kyllä tilillä vuokran, laskujen ja lainanlyhennysten jälkeen ole, mutta olen tässä viime kuukausina moneen kertaan helpottuneena todennut itselleni, että ”onneksi mä en nyt tarvitse yhtään mitään”. Sillä niinhän se on, minulla on kyllä kaikkea mitä tarvitsen ja enemmänkin. En voi väittää tarvitsevani yksiäkään uusia kenkiä tai ainuttakaan vaatetta. Kotimme ei kaipaa uusia huonekaluja eikä minun tarvitse ostaa uusia verhoja kevään kunniaksi. Minulla on lähes kaikki tarvittavat työvälineet niihin vähiin töihin joita tällä hetkellä teen (kamerakamat, kone, ohjelmistot jne..) ja kaappini pursuilee välineitä kaikkeen siihen mitä tällä hetkellä harrastan.

Meidän sohvamme on kyllä tuhannen nuuskana, mutta viltillä peitellen se kyllä vielä menee.  Yhdet tietynlaiset kengät olisivat kyllä painonnostotreeneihin paremmat kuin jo olemassa olevat, mutta homma onnistuu ilmankin. Näen päivittäin paljon ihania vaatteita ja kenkiä jotka olisi kiva omistaa ja pukea päälleen, mutta ei minua kieroon katsota siinä viime vuotisessakaan mekossa. En siis onneksi tarvitse nyt paljoakaan uusia tavaroita ja asioita, joten se lievittää taloudellista stressiä.

Siedän rahatilannettani päivittäisellä tasolla melko hyvin. Olen oppinut olemaan ahdistumatta siitä, että tilillä ei aina ole rahaa. Suuremmassa mittakaavassa ja pidemmällä tähtäimellä tilanne toki tuntuu pelottavalta ja aiheuttaa stressiä. Mitä jos tilanne jatkuu tällaisena pitkään? Kauanko epävarmuutta jaksaa?

raha2

Minulla menee siis ainakin vielä toistaiseksi ihan hyvin. Peloistani huolimatta olen onnekseni saanut huomata, että en ole joutunut toistaiseksi luopumaan mistään oikeasti tärkeästä. Perumani lehtitilaukset eivät olleet tärkeitä. Kuntosalijäsenyys jonka aion nyt irtisanoa, ei ole välttämätön. Yhtään niistä vaatteista jotka olen joutunut jättämään kauppaan, ei ole tullut minua uniini vainoamaan.

Aiemmin saatoin usein tylsyyden iskiessä lähteä muuten vain kiertelemään kauppoja. Ei sieltä tietenkään aina tullut tehtyä ostoksia, mutta altisin itseni kaiken maailman himotuksille toistuvasti. Ja senhän tietää, että mitä useammin siellä putiikeissa ramppaa, sitä todennäköisemmin sieltä tarttuu jotain mukaankin. Nykyään minulla on paljon enemmän aikaa ja myös sitä tylsyyttä, mutta pitäydyn poissa houkutusten luota. Kun ei sovita niitä ihania nimeäni huutavia mekkoja, ei tule kiusausta alkaa miettimään pystyisikö sen sittenkin ostamaan.

Mä toivon, että tämä taloudellisesti nihkeämpi kausi opettaisi minulle paljon. Toivon, että sitten kun joskus taas (toivottavasti) olen työssäkäyvä ja toivottavasti ihan aikuisten palkkaa nauttiva ihminen, niin muistaisin edelleen nämä nyt heränneet ajatukset siitä mitä on tarvitseminen ja mitä taas pelkkä haluaminen.

Nyt mä menen penkomaan tuota mun tupaten täyttä vaatehuonettani, jotta löydän sieltä treenivaatteet ja syöksyn punttikouluun, jonka vuosimaksu oli ilahduttavan halpa (50€) ja se on jo maksettu ja iloitsen siitä, että saan nyt harrastaa kyseistä kivaa lajia ihan koko vuoden ilman, että tarvii kaivaa mistään senttiäkään lisää rahaa!

Vaikka toisinaan ahistaa, niin asiat on onneksi melko hyvin.


Mä olen valokuvaajana ihan järjettömän itsekriittinen ja sellaiset ottamani kuvat ovatkin melko harvassa joihin olisin niin tyytyväinen, että pystyisin tuijottelemaan otoksia ilman itseä häiritsevistä pikkuvirheistä soimaamista. Toissa viikonloppuna kuitenkin oli pitkästä aikaa valokuvaamisen ja onnistumisen iloa keväisessä ilmassa, kun ikuistin Jonnan LUMIn stailauskilpailua varten.

Iso osa kuvien kauneudesta on tietysti jumalaisen kauniin mallin ansiota, mutta jaksoin kyllä fiilailla myös omaa osuuttani näiden kuvien onnistumiseen. Kuvissa on kahta hieman eri henkeä: kadulla otetut ovat täynnä keväisiä pastellisävyjä ja heleää vastavaloa, kun taas porttikongin varjossa poseeraa dramaattinen filmitähtikaunotar. Molemmat ympäristöt kuitenkin passasivat Jonnan valitseman raidallisen Julia Midi Clutchin ilmeeseen kuin se kuuluisa nenä päähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kisassa on mukana 11 tyylitaituria ja he kaikki ovat stailanneet asun valitsemansa LUMIn uuden malliston laukun ympärille. Tykkäämällä suosikistasi FB-ssä olet mukana yllätyslaukun (uudesta mallistosta) arvonnassa! Itse liputan arvatenkin Jonnan keväiselle kuvalle. 😉

Kilpailukuvat löydät TÄÄLTÄ.


Porin Kulttuurikulmassa nähdyistä Sandels Burleski Club -illoista tuntuu tulleen jo minun ja Tommin vakioviihdettä, niin monesti on vietetty treffi-iltaa höyhenpuuhkia ja tasseleita katsellen. Näin tehtiin jälleen viime perjantaina, kun suuntasimme ensin syömään ja sen jälkeen taas Kulttuurikulmaan. Tällä kertaa esiintymässä oli burleskiryhmä The Itty-Bitty Tease Cabaret sekä yleisöä villisti tanssittanut huikea rockabilly-bändi Sweet Jeena and her Sweethearts.

En tietenkään malttanut pitää kameraani kassin pohjalla tälläkään kerralla, vaan nappailin hieman kuvia vauhdikkaista ja lumoavista esiintyjistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itty Bitty Tease Cabaretin burleskimimmeistä sekä minun, että Tommin ehdottomaksi suosikiksi nousi Cherry ”Turrrbo-Cherry” Dee ( kirjoittaa blogia The Freelancers Fashionblog), jonka viettelevä katse sai tällaisen heteronaisenkin lähes punastumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sweet Jeena and her Sweetheartsin basisti Ollikin intoutui illan edetessä hieman riisutuumaan ja sitä ei yleisössä olleet naiset laittaneet lainkaan pahakseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään aina ihan hirveästi burleskiesiintyjien viuhkatanssinumeroista. Noissa höyhenviuhkoissa on jotain ihanan rauhoittavaa ja tähän mennessäni näkemäni viuhkanumerot ovat olleet tunnelmaltaan aika seesteisiä. IBTC:n tyttöjen viuhkanumeron musana kuitenkin oli ikivanha The Trashmenin klassikkobiisi Surfin Bird (tiedätte varmasti biisin, jossa äijä laulaa narisevalla ja monotonisella äänellä ”A-well-a everybody’s heard about the bird, B-b-b-bird, bird, bird, b-bird’s the word, A-well-a bird, bird, bird, the bird is the word..”) ja sen myötä tämä viuhkatanssinumero saikin varsin vauhdikkaan ja myös humoristisen sävyn. Tykkäsin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin kuullut illan bändin, Sweet Jeena and her Sweetheartsin nimen joskus vuosia sitten koulukaverini otettua heistä promokuvia, mutta muuten bändi oli vielä viime perjantaihin saakka itselleni aivan tuntematon. Mutta onneksi tutustuin heihin nyt. Hitto mikä meininki! Nukkemaisen kauniin solisti Jeenan suloinen ulkokuori hämää ja sen takaa löytyykin todella räiskyvä rokkimimmi, jonka jalat eivät todellakaan aina pysyneet lavanpinnalla. Bändi tarjoili säveliä niin rockabillystä, bluesista kuin countrystakin, mutta mihinkään yhteen kategoriaan tätä energiantäyteistä yhtyettä on mahdotonta sovittaa. Mutta bileet he kyllä saivat aikaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikin puolin todella viihdyttävä show kaikkien illan esiintyjien puolesta. Ja hirmu kivoja kuvia sain mielestäni napsittua. Olen aiemminkin sen sanonut, mutta kerrotaan nyt taas, että mä niiiin rakastan kuvata erilaisia live-esiintymisiä. Tällä kertaa käsissä viihtyi Olympuksen PEN E-P5 ja linssinä kiinteä 45mm 1.8.

Kuvasin kuvat jo valmiiksi mustavalkoisiksi, eikä niitä ole käsitelty koneella muuten kuin hieman terävöittämällä ja sävyttämällä ihan ministi lämpimämmiksi. Kamerasta puolestaan olen säätänyt mustavalko-asetuksista kuviin lisää kontrastia (+2), sillä mustavalkokuvan perusasetus tekee mielestäni aivan liian ”löysää” kuvaa. Tässä siis pikku vinkki kaikille PEN-kuvaajille, jos perus mustavalkoasetuksella otetut kuvat tuntuvat vähän tylsiltä ja tunkkaisilta ja taidesuotimista löytyvän ’rakeinen filmi’ -filtterin jälki taas tuntuu iian rajulta.

MV-kuvatilan asetuksia pääsee säätämään: menu -> kuvausvalikko 1 -> kuvatila -> mustavalko -> kontrasti (säädetävissä myös terävyys, MV-suodin ja mahdollinen kuvan sävy)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sellaisissa merkeissä meni siis perjantai-ilta. Muuten viikonloppu onkin kulunut neljän seinän sisällä masistellen asioita murehtien. Tyhmää.