Kakkutikkareita ja kuohuvaa

Mun Instagramia seuraavat saattoivat viime viikolla bongata melko monta kuvaa itselleni epätyypillisestä näpräilystä, kun postailin vaihekuvia kakkutikkareiden tekemisestä. Voin kertoa, että jos te ette olleet tästä puuhasta yhtään ihmeissänne, niin minä olin. Ei jotenkin ollenkaan mun tapaista keittiönhengetärpuuhastelua sellaisten söpöjen tarjoiltavien vääntäminen. Mutta jostain kohti vaan viirasi päässä siinä kohtaa, kun aloin miettiä omia viemisiäni Re:fashionin ja Gancian yhteistyökampanjaan liittyvillle skumppanyyttäreille.

Vietimme siis hieman etukäteisvappua nautiskellen kuohujuomia ja minun, Jonnan ja Kaisan loihtimia kuohuviineihin sopivia herkkuja. Onneksi lisää Re:fa-porukkaa liittyi myöhemmin joukkoomme, sillä syötävää ja juotavaa oli valtavat määrät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

gancia_tytot

Olen ollut jo vuosikausia kuohuviinien suuri ystävä ja etenkin kuiva kuohari maistuu niin juhlissa kuin kavereiden kanssa iltaa istuessakin. Ja yleisistä juhlapäivistä uusivuosi ja vappu ovat minunkin kalenterissani sellaisia joihin kuuluu ehdottomasti kuohuviini.

Johtuneeko sitten juuri niistä kuohujuomista, että mulla on jotenkin hirveän huonosti mitään vappumuistoja. En oikein saa päähäni, että missä minä olen vappujani viettänyt ja miten. Sekalaisilla porukoilla milloin kotibileissä, milloin ravintolassa. Jotenkin kaikki vaput sekoittuvat päässäni serpentiinin, skumpan ja ylioppilaslakkien kakofoniaksi. Mutta yksi todella tärkeä vappumuisto minulla on, ja se istuu vieressäni tuossa sohvalla. Nyt tulevana vappuaattona 30.4. tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun tapasimme Tommin kanssa. Sen kunniaksi on kyllä ehdottomasti avattava tuo jo jääkaapissa odottava, ja hyväksi havaittu Gancian Prosecco -pullo!

gancia_pulloauki

Se olen muuten aika usein kemuissa minä, joka joutuu kuoharipullon avajaaksi. Jostain syystä moni ystäväni pelkää tuota toimitusta eikä halua sitä siksi itse tehdä. Minä puolestaan ehdin muutaman vuoden tarjoiluduunissani aukomaan pullon jos toisenkin ja olen pitänyt taitoa yllä myös siviilissä. Vielä kun oppisi tekemään sen miekalla!

Kuten jo edellä mainitsin, niin oma valintani on oikeastaan aina kuiva kuohuviini vaikkakin pitkin hampain joskus suostun jotain makeampaakin juomaan, jos pulloa tilatessa kaikki muut seurueen jäsenet sitä äänestävät. Ei siis ollut lainkaan yllätys, että erittäin kuiva ja hapokas Gancia Prosecco Brut oli heti mieleeni. Maistuu loistavasti ihan sellaisenaa, joten sopii hyvin juhliin alkumaljaksi, mutta Alkosta osattiin suositella juomaa myös äyriäsiten ja itämaisen ruoan kaveriksi.

gancia_rullat

Minun nyyttäritarjottavista oli kyllä äyriäiset ja itämaisuus kaukana, sillä valmistin suolapalaksi poro-rieskarullia. Tai no, paljastettakoon nyt heti, että itse kylläkin tein ne tälläkin kertaa, samoin kuin omille kolmekymppisilleni, kylmäsavupaistista, joka oli hevosenlihaa. Huomattavasti edullisempaa kuin poro ja erittäin maukasta. Mutta porosta noita rullia taidetaan useammin ohjeistaa tekemään, koska se on jotenkin fiinimmän kuuloista. 😀 Eli kylmäsavupaisti-rieskarullia siis.

Vaikkei siis Alkon suosittelemista makumaailmoista ollutkaan kyse, niin kyllä vaan toimi Prosecco Brut myös tämän mm. rosmariininia ja punasipulia sisältäneen herkun kanssa. Näiden rieskarullien ohje, kuten muidenkin nyyttäritarjoulujemma ohjeet muuten löytyvät tuolta Re:fashionin Gancia-kampanjasivulta. Jos suolaiset tarjottavat kiinnostavat, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Kaisan loihtimiin vuohenjuustopehmiksiin jotka tarjoiltiin juureslastujen ja crostinien päällä. Aivan täydellisiä pikku suupaloja kuohuviinin kanssa naposteltavaksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka kuivien kuohuviinien kannattaja olenkin, niin jouduin kuitenkin nyyttäreillämme yllättymään makean Gancia Astin edessä. Ihan sellaisenaan se oli kyllä omaan suuhuni turhan makea, mutta jouduin siinä kakkutikkareita ja Jonnan omenapiirakkaa suuhuni tunkiessa ja niitä tuolla makealla kuohuviinillä alas huuhdellessa, että kyllä ne suositukset vaan on oikeassa ja juoma sopii jälkiruokien kanssa tarjoiltavaksi. Sitä voisi kuvitella, että makeaa makean päälle saisi sokerin ratisemaan hampaissa ja tukan nousemaan pystyyn mutta yhdessä jälkiruokien kanssa nautittuna tuo Asti maistui jotenkin maltillisemmin makealta kuin ihan sellaisenaan juotuna.

Makean kuohuviinin ystäville Gancia Asti siis sopii loistavasti ihan vaikkapa alkumaljaksi ja seurustelujuomaksi, mutta rohkaisen myös teitä kaltaisiani kuivien kuohareiden juojia testaamaan tätä makeampaa vaihtoehtoa joskus jonkun jälkkärin kaverina. Voitte yllättyä positiivisesti kuten minä.

gancia_kakkutikkarit

Makeista asiosita puheenollen. Ne hemmetin paljon näpertelyä vaatineet kakkutikkarit. Tein yhden kokeilusatsin aiemmin kotona (en siis ollut tehnyt tällaisia koskaan ennen) ja niistä tuli omaan makuuni aivan ylimakeita kamaluuksia. Hieman reseptiä tuunaamalla yllätin kuitenkin niin itseni kuin kaveritkin, sillä cake popsit onnistuivat loistavasti ja katosivat kaikki parempiin suihin. Kivan näköinen ja helppo (joo, on helppo vaikka vähän näpräämistä vaatiikin) tarjottava vaikka vapuksi. Ja nämä toimivat ainakin omasta mielestäni loistavasti niin kuivan kuin makeammankin juoman kanssa. Näidenkin söpöläisten reseptin löydät Gancia-kampanjasivultamme.  

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinne kampanjasivulle kannattaa muuten klikata itsensä senkin takia, että siellä pääsee äänestämään kuka meistä (minä, Kaisa, Jonna) tuunasi kuoharilasin parhaiten. Ja äänestämällä tuotoksiamme voit voittaa 10 hengen kuohuviinibrunssin!

Hieman mua nauratti kyllä, että tämän kamppiksen tiimoilta mä sekä askartelinpaskartelin, että tuhersin keittiössä jotain niin söpöä ja tyttömäistä kuin kakkutikkareita! Minä varsinainen diy- ja keittiöhengetär. 😀 Mutta aika kiva tuosta mun lasista kyllä loppujen lopuksi tuskasteluistani huolimatta tuli, vaikka itse sen sanonkin. Siinä missä oma lasini oli hieman tummanpuhuva ja dramaattinen, oli Jonnan ja Kaisan laseissa hieman hempeämmät tunnelmat.

Tsekkaa kaikki reseptit ja lasituunaukset, ja osallistu kilpailuun äänestämällä suosikkiasi TÄÄLLÄ!    (huom! Kilpailu on vain 18-vuotta täyttäneille)


9 Comments
  • pullahiirulainen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kakkutikkari-reseptissä on virhe. Menee rieskat ja kakut sekasin 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, se on huomattu ja ilmottu tyypille joka sivun teki. Lupas korjata asian heti kun kotiutuu takas koneen äärelle!! 😀

  • hmm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mössätäänkö nuo kakkutikkareihin tuleva kakku, keksit ja tuorejuusto vaan sekaisin ja sitten pyöritellään palloiksi?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      juu, niin tehdään! Keksit ja kakku murusiksi ja sitten juuston kanssa tasaiseksi massaksi. Jollain yleiskoneella menee kätevästi, mutta onnistuin kyllä tekemään hyvän massan käsinkin. Sitten pallot vaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi jähmettymään. Itse pidin yön yli.

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minä olen ehkä kaikkien aikojen laiskin kommentoija, mutta nyt oli vaan pakko. 😀

    Olen seurannut blogiasi ja myös uudempaa mielenkohotusprojektiasi innolla ja sinä näytät näissä kuvissa sädehtivältä! Olet siis niin kertakaikkisen onnellisen ja hyvinvoivan näköinen, että itsekin oli ihan pakko tulla leveästi hymyillen jakamaan tämä huomio kanssasi. ^_^

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      tiiätkö, just eilen ajattelin, että mä olen onnellisempi kuin aikoihin! Ja mietin itsekin, että se on tainnut näkyä viime aikoina jopa naamasta. Että taidat olla oikeassa. 🙂

  • nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät todella kauniilta ja niin onnelliselta erityisesti tuossa kokokuvassa, missä avaat pulloa! 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kai se nyt kuoharipulloa avatessa hymyilyttää! 😀

      Mutta niin, kuten jo edelliselle kommentoijalle vastasin, niin nyt on aika hyvät fiilikset. 🙂

      • nanna
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        ”tiiätkö, just eilen ajattelin, että mä olen onnellisempi kuin aikoihin!” – olen aidosti onnellinen sun puolesta. Laiskasti kommentoin, mutta täällä mä omassa hiljaisuudessani myötäelän monia postauksiasija elämääsi.

Post A Comment