18.04.2014 Kuulumisia

Heipä hei ja huhuu! Toivottavasti teitä löytyy vielä täältä linjoilta vaikka katosin taas hetkeksi täältä Rapiksen tontilta. Tää bloggaaminen menee aina vähän aalloissa ja toisinaan on enempi sanottavaa ja toisinaan taas vähemmän. Ja sitten kun on hetken hiljaa, niin kynnys alkaa kirjoittamaan kasvaa. Tämä "add new post"-ikkuna on ollut tässä yhdellä välilehdellä auki jo päivätolkulla ja odottanut että saan kynnyksen taas ylitettyä.

Ehkä tärkein kerrottava asia just nyt on se, että mulla on ihan loistava fiilis. Olen leijunut nyt jo viikon verran jossain ihmeellisessä Elämä on ihanaa -tunnelmassa jalat ilmassa ja ajatellen, että kyllä kaikki vaan sittenkin loksahtelee kohdalleen. Pitkään vaivanneet pelko, epävarmuus ja masennus ovat alkaneet vihdoin hellittää otettaan. Se on kyllä hurjan pelottavaa sanoa noin, koska iskee kauhu, että jos sanon ääneen, että menee hyvin, niin se otetaan heti pois ja palautetaan takaisin kuoppaan. Mutta mä haluan nyt koittaa nauttia tästä olon kohenemisesta ja siihen kuuluu sekin, että uskallan sanoa sen ääneen.

Uudet superkevyet treenikengät (saatu) 

Olis varmaan hirmu hienoa, jos vois nyt tällaisessa liikunnaniloa etsivässä blogissa kertoa, että "se oli ihan selkeästi liikunta, joka paransi mieleni". En mä sellaista kuitenkaan uskalla mennä omilla liikuntamäärillä väittämään. Siinä missä jollain viikolla onnistun sporttaamaan 3-4 kertaa, niin vastapainoksi esimerkiksi viime viikko Helsingissä meni kyllä keskittyessä toisen blogini aihepiireihin showroom-vierailujen ja blogikemujen muodossa.

Aerobisenliikunnan roolia näytteli kaupunkia ees taas ravaaminen ja kestävyysharjoitus suoritettiin käyttämällä kaksi iltaa putkeen huikeita korkkareita. Mutta kyllä se liikunta tuntuu nyt edes jossain määrin luikerrelleen mun elämään. Ja kai se jotain on fiiliksellekin tehnyt. Ainakin muut ihmiset esittävät kovasti lausuntoja joiden mukaan he kuvittelevat näkevänsä minussa erilaisia muutoksia joiden veikkaavat johtuvan liikunnasta. Esimerkkejä asiasta on muutamat laihtumisepäilyt (eivät pidä paikkaansa), kommentit ryhtini paranemisesta (en osaa itse arvioida) ja huomiot siitä, että näytän kuulema iloiselta ja onnelliselta (myönnän) ja näihin sanoihin yhdistetään monesti kommentti siitä, että niitä sanovat ihmiset ovat seuranneet tätä rapakunto-touhuani täältä

blogista tai vaikka FB:stä.

Onnellisuusnaama

Itse siis veikkaisin, että ihmiset "näkevät" minussa muutoksia, jotka yleensä yhdistetään ihmisiin, jotka muuttavat elintapojaan parempaan suuntaan. Jos kukaan ei kuitenkaan tietäisi, että olen tehnyt mitään aiemmasta sohvalla makaamisesta poikkeavaa, niin tuskin he myöskään keksisivät mitään muutoksia minusta. Vai onko tämä nyt sitä, että jotain ehkä onkin muuttunut, mutta en vain havaitse sitä itse? En osaa sanoa. Eli summa summarum, kropassa ei oo tapahtunut yhtään mitään, mutta päässä on. Syitä siihen on varmasti monia, yhtenä kenties aktiivisuustason nousu. M

inulta kysyttiin Tyyliä metsästämässä -blogin kommettiboksissa pari päivää sitten että "voitko hyvin, kun painoa on noin paljon?". En voinut välttyä ajattelemasta miten siellä taas kysymyksen esittäjä kieli pitkällä odotti, että olisi saanut lukea minun vastaavan, että "en tietenkään voi, mähän oon läski ja kärsin siksi ihan hirveästi". Se ylipainoisen ihmisen hyvä olo ja itsessään viihtyminen kun ei vaan joidenkin ihmisten mielestä ole mahdollista.

Mutta täytyy tuottaa tuolle ihmistyypille pettymys. Olen hitosti ylipainoinen, mutta voin silti tosi hyvin, olen onnellinen ja tykkään itsestäni. Saanko mä nyt vaan pitää tän tunteen, siitä huolimatta, että kannan ihraa mukanani? Tykätään kaikki itsestämme, jooko? Ei mulla muuta tänään. Viikonlopun aikana voisin naputella sanoiksi maanantaisen pyöräilykokemukseni… Leppoisaa ja munarikasta pääsiäistä!