Olo on kuin omenalla….vai sittenkin kolmiolla?

Omena, päärynä, O, X, Y, tiimalasi..Tuntuuko, että et tunnista itseäsi yhdeksikään hedelmäksi taikka kirjaimeksi etkä myöskään valuta hiekkaa tiimalasissa?

Itse olen ainakin huomannut, että neljään vartalotyypin jaossa itselleni osuva omena ei ihan kuitenkaan vastaa todellisuutta, joten ilahduinkin kun törmäsin IGIGIn sivuilla pluskokoisille suunnattuun vartalotyyppijaotteluun. Muutenhan sillä nyt ei ole yhtään mitään väliä oletko omena, päärynä tai vaikka selleri, mutta jos kaipaa vaatteista jotka voisivat omaa vartaloa imarrella, niin vartalotyypin tietämisestä on apua. (ja edelleenkin muistuttaisin, että nehän ovat vain vinkkejä, eivät sääntöjä. Itsekin haistatan paskat sille iänikuiselle ”paksuja reisiä voi tasapainottaa suora tai leveälahkeisilla housuilla” ja kiskon jalkaani ylävartaloni pallomaisuutta korostavat pillit!)

Kuvankaappaus 2014-5-2 kello 23.36.20

Itse sain kysymyksiin vastaamalla tulokseksi, että mallini on ylösalaisin oleva kolmio. Ja täytyy myöntää, että siltähän mä kyllä just näytän hervottoman kokoisine puskureineni ja yläosaan verrattuna ohuine säärineni. Eli allekirjoitan kyllä tämän tuloksen täysin.

Oman vartalomallinsa voi selvittää vastailemalla muutamaan kysymykseen mm. hartioiden leveydestä, takapuolesta ja muista osasistaan ja vartalotyyppivaihtoehtoja on kaikkiaan seitsemän. Mukana tietysti myös tutut tiimalasi, ovaali eli omena ja kolmio eli päärynä, mutta lisäksi löytyy myös mm. kahdeksikko ja timantti.

Mikäli kiinnostaa selvittää oma muotosi ja tsekata millaisia vaatteita pluskokoja myyvä IGIGI sille suosittelee, niin käy vastaamassa kysymyksiin TÄÄLLÄ!

Miten muuten on, oletteko ylipäätään samaa mieltä omaa vartalomallianne koskevista pukeutumisohjeista, vai onko joukossa sellaisia joille viitatte suosiolla kinttaalla?


5 Comments
  • Minna Manner
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oli muuten kiva ja hyödyllinen testi! Terv. Ovaali

  • Lulu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä pyrin yleensä pukeutumaan vyötäröä korostavasti, kun tiimalasi olen. Mutta annan välillä rentouden ja käytännöllisyyden voittaa, eli t-paidoissa yms vyötärö kyllä katoaa.

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana ja erilainen testi, tuloksena kolmio sen tyypillisen ja iänikuisen päärynän sijasta. Itse en kyllä kanssa välitä vähääkään kaikenmaailman vartalomallien pukeutumisohjeista vaan käytän just sellaisia vaatteita kuin mitä haluan, vaikka ne saisivatkin pukeutumisneuvojat sydärin partaalle. Itsellä on sen verran mahtipontinen takamus ja reidet (synnyttäjän lantiosta puhumattakaan), että niiden piilottaminen olisi muutenkin työn ja tuskan takana. Vuosia kesti päästä sinuiksi noiden juttujen kanssa ja sen tosiseikan, että ylä- ja alaosa on mulla 2-3 kokonumeron verran eri paria.

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Diamond are girls best friends 😀 Hyödyllinen testi, tosin en varmaan ihan osaa omaa kroppaa katsella oikein, mutta kun katseli vaate-ehdotuksia mitä iggin sivuilta tuli, ne olivat ihan järkeenkäypiä.

    Minä viittaan kintaalla mitä pitäisi pukea ja puen sitä missä viihdyn ja mikä tuntuu hyvältä päällä. Leggarit on olleet mulle jo pitkään ne ykkös housut ja normi farkkuja vedän jalkaan aika harvoin niiden epämukavuuden takia. Ja jos vedän niin pillit ne on, ei mitkään leveät lerpakkeet.

  • emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en ikinä sovi mihinkään kategorioihin koska missään ei oo vaihtoehtona reitevää. Oon siis aika sopusuhtainen muuten mutta mulla on isot reidet eikä sellasta vaihtoehtoa ikinä mistään löydy 😀

Post A Comment