Kaikilla meillä on bikinikroppa

Kirjoittamalla Googleen haun ”bikinikuntoon kesäksi” saa eteensä loppumattoman virran lehtiartikkeleita, joissa jaellaan parin kuukauden tai parhaimmassa tapauksessa kolmen viikon dieettivinkkejä ja keskustelupalstoille tehtyjä hätähuuto-aloituksia naisilta, jotka kaipaavat apua siihen miten saisi itsensä pikavauhtia bikineihin passeliksi. Mikä ihmeen standardi se ”binikunto” oikein on? Mä en tajua. Minun mielestä ainoa oikea neuvo bikinivartalon saavuttamiseksi on, että ”hanki bikinit -> pue ne yllesi -> ta-daa, sinulla on bikinivartalo!”

Re:fashionin ja Changen yhteisellä bikinikamppiksella haluamme muistuttaa, että meitä naisia on eri kokoisa ja näköisiä ja kaikilla meillä on yhtäläinen oikeus kokoon ja muotoon katsomatta oikeus nauttia kesästä makaamalla hellepäivänä rantsussa ja pulahtamalla virkistäviin vesiin ja vieläpä tehdä se halutessamme bikineissä burkhan sijaan.

changepari2

Vaikka se bikinivartalon lähtökohta eli vartalo meillä jokaisella on, niin tiedän omasta kokemuksestani, että niitä sopivia bikineitä ei kuitenkaan ole aina ihan helppo saalistaa. Uima-asujen sovittelu tuntuukin kuuluvan lähes jokaisen naisen ”inhottavimmat puuhat” -listalle. Kelmeässä sovituskopin valossa ja kolmen peilin ristitulessa, kun on hirveän helppoa havaita vaan kaikki ne kohdat vartalossaan jotka eivät ole kuin Sports Illustratedin uimapukumalleilla ja kaikki tämä korostuu etenkin, kun päällen sovittelee itselle väärän kokoisia ja mallisia uikkareita.

Itselle haastetta uikkariostoksilla on jo vuosia tarjonnut puskuriosasto. Kun toiveissa olisi jotakin nättiä, tukevaa, istuvaa ja ei mummomaista koossa 80(85) G(H), niin aika pitkälti on saanut tyytyä eioohon. Ehkä masentavin kokemukseni sijoittuu muutaman vuoden taakse Bulgarian Sunny Beachille, missä kolusimme ystäväni kanssa lukemattomia uikkarikauppoja ja sain yhdessä paikassa jopa nuoren myyjätytön hysteerisen naurun päin näköäni kysellessäni omaa varustustani vastaavia kokoja. Kiitos, juuri näin asiakasta kohdellaan, nauramalla päin näköä..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luojan kiitos, olemassa on myös tahoja, jotka ilman ivallista naurua tarjoavat kuppikokoja myös meille hinkkilissuille ja sellainen on alusvaateketju Change, jonka kokoskaala ylettyy osassa malleista jopa kuppeihin J ja K saakka ympärysmittojen kattessa välin 60-100. Omaa kokoa voi arvioida vaikkapa Changen nettisivuilta löytyvällä kokolaskurilla mikäli se on hämärän peitossa. Mutta vaikka koko olisikin suurinpiirtein tiedossa, niin suosittelen kyllä liivi- ja bikiniostoksilla päästämään vielä sen ammattitaitoisen myyjän sinne sovituskoppiin antamaan mielipiteensä, heidän arvionsa ovat kultaakin kalliimpia.

Changen myymälöitä ja shop in shopeja löytyy melko kattavasti maamme suurimmista kaupungeista ja itseäsi lähimmään liikkeen löydät näppärästi Changen sivuilta. Me Jonnan kanssa suuntasimme viime viikolla etsimään bikineitämme pääkaupunkiseudulla vieraillen sekä Kampin, että Iso Omenan liikkeissä ja meitä molempia onnisti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni natsasi Changen kokotaulukossa parhaiten koko 80I niinkuin ISO ja tuossa koossa tarjolla on luonnollisestikin kaarituettuja full cup- ja full shaper -malleja, sillä eipä niitä kolmiolappuja juuri kannata näiden hinkkien ”peitoksi” koittaa asetella. 😀 Itselleni passeleimmat biksut löytyivät lopulta sarjoista New Nautic (mustat) ja Brazil (alla olevat värikkäät) ja olen molempiin Full Shaper-mallisiin bikineihin todella tyytyväinen, sillä sain oikeastaan juuri sitä mitä toivoin. Haaveissani nimittäin oli juurikin yksinkertaiset mustat bikinit ja toiset jotkin kesäisemmät ja värikkäämmät. Emme Jonnan kanssa kumpikaan olisi itse älynneet iskea silmiämme noihin kukkakuvioisiin Brazil-bikineihin, mutta myyjä vinkkasi niiden näyttävän upealta myös tällaisella vaaleaihoisella ja loppujen lopuksi kyseiset väri-iloittelut päätyivät meidän molempien kasseihin.

Alaosilta olisin henkilökohtaisesti toivonut vielä hieman enemmän korkeutta, ja Changen myyjät sanoivat muutaman muunkin kyselleen sellaista 50-luvun henkistä korkeaa bikinipöksyä, mutta ainakaan tänä kesänä ei sellaista vielä mallistosta löytynyt. Mutta kuka tietää, jos palautteet menisivät perille ja toiveet kuultaisiin suunnitteluosastolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta vaikkei ihan pinup-tylistä alaosaa löytynytkään, niin Changen bikinivalikoimissa on silti lähes kaikissa kuoseissa tarjolla ainakin kaksi eri housumallia. Kaltaiselleni sieltä täältä hyllyvälle ja pehmoiselle pyllerölle ei matalat narupöksyt oikein toimi niiden helposti kadotessa jonnekin vararenkaiden väliin, joten valintani alaosissa oli luonnollisesti tuollainen hieman peittävämpi ja korkeampi malli. Alaosien kohdalla kokoja löytyi oman silmäykseni mukaan hieman sarjasta riippuen kokoihin 48 ja 50 saakka. Oman hanurini verhoilin toisissa biksuissa kokoon 46 ja toisissa 48.

Olen ihan fiiliksissä! Muutaman kesän kokouikkareihin itseni verhoilleena on ihan mahtavaa saada taas vaihteeksi bikinit päälle. Muutama kesä meni siten, etten bikineitä oikein kaipaillutkaan, sillä en halunnut vatsani venymäarpia juurikaan esitellä, mutta nyt arpien jo hieman vaalennuttua ja minun päästyä niiden kanssa sinuiksi on jälleen aika käristää myös vatsanahkaa. Kyllä mun nyt kelpaa suunnata rannalle heti seuraavan kerran kelien salliessa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos suuntaat uikkari- tai alusvaateostoksille Changeen, niin kannattaa muuten samalla liittyä heidän Club Change-kanta-asiakkaakseen! Rekisteröityneet kanta-asiakkaat saavat normaalihintaisista tuotteista -10% alennuksen ja vuosiostosten ylittäessä 150 €  on alennus jo -20%. Club Changeen voi rekisteröityä netissä tai sitten ostoksia tehdessä myymälässä ja edut saa käyttöön heti. Itseltänikin tuo kortti löytyy, sillä alennus jaksaa kassalla aina ilahduttaa.

Se on muuten jänni miten nämä Jonnan ottamat kuvat toimivat jotenkin voimauttavina ja itsetuntoa kohottavina vaikka voisi helposti kuvitella, että omien bikinikuvien näkeminen vain masentaisi. Mutta minusta oli ihanaa huomata, että jokaisesta makkarasta, arvesta ja selluliittikuopasta huolimatta mä tykkään kropastani. Se on ollut joskus kapoisempi, kiinteämpi ja ja kaikin puolin sosiaalisesti hyväksyttävämpi, mutta aina se on ollut minun oma rakastettava vartaloni, niin myös nyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja koska kesä ja rusketusrajat tosiaan ovat joka ikisen oikeus, niin saan arpoa 50 € lahjakortin Changeen täällä blogissani, jotta myös joku teistä pääsisi bikiniostoksille!

Jos haluat olla mukana lahjakortin arvonnassa, niin kerro kommenttiboksissa mikä on ihaninta sinun vartalossasi ja millaiset bikinit tai uikkarit sille ihanalle kropallesi haluaisit. Nyt ei tytöt morkata itseämme, vaan etsitään niitä hyviä juttuja! 🙂 Muista täyttää myös sähköpostiosoite, jotta saamme voittajaan yhteyttä.

Vastausaikaa on viikon verran, eli 8.6. klo 21:00 saakka!

Ja muista, myös sinulla on bikinivartalo!

EDIT: Kilpailun vastausaika on päättynyt! Voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Tags:
,
218 Comments
  • Kyllikki
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita. Nyt mäkin uskallan kokeilla!!! Haaveena siis sinun koko tai yksi isompi 🙂

    • minni
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Pidän ehdottomasti itsessäni hartioita ja ryhdistäytyä. Rinnat ovat myös kivat. Kiitos ihanasta blogista.

  • Siilikissa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos, Veera. 🙂 Omaan kroppaan sopii parhaiten ihan semmoset urheilumallin kokouikkarit, koska ne pysyy parhaiten päällä eikä tarvii stressata mikä osa bikineistä lilluu uima-altaan pohjassa minkäkin liikahduksen jälkeen. Kun uikkareissakin tarvii olla sellanen tunne että ne pysyy päällä, eikä hulju sinne sun tänne. Kun vedessä tarvii saada liikkua, sitä varten minä ne uikkarit päälleni puen että niiden kanssa mennään uimaan.

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on mun sievät jalkaterät ja lihaksikkaat pohkeet. Tykkään myös rinnoistani ja siitä, että ihoni on pehmeä ja sileä. Bikinit voisivat olla mahdollisimman värikkäät ja housuosa hyvin istuva. Yläosa saisi olla napakka ja hieman kohottava.

    Olet muuten upean näköinen bikineissä, suorastaan hot! 🙂

  • Nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtava postaus! Minä pyörin samassa kokoluokassa yläosan suhteen ja muistan miten mahtavaa oli löytää oikean kokoiset bikinit. Karmein bikinikokemus on vuosien takaa Brasiliasta kun bikinien yläosan lukko hajosi. Sieltähän ei sitten löytynyt muuta kuin niitä nirunaru kolmiobikineita.. Tuskaisen päivän etsin kaupungista yläosaa ja loppujen lopuksi kiskoin yläosan takaa solmuun ja ompelin vielä varulta kiinni 🙂

    Mahtavinta minussa on varmaankin tuo rintavarustus ja upeat sääret 😉

  • Mursu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaunis nainen!! ja kauniit bikinit 🙂

    Omassa kropassa tykkään ehkä eniten ahterista, mikä on kauniin mallinen.

    Haluaisin itselleni sellaiset bikinit, jotka tukisivat näitä kahden lapsen jälkeen tyhjiä nahkaläpysköjä ja saisivat ne ehkä jopa näyttämään rinnoilta.

    Housut saisivat olla sellaiset, että lasten kanssa rannalla telmiessä niitä ei tarvitsisi olla koko ajan nykimässä ylöspäin.

    Niin ja ehdottomasti bikinien tulisi pysyä päällä myös kun hypin pommeja poikani kanssa laiturilta 😀

  • Mirva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi vitsit, miten upea olet! 🙂

    Parasta mun vartalossani on mikä muukaan kuin upea ja runsas etuvarustus, jota varten tarvitsen hyvin tukevat ja mielellään topatut bikinit. Nämä on kuitenkin jo raskauden ja imetyksen nähneet – mutta silti upeat!

  • Larre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta on selkä!! Vaikka plussakoossa ollaan reilusti niin bikinit täältäkin löytyy, ei oo vaan hoikkien etuoikeus 🙂 Ja parasta olis, että ne olis ISTUVAT!! Omani on ihan ok, mutta ei ehkä ihan täydelliset kuitenkaan…

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, olisikin ihana pukea biksut päälle, mulla on vartta vähäsen mutta tiimalasimallinen vartalo ja kiloja vähän liikaakin niin en muista koska oisin viimeksi pitänyt bikineitä mutta nähtyäni kuvasi ja luettuani blogitekstin tajusin että tää on mun tän hetken vartalo ja mullakin on oikeus nauttia auringosta ja kesästä ihan kuin kaikilla muillakin. Kiitos tsemppavasta kirjoituksesta!!!

  • pimpom
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minun vartalossani on sirot kädet ja jalat ja urheilullisuus. Mielelläni haluaisin bikinit joissa on joko kolmioyläosa tai kaarituellinen, alaosaan taas kaipaisin vähän enemmän peittävyyttä, en osaisi olla luontevasti sellaisen nirunarualaosan kanssa.

  • Hansu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hyvät hinkit!

    Aika isothan ne on, mutta hyvä vaan. Ei tähän kroppaan pienet sopisikaan. 🙂

    Toivoisin kurveja hyväilevää, v-aukkoista ja ennenkaikkea kaunista uimapukua!

  • johku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mun kropassani kivointa on pituus ja olkapäät. tykkäisin urheilullisimmista uikkareista.

  • sannami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on – ei minusta tule kymmentä senttiä pidempää. 🙂 Toiveissa olisi juurikin musta perus bikinisetti: värikkäämpi halterneck jo löytyy.

  • Mari Kuosmanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minussa on paljon ihania osia, varsinkin täyteläinen takamukseni <3

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hyvältä näytät 🙂 itselle omassa kropassa nyt raskauden jälkeen hienointa huomata ettei se kauheasti muuttunut. pyllyni pysyi ja se on parasta kropassani 🙂

    jotkut hipsteri alaosaiset bikinit olisi kivat!

  • Camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täällä yksi ”normaalipainoinen”, bikini- että uimapukukammoinen, kiittelee ihanasta postauksesta. Näinhän se on: kaikilta se ”bikinikroppa” kyllä löytyy eikä sillä todellakaan ole merkitystä, millainen oma kroppa ikinä onkaan. Ketä muuta se muka kiinnostaa, kuin sitä peilistä takaisin tuijottavaa, itsensä pahinta tuomaria. 🙂

    Joten hei kiitos. Ihanaa tekstiä, ihania kuvia ja vieläkin ihanempi asenne! 🙂

  • sophie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    vau vau ja vielä kerran WAU!!!!

  • maarit
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava postaus! 🙂 itselläni on olkapäät parhaimmassa kuosissa joten näkisin että erityisesti halter neck tyyppinen yläosa korostaisi tätä parhainta puolta :)!

  • Äni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani ovat kapeat nilkat, ranteet ja sormet. Bikineiltä kaipaisin sekä värikkyyttä että mahtavaa pitoa näille g-kupin patalapuilleni, joiden terhakkuus on lasten jäljiltä muisto vain. Onneksi hyvät rintsikat peittävät tämän puutteen ja naamioivat etumukseni edustuskuntoon. 😉

  • Sanjana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmmm. Varmaan tissit on parasta kropassa, vaikka ne jumalattoman isot onkin. 😀 sama kuppikokokin aikalailla kuin sinulla. Tukevaa yläosaa kaivattaisi ja alaosalta peittävyyttä vähän reisille mutta enempiki mahalle, just sellainen 50-luvun korkeaa vyötäröä, joka ei aiheuta ylimääräisiä renkaita minneköön väärällä leikkauksella.

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi Veera, näytät upealta! Kiitos kun kirjoitat rehellisesti ja avoimesti ja näytät mallia, kuinka rakastaa itseään 🙂

    Mun kropassa parasta on peppu ja rinnat! Bikineiden löytäminen on aina ollut hankalaa, koska niin isossa koossa kuin mitä mä tarvitsen, on vaan rumia mummo-malleja. Mutta noi sun päällä olevat mustat on tosi kivannäköiset, voisin ottaa itselle samanlaiset!

  • Anninen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä tykkään mun hiuksista ja ranteista ja silmistä. Kaikkea muuta kohtaan tunnen ainakin lievää inhotusta.

    Uikkarit tarttisin honeymoonille syksyksi. Jotkut sellaiset, mitkä pysyy päällä uidessa.

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rohkea ja kaunis postaus, kiitos!

    Omassa kropassa parasta jalat ja takapuoli, sekä luuston sopusuhtaisuus. Itse tykkäisin mustista biksuista, joissa voisi olla jokin yksityiskohtakin.

  • SoHo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät todella hyvältä! 🙂

    Itse tykkään eniten kropassani siitä, että se on tiimalasin muotoinen. Vyötäröni ons suht kapea, vaikka muualla sitä ylimääräistä sitten löytyykin. Mutta mitä turhia sellaisesta stressaamaan.;) Haluaisin bikinit, jotka olisivat oikeasti tukevat + NÄTIT, sellaisia ei isommissa kupeissa aina löydä. Changella on tosin on monta mallia mistä valita!

  • marikah
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Changessa on siis käytävä bikinimetsästyksessä! Rintavarustus on ihan jees, kunhan on oikeanmalliset biksut. Lyhytkinttuisena kaipaisin baywatchmallisia alaosia, eli lahkeet saisi nousta korkeammalle ja korkeahko vyötärö. Säärissä on muotoa ja tällä pikku optisella harvalla niihin saisi venytettyä pituutta (tai niin ainakin kuvittelen :D)

  • Tuuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on sääret ja nyt kasvava vatsa, mikä asettaakin haastetta tulevaan bikinikesään. Toiveissa olisi tukeva yläosa ja vatsalle tilaa antava alaosa.

  • Tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pitää ihan miettiä parasta asiaa vartalostani.. huonoja asioita osaisin kyllä kertoa 😀 Sääristäni kyllä pidän. 🙂 Unelmien bikinit olisi: yläosa olisi sopivaa kokoa, tukeva ja kiva väri olis plussaa. 🙂

  • Ssari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuvat on upeita <3

    Ja oikeasti – katse keskittyy hyvin istuviin bikineihin – you go girl!

    Omassa vartalossa on vähän vielä opittavaa…mutta hyvällä mallilla ollaan ja se taitaa olla osittain sitä iän tuomaa varmuutta. Vaikka ”ei ihan kesäkunnossa olisikaan” niin nykyään osaa jo hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Parasta omassa vartalossa lienee hyvä iho. Isot rinnat asettavat oman haasteaansa, mutta Changen bikineissä näyttäs olevan hyvin valinnanvaraa – pitäskin joskus testata. Jos bikinien yläosa on tukeva. niin toinen hyvä puoli kropassa olisi varmasti sitten ne rinnat.

  • Laurelli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on suhteessa pieni lantio ja suuremmoiset tissit, jotka kaipaavat värikkäitä pipoja kesäksi.

  • Jennni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassani on se, etten ole mikään luuviulu vaan löytyy jotain mistä ottaa kiinni:-) Pidän myös pitkistä jaloistani! Kaipailisin jotakin kukkakuvioisia bikineitä, mallista en vielä tiedä

  • allisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta mun vartalossa on pohkeet, ranteet ja erottuva vyötärö. Juuri nyt tarvitsisin kokouikkarit, joilla olisi mukava uida matkaa uimahallissa, mutta ei bikineitäkään koskaan voi olla liikaa :).

  • nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on syksyllä aloittamani elämäntapamuutoksen tuoma lihaksikkuus ja kiinteys. Muotoja löytyy, mutta vihdoin olen sinut vartaloni kanssa. Haluaisin löytää istuvat ja nuorekkaat bikinit itselleni täksi kesäksi, kun aiempien kesien bikinivarastot ei enää nykyiselle vartalolle sovi. Jotain seilorihenkistä ehkä? 🙂

  • Kikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omassa kropassa tykkään eniten pohkeistani ja kasvoistani. Pohkeen koristelin aikanaan tatuoinnilla juuri siksi että kyseessä on lemppariruumiinosani 🙂

    Tykkään myös vatsastani siinä mielessä että raskausaikana nahka vain urhoollisesti venyi, muttei paukkunut –> raskausarpia 0

    …ja ihan näin sivuhuomautuksena: Herrijjee miten upeet koivet siulla on! Varmaa kilometrin mittaset 😀

    • Kikka
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin ja bikineistä.. 50-luku viehättää aina 🙂

  • santra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi, niin upeat ja ihanan kesäiset kuvat!

    Pidän erityisesti silmistäni ja pitkistä jaloistani, mutta kyllä muukin kroppa kiva on. Mun suosikkibiksut olisi just sellaiset pin up -henkiset, mutta sopivia ei ole tullut vielä vastaan. Toisaalta perusmustatkin vielä puuttuu.

  • Daisye-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Emmää tiiä mut kyl sää Veera oot vaa nii ihana! 🙂

    Vastauksena arvontaan vastaan että pidän ylipäätään varalonmuodostani, olen siis päärynä ja olen aina vihannut isoja rintojani, kapeaa vyötäröä ja pyöreää pyllyä, mutta nyt pikkuhiljaa olen tullut sinuiksi sen kanssa! 🙂 kun tälläinen 42/44 pukeutuu oikein niin sen vartalosuhteenkin saa verhoiltua niin että näyttää hyvältä! 🙂

  • Dina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun kropassa ihaninta on se, että se on sopusuhtainen ja urheilullinen. Bikineissä tärkeintä on tarpeeksi korkeavyötäröinen alaosa, ettei vilku mitään ylimääräistä. Sen lisäksi tykkään väreistä ja kuvioista biksuissa, jotku kesäisen kukalliset olis hienoimmat. 🙂

  • juustonaksu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olet upea ilmestys! tämä on hyvä kampanja, tykkään!

    omassa kropassani tykkään siitä, että pitkäaikaissairaudesta huolimatta se toimii ainakin vielä kivasti ja näyttää terveeltä. 🙂 se on pienehkö ja sopusuhtainen, sellainen mulle sopiva. olisi hauska kokeilla bandeau-mallista yläosaa, alaosalta toivon riittävää peittävyyttä.

  • Jenna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia! Olet kaunis! Meikäläisen makaravartalonkin olen jo muutamana vuonna pukenut bikineihin, muiden mieleipiteistä välittämättä, mutta miksi sitä välillä tuntuu ettei edes shortseihin kehtaa pukeutua ja ”yrittää” laihduttaa.. Kun voisi vain hyväksyä makkaransa! 😀

    Change on muutes aivan ihana liike, ja tarvitsisinkin uudet biksut, kun kokoa täältäkin löytyy, ja kai sitä voisi sanoa, että parasta vartalossani on juuri ne rinnat 🙂

  • sanniii
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Viime kesänä itseasissa ostin ensimmäisen kerran sopivat bikinit ketjuvaatekaupasta (kokoni on 70E eli tämä on aika harvinaista :D) jane olivat taivaallisen ihanan vihreät, nyt kuitenkin ovat jotenkin vuoden aikana löystyneet niin että paljastavat jo pelottavan paljon että en uskalla käyttää kuin omalla pihalla auringonottoon. Täksi kesäksi oisi äkkiä siis haussa uudet bikinit ettei uimaan mennessä tarvitsisi käyttää mitään tylsää Adidas-uikkaria. Jotain värikästä kesäksi, mutta yksiväristä kuitenkin. Mua vähän harmittaa että kun kuitenkin olen aika hoikka muuten niin kaupoista ei meinaa löytyä tarpeeksi ”nuorekkaita” bikineitä 19-vuotiaalle kun etumus on kuitenkin aika iso, joten oisi kivat löytää jotkut muodikkaat ja sopivan nuorekkaat kesäbikinit 🙂

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus, tuli hyvä fiilis! 🙂 Parasta itsessäni on jalat, pitkät ja kompensoivat lyhyttä ja tanakkaa ylävartaloa. Itselleni ehdottomasti unelmauimapuku olisi muotoja nätisti korostava kokouimapuku, mahdollisimman värikäs! 🙂

  • käyttäjä-3048
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itsessäni pidän eniten rinnoista ja hiuksista.Nyt raskaana ollessa pidän jopa pyöreästä vatsastani ;). Kummasti ovat vatsamakkarat suoristuneet, joten tänä kesänä ihaillaan vaan sileää rantapalloa tuossa edessä. Bikineiltä toivon tarpeeksi tukevaa yläosaa sekä sopivan peittävää alaosaa. Jos tukevuus puuttuu, niin koko kroppa näyttää yhdeltä hyytelölöllöltä, mutta ryhdikkään bikinit reipastavat kummasti koko olemusta eikä keskivartalon ylimääräisetkään enää pistä silmään. Nuo värikkäät bikinit voisin kuvitella hyvinkin itsenikin päällä!

  • Katsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihaninta minun vartalossani on minun maha, koska siellä asuu minun esikoiseni.

  • Manu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih ihanaa biksukuvia! Mä haluaisin löytää jotkut ihanan kirkkaanväriset biksut joissa yläosa olisi hieman runsaampi kuin lappumalliset. Parhaita puolia tässä bikinikuntoisessa kropassa on voimakkaat jalat ja kivat tissit! 🙂

  • Annie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos rohkeasta asenteestasi. Tartutit sen minuunkin. Olen normaalipainoinen ja suht sopusuhtainen, mutta vatsaani on leikattu useita kertoja ja olenpa ollut pari kertaa raskaanakin, joten sileä ja kaunis vatsa on enää pelkkä muisto. Mutta, jos löytäisin hieman korkeammalle nousevan bikinihousumallin, niin voisin hyvinkin tepastella rannalla bikineissä. Olisi ihana saada arvet piiloon.

    Kauneinta minussa on pitkä kaula ja sirot solisluut. Niistä on naiseuteni tehty.

    Ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille meille upeille naisille!

  • Emmy
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on pehmoinen vatsa ja kapeahko vyötärö. Bikineiltä toivoisin ennen kaikkea istuvuutta. Samaa ominaisuutta, kuin hyviltä alusvaatteiltakin.

    Lisähuomiona kerrottakoon, että näytät Veera upealta!

  • jossu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Musta on mahtavaa, että nykyään puhutaan enemmän tästä oman itsensä hyväksymisestä. Liian monta kesää on takana, jolloin en rannalla ollessani auringon lämmittäessä keskittynyt lämpöön tai ympäröiviin ystäviin vaan siihen, kuinka kamalalta näytän ja kuinka kaikki tuijottavat ja nauravat valaalle rannalla. Laihdutin useita kertoja, mutta en koskaan jaksanut sitä kauaa: nyt olen havahtunut siihen että mikäli pysyviä muutoksia haluaa, eivät ne synny silmänräpäyksessä. En tänä(kään) kesänä ole laiha, mutta ensimmäistä kertaa en anna sen haitata menoa. Jos jollain on ongelma vartaloni kanssa niin voi voi! Tällä hetkellä pidän eniten itsessäni rinnoistani ja jaloistani. Lempparibikinit olisivat kirkkaan punaiset tai siniset, joiden yläosa olisi sopivalla tuella varustettu (lappubikinit eivät oikein sovi itsellenikään :)).

  • Ansu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassa on tällä hetkellä kasvava maha <3 😀

    Esikoisemme on tarkoitus syntyä elokuun lopulla, joten tässä on koko kesä aikaa nauttia ennennäkemättömästä rantakunnosta! Bikinit on tietysti pop, että voi kerrankin ylpeänä esitellä mahaa. Tukeva yläosa olisi myös kiva löytää 🙂

  • Pikkuolento
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihanat nuo värikkäämmät bikinit. Täytyykin suunnata Changeen 🙂

    Ihaninta kropassani on kolme sektioarpea navan alla, yksi jokaisesta ihanasta jälkikasvusta. Arvista johtuen bikineissä tykkään shortsimallisista, tai muutoin jämäkämmistä alaosista, noiden operaatioiden jäljiltä kun mahanahka kaipaa hieman tukea.

  • veera
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upealta näytät! Turhan usein itekin tulee hävettyä omaa vartaloa rannalla bikineissä, vaikka yleensä en jaksa välittää. Omasta mielestä parasta mun kropassa on rinnat ja yläselkä, joten joku rintoja sopivasti korostava halterneck-yläosa olis paras, ja alaosa sellainen, joka ei liikaa pureudu jenkkiksiin.

  • Eeva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät upealta!

    Parasta omassa kropassa ovat varmaan sääret ja selkä. Hiukan pin up tyyliset bikinit olisivat kyllä kivat 🙂

  • Merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana, kaunis Veera! Sun ansiosta mäkin ehkä nyt tänä kesänä uskallan bikinit hommata.

    Jos hommaan, niin yläosa voisi olla bandeau tai padded ja alaosaksi valitsen hipsterit. Changen mallistosta mm. Puerto Rico ja Brazil puhuttaa eniten.

    Ja ihaninta mun kropassa on takapuoli!

  • Hansu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta on juoksussa muokkautuneet jalat. Haluaisin ehdottomasti nuo kukkakuvioiset bikinit. Ihan täydelliset mun kropalle

  • SV
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on pyöreä, kiinteä peppu ja lihaksikkaat, muhkeat reidet. Kesti kauan ennen kuin pääsin sinuiksi sen kanssa, että mulla ei koskaan tule olemaan tilkujalkoja. Mutta sen hyväksyttyäni ja muutaman vuoden salitreenin jälkeen olen oppinut rakastamaan noita paksuja reisiä ja isoa takamusta ja yritän kasvattaa niitä vieläkin isommiksi. 🙂

  • SusannaS.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    You go girl! Uudet biksut olis kivat. Parasta kropassa on kädet.

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia! Itse toisen lapsen myötä (3 kk) kiloja kertynyt ja olen myös pohtinut mitenkä sitä viitsii rannalle mennä mutta kiitos sainnyt rohkeutta mennä 🙂 ja arpeni on oikeastaan ylpeydenaihe, kaksi lasta tämä kroppa on tehnyt synnyttänyt ja ruokkinut 🙂

  • sonja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mä tykkään takapuolestani. vaikka olen ylipainoinen niin salikärpäsen puraistua olen saanut pyllystäni oikeastaan aika kivan! olen aina ollut todella kriittinen vartaloani kohtaan ja halunnu peittää sen, mutta nyt olen alkanut ajatella, että WHAT THE HELL! tältä mä näytän ja parasta vaan opetella tykkäämään siitä!

    ja näytät muuten aivan UPEALTA näissä kuvissa!! pakko suunnata huomenna changeen bikiniostoksille jos saisin näille ryntäille jotain parempaa kuin ”nännilaput” !

    sonja–@hotmail.com

  • saya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään siitä, että huolimatta ylipainosta mulla on selkeä vyötärö 🙂

    Kauniita kuvia ja ehkä noiden innostamana uskaltaudun itsekin rannalle… Edelliset bikinit ovat jo vähän vanhat ja kulahtaneet, ehkä tällä kertaa haluaisin kaarituelliset ja jotkut kirkkaan väriset bikinit 🙂

  • Niina95E
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Löllömassusta huolimatta tykkään tiimalasi-vartalostani ja pitkästä kirahvin kaulastani. En ole ennen uskaltanut edes ajatella meneväni rannalle bikineissä, mutta hell with it! Jokaisella on jotain josta itsessään pitää ja jotain mitä häpeää, on vain itsestään kiinni kumpaako itsestään tuo esille! Ja koska tukkani on räväkkä kupari, ottaisin ihanat harmaat lepardi -biksut milloin vain!

  • Anniina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä hyvän mielen postauksesta! Parasta minun kropassani on se, että se elää ja toimii. Pari vuotta sitten sattunut tapaturma pisti prioriteetit kohdilleen. Erityisen kaunista minussa on niska-hartialinja. Hakusessa on sporttisemmat biksut; sopivan tukeva yläosa ja housuosa pienellä lahkeella.

  • laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno teksti! Parasta omassa kropassa mulla on nilkat ja sääret,jotka on suhteellisen sirot ylipainosta huolimatta,sekä silmät ja hymy. Ja mua miellytti kyllä noissa sun kuvissa näkyvät kirkkaat yksilöt todella paljon! 🙂

  • _Unski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava postaus kyllä! Tosiaan miksi antaa parin vararenkaan hidastaa omaa kesän viettoa ja paistattelua. 🙂

    Omasta mielestäni kehossani parasta on rinnat. Toivoisin pääseväni sinuiksi myös leveiden lanteiden ja beban kanssa. Ajan kanssa tähän pääsen kyllä! 🙂

  • Ida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Wau mikä juttu! Lokakuussa pullautin maailmaan esikoiseni ja jo raskausaikana kauhistelin tulevia arpia. Nyt olen alkukesästä tuskaillut, että kehtaako sitä laittaa pikinit päälle kun vatsa on normaalia enemmän höllyvämpi ja arpia on useita, tämä juttu kuitenkin rohkaisi. Haluaisin tuollaiset korkeamman maillisen alaosan ja tietty hyvä yläosa tukemaan irintavarustusta! Ehkä alankin ajattelemaan, että jokainen arpi on kullanarvoinen, koska olen äiti ja siellä lapseni kasvanut! Parasta kuitenkin vartalossani on kädet ja sääret! 🙂

    Ehkä eksyn vielä joku kerta changeen kattomaan, jos nää äitiyspäivärahat nousisi, että raskisi ostaakkin ;D

    • Minna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Changessa on yllättävää kyllä jopa suht

      siedettävät hinnat.. 🙂

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea postaus ja ihanat biksut!

    Omassa ylileveässä paketissani on parasta rinnat ja ainakin

    silloin tällöin peba..

    Uikkareiden tulisi koosta huolimatta olla naiselliset

    ja värikkäät, eikä mitkään mummomallin hirvitykset.

    Vaikka keski-ikä koputteleekin jo ovella, haluaisin edes

    kerran tuntea itseni hottikseksi… Sitä odotellessa! 😀

  • SatuK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistopostaus, kiitos! Pitääkin käydä tutkimassa Changen valikoimat! Omassa kropassa parasta on kurvit. Perus mustat biksut on ollut haussa, ja tässähän ne oli.

  • Tuya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omassa kropassani on parasta tiimalasimuoto ja se, että vyötärö löytyy. Haluaisin kovasti löytää itselleni sopivat ja hyvin istuvat bikinit, yläosalta toivon tukea ja sellaista luotettavuutta, että voin uida ja liikkua ilman että täytyy vahtia, ettei mikään pullahda esille, ja alaosalta erityisesti istuvuutta, jotenkin minulle on ollut aina vaikeinta löytää hyvä alaosa.

  • Sofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno postaus. Olisi kiva löytää kivat bikinit,kun minulta löytyy vain urheilu-uikkareita. Parasta minussa on jalat ja urheilijan vartalo.

  • hukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtava postaus!

    Parasta minussa on varmaan sopusuhtaisuus, sirous ja vatsa!

    Olen himoinnut kirkkaan vihreitä bikineitä jo pitkään, siitä en tiedä sopivatko ne minulle ja ihooni erityisen hyvin mutta hei, lempiväri mikä lempiväri.. Minkäs sille teet, kun olisi vaan ihanat! Ja sellaiset, jotka istuvat hyvin, kiitos!

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tarvitsisin mahdollisimman asialliset peittävät

    bikinit tai uimapuku. Parasta ehkä rinnat. Upea postaus,positiivinen ja rohkea.

  • Petra
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on varmaankin peppu ja haluaisin jotkut värikkäät bikinit kesäksi 🙂

  • Magda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aaah, itsekin ostin changen biksut ja oon niihin super tyytyväinen. Ja ilman myyjän avustusta olisi tulleet kyllä väärän kokoiset. Kelpuuttaisin mielelläni toisetkin eli mukana arvonnassa. Ja parasta vartalossani on pylly, jota rakas miehenikin aina kehuu. 😉

  • hannamaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet upea juuri tuollaisena kuin olet! 🙂 Itse en bikineitä uskalla vetäistä päälleni, uimapukukin on niskassa ollut viimeksi kuutisen vuotta sitten… Tällä hetkellä eniten pidän kropastani siinä mielessä, että olen saanut lihasta näkyviin. Aina on lihasta ollut, mutta se ei ole näkynyt. Nyt jaloista, käsista ja hartioista näkee että on jotain tullut tehtyä ja tykkään siitä 🙂

    hannamaria

    http://www.hannamariav.com

  • mammachange
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla alusvaatteet kaikki Changea ja biksutkin ostin sieltä, ystäväni myös olen saanut heidän asiakkaaksi siellä aivan mahtavat myyjät ja niin osaavat! Parasta minulla on peppu ja tissit. Biksut kokoa 85 f ja alaosa 44

  • rosalienism
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassa alkaa olla treenatut reidet ja vatsa joka säästyi raskausarvilta 🙂

    Olet upea!

  • kirsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanat kuvat positiivisten sanojen kera! Parasta minussa, rinnat silloin kun on hyvät rintaliivit (85 i )

    Edelleen kipuilen itselleni vieraaksi kokemani vartalon kanssa, joka muuttui vuosina 1976 ja 1985 olleiden raskauksien myötä. Ei voi kuin nostaa hattua Veeralle ja muille rohkeille naisille!

  • Helmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet mahtava ja inspiroiva!!

    Parasta kropassani on kapea vyötärö ja pieni yläosa, vaikka alakroppa onkin suurempi. Parhaimmillaan yläosa saattaa olla kokoa 38 ja alaosa 44. Silti viihdyn vartalossani loistavasti! Uima-asussa suosin yläosassa värikästä ja muodokasta ja alaosassa tumma ja hillitympää kuvioinnilta.

  • mm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta on etumus ja takamus. Aika isot mutta hyvänmuotoiset. Hakusessa on jatkuvasti kolmionarubikinit, joissa mainitut kolmiot olisi tarpeeksi suuret. Tukea en bikinipuuhissa niin paljoa tarvitse, mutta olisi kiva, että näistä mainituista etu- ja takamuksista peittyisi edes hiukan säädyllinen osio.

  • Pinjuska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipas oikein hyvänmielen kirjoitus kera aurinkoisten kuvien, ei voi kuin tykätä 🙂

    Ihaninta omassa vartalossani on pehmeä iho ja pisamat, tykkään myös notkoselästäni 😉 Bikineistä kelpaisi esmes Changen Rio tangat tahi Brazil trianglelit – värikästä ja mahdollisimman vähän kangasta 😀

  • Enma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana nainen olet! Mahtava skaba ja postaus.

    Parasta vartalossani on sen suhteellisen selkeä tiimalasimuoto, joka näkyy sitten, kun jaksan oikeasti pitää siitä huolta. Haluaisin mukavat, kirkkaanväriset bikinit kesääni piristämään…

  • Taija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hieno postaus!! Ja aivan upeat nuo värikkäät biksut ylläsi. Mä olen aina niin varovaisesti mustissa uikkareissa rannalla, mutta nyt kyllä suuntaan Changeen biksuostoksille kesän Barcelonan reissua silmällä pitäen ja annan rohkeasti auringon helliä myös pyöreähköä masuani!

  • -H-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hinkkilissu.. 😀 Mikä mahtava sana!! Ja mahtavat kuvat.

  • Sari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihania kuvia! Ja upean näköiset bikinit.

    Ja juu, bikinit ne olla pitää, meillä kaikilla 🙂

    Parasta minussa on sorjat sääret ja vyötärö.

    Elämä ja lapset muovanneet vartaloa vuosien mittaan. Onneksi itseluottamusta myös tullut lisää,jotta osaa ja uskaltaa nauttia vaatteista,jopa bikineistä ;).

  • Meirami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun kropassa parasta taitavat olla tällä hetkellä pohkeet. Niissä ei ole kauheasti ylimääräistä, vaan aika paljon lihasta ja toisessa tatuoituna myös kiva kuva. Myös muusta kropasta olen alkanut hiljalleen ihan vähän kerrallaan tykätä. Toistaiseksi vielä melkein itseltänikin salaa, mutta työn alla on!

    Noissa sun kuvissa ei ole niin mitään hävettävää. Joskus vielä minustakin tulee yhtä rohkea. Uskon, että nimenomaan se, että olet sinut itsesi kanssa, tekee sinusta kauniin. Myös muiden silmissä.

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kylläpä on vaikeaa itsensä kehuminen, surullisen lyhyeksi lista niistä hyvistä puolista jääkin: sääret. 🙂

    bikineiltä toivoisin tukevuutta ja istuvuutta yläosaan. ja värikäs olis kiva.

  • Eevis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kivoja kuvia! Parasta kropassani on ehdottomasti kapea vyötäröni ja hyvä täyteläinen peppuni! Minä kaipaisin itselleni jotain ihania värikkäitä bikineitä.

  • Veera
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia! Pitäähän tuota nyt itsekin osallistua, kun upeen ja tarpeellisen palkinnon lisäksi osallistumistapa on nyt kyllä erityisen hyvä 🙂

    Itse olen aina ollut hieman isompi kavereihin verrattuna, enemmän atleettisen vartaloni takia. Tällä en kuitenkaan tarkoita ensimmäisenä mieleen tulevaa kilpaurheilijan vartaloa, vaan keskivertoa suurempaa lihasmassaa rasvaisilla muodoilla höystettynä, vaikka kilpaakin olen urheillut. Ja koska kaikkea ei tietenkään voi saada, geeniperimä onkin minut kironnut pienellä mahakummulla, joka on tuossa ollut minua ilahduttamassa kaikkein timmeimpinäkin aikoina. En siltikään sitä enää aikuisiällä ole halunnut peittää kokouikkareilla.

    Viha-rakkaussuhteen jälkeen olen alkanut rakastaa joskin isokokoisempaa, mutta kuitenkin naisellista vartaloani. Bikineiden alaosan haluaisin olevan hieman korkeampi, jotta saadan tuo vatsapallero piiloon. Sitten jääkin jäljelle vain kaikki parhaat osat, joista itsessäni pidän. Lihaksikkaat jalat, naisellinen dekoltee ja rasvainen peppu 🙂

  • Sinna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun näin nää kuvat ekan kerran, suustani pääsi ääneen ”WAU!” Oot upee!

    Omasta kropastani olen todella todella epävarma, enkä juuri välitä kesästäkään kun en tykkää esitellä kroppaani kesä vaatteissa ja jopa shortseissa julkisella paikalla oleminen välillä ahdistaa.. Saati menisin julkiselle uimarannalle bikineissä uimaan tai ottamaan aurinkoa, kun tulee todella joukkoon kuulumaton olo. Mutta, ajattelin olla tänä kesänä edes kerran rohkea ja mennä julkiselle uimarannelle bikineissä kunhan ensiksi löytäsin sellaiset missä tuntisi ittensä kauniiksi ja itsevarmaksi.

  • Katri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen iloinen kapeasta vyötäröstäni vaikka leveä lantio ja reidet hankaloittavatkin bikinivalintaa. Olet oikeassa, pitäisi olla onnellinen vartalonsa hyvistä puolista ja unohtaa ne huonot. Minä lupaan ainakin yrittää!

  • Sanni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis waude! Itsekin koettanut vartalolleni bikineitä löytää, muttei koskaan rinnoilleni ole löytynyt tarpeeksi tukevaa ja hyvin istuvaa yläosaa. Massuakin kun löytyy niin itsevarmuutta oman kehon paljastamiseen nykyisessä koko uikkarissakin sai hakea jonkin aikaa ja siihen tehdä hyväksymiseen työtä. Parasta kehossani on tiimalasimuoto, joka saa minut tuntemaan itseni naiselliseksi, erityisesti mekko päällä. En voi myöskään kieltää ettenkö pitäisi isoista rinnoistani, mutta hyvät rintaliivit ovat näiden kanssa tuiki tarpeen.

    Haaveilen bikineistä, jota tukisivat rintojani ja samalla voisin olla ylpeä uumastani, sekä kehoni kapeimmasta kohdasta vyötäröllä ja naisellinen muotoni korostuisi.

  • mia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olipa ihana ja rohkea postaus, kiva oli katella sun bikinibodya! 🙂 pointsit taas rohkeudesta. mun kropassa parasta on mun peppu- se on järkyttävän iso, mutta onneks oikeaan suuntaan. eli pyöreä, vaikka vois olla vaan leveäkin. tänä vuonna haaveilen kyllä äitiysuikkareista ^_^

  • Camu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensiksi: ihan mielettömän upeita kuvia! Todella ihailtava veto 🙂

    Ja vastauksena kysymykseen: omassa kropassani pidän eniten käsistäni ja sääristäni. Haluaisin jotkut suht värikkäät bikinit, jotka tukevat hyvin rintoja eikä alaosaa tarvi koko ajan olla asettelemassa 🙂

  • Henriikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Upeita kuvia ja ihanat bikinit!

    Omassa kropassani pidän sievistä jaloista ja käsivarsista joista olen saanut lihaksia näkymään kovan treenin ansiosta 🙂 olisi kiva omistaa hyvin istuvat ja hiukan seksikkäät uikkarit. Pidän kovasti Pinup tyylisistä uikkareista, mutta niitä taitaa olla vaikea löytää. Olen kuitenkin vieraillut change myymälässä ja asiakaspalvelu oli todella herttaista ja kilttiä. Myyjät olivat valmiita auttamaan ja löytämään tarpeen mukaiset alusvaatteet (minun tapauksessa urheiluliivit jotka ovat todella hyvät ja tukevat).

    Hyvää kesän jatkoa ja rusketusrajoja! 🙂

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei!

    Aivan ihana aihe 🙂

    Minä pääsin etelän lomalla sinuiksi oman bikinivartalon kanssa, en häpeä enää omaa kroppaa. Se tuntuu hienolta ja kuulemma näkyy ulospäin.

    Nykyisin pidän parhaimpana muutosta koko kropassa, viihdyn itseni sisällä. Sairastamisen kiiloja olen karistanut ja hienointa on palautunut toimintakyky, ryhti ja olemus.

    Bikinien pitää olla tarpeeksi tukevat poven kohdalta, jota riittää. Napakat jotta pysyy menossa mukana. Kuitenkin niin mukavat, ettet juuri huomaa niitä.

    Muuttunut kroppa tykkäisi oikeankokoisista bikineistä, jotka löytää vain kokeilemalla.

  • liisa braun
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeat on bikinit päälläsi. Olen ollut Changen kanta-asiakas vuosia ja katselin myös noita kukallisia biksuja, että olisi kivat. Koska omistan arven, joka ulottuu napaan asti ja palaa herkästi tarvitsen ala-osan, joka ylettyy yli navan. Changella on turhan matalia ala-osia ja luulisin, että vatsakkaammat olisi vain iloisia saadessaan masunsa piiloon korkeilla vatsaa tukevilla ala-osilla, muuten olen isorintaisena saanut naisellisia biksuja minäkin. Lempparini ovat fullcup ja yllätys yllätys halterneck, joita en koskaan kuvitellut pystyväni käyttämään mutta näissä chancen malleissa voi huoletta uidakin…eli aivan oikein ystävämme.. moniakaan bikineitä isorintainen ei mielellään käytä, koska ne ei pysy uidessa päällä..käyttämäni mallit pysyvät.

  • Pirkko
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voikun ihana kirjoitus! Melkein on vedet silmissä!

    Mun kropassa ihaninta on se, että vielä neljän lapsen jälkeen ja neljä vuosikymmentä juuri täyteen tulleena multa löytyy vyötärö!

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta mun vartalossa on sääret ja olkapäät ja hartioitten seutu muutenkin. Tykkään eniten kolmiolappubikineistä tavallisen mallisten pöksyjen kanssa. Tissitki on oikeen passelit, ku pystyy käyttämään kaikenmallisia yläosia. 🙂 Niin ja bikinien pitää ehottomasti olla värikkäät!

  • Edgie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun kropassa parasta on kasvot : )

    Oi että nuo värikkäät bikinit on kauniit!

  • Heli-Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella upeita ja inspiroivia kuvia!

    Oman kropan vahvimpiin puoliin kuuluvat sopusuhtaiset muodot, joita on oppinut arvostamaan ajan myötä (valitettavasti vähän turhankin myöhään). Kaikki vartalot ovat kauniita ja joskus itseään osaa katsoa uudelta kantilta vasta sitten, kun sisäistää, kuinka asiat voisivat olla huonomminkin. Kaipaisin ehdottomasti hyvin istuvia perusbikineitä omaan vaatevalikoimaani, sillä en jostain kumman syystä omista vielä ainoitakaan.

  • Eija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Changen liivit on kyllä istuvat, bikineitä en olekkaan tajunnut sieltä etsiä…. Kiitos vinkistä. Oma kroppa on ihan ok, vaikka ainahan se sais olla timmimpi ja nätimpi…. Tissit olen hukannut kahden lapsen jälkeen jonnekin, mutta vatsastani tykkään, sitä ei raskaudet arpeuttanut, ja se on palautunut ihan kivaksi pikkupömpöksi….. Kyllä sille kehtaa aurinkoa näyttää….

  • Vaula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihaninta vartalossani ovat käsivarret ja rinnat, ja sääret kelpaavat myös hienosti 🙂 Ainostaan massu on oikeastaan se, jota haluaisin piilotella, minkä takia olen suosinut tankini-mallisia yläosia. Changen rintaliivit hyvin tuntevana voisin kuitenkin marssia kauppaan myös bikineitä sovittamaan, varsinkin kun heillä kuoseja ja malleja piisaa, niin kenties huomiota saisi siirrettyä masusta muihin avuihin 😀 Ja ehdottomasti Changessa asioidessa kuuluu aina pyytää myyjä apuun, niin ihania ja avustavia he ovat! En ole kertaakaan käynyt liiviostoksillakaan ilman myyjän hihaan tarttumista, ja liiviostoksilla on aina niin hyvä meili 🙂 Saisi vaan se Change tulla Poriinkin…

  • Iiris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana teksti! 🙂

    Eniten vartalossani pidän pohkeistani, joissa on juuri sopivasti lihasta ja jotka näyttävät hyvältä aina! Ensimmäiseksi peilatessani itseäni kokovartalopeilistä katson pohkeitani, ja siitä tulee (jostain kumman syystä) hyvä mieli!

    Tahtoisin viimeinkin hankkia jotkut värikkäät bikinit (ei naru), joissa on mukava lekotella rannalla ja peuhata vedessä. En ole aikaisemmin kehdannut edes haaveilla bikineistä, koska en tosiaan ole Sports Illuminated lehden mallien kokoluokkaa. Tänä kesänä aion viimeinkin uskaltautua ilmestymään rannalle bikineissä! 🙂

  • Teikkuli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minussa on pitkät sääret ja hoikka varsi. Tahtoisin jotkut ihanat ja värikkäät biksut niiden ainaisten mustien tilalle 😀

  • Jenni*
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minussa on tällä hetkellä ehdottomasti vatsa, jossa kasvaa pienisuuri unelma. <3 En näe sitä enää höllyvänä, vaan kauniina suojana kalleimmalle aarteellemme, enkä malta odottaa, että se näkyy muillekin. 🙂 Pidän myös olkapäistäni sekä varpaistani.

    Haluaisin löytää vartalolleni (mulla myös hieman keskivertoa suurempi rintavarustus…) sopivan, kauniin (mielellään värikkään) ja tukevan yläosan sekä alaosan, joka istuu kuin nakutettu mistään kiristämättä ja puristamatta. Pikaisella vilkaisulla Changella olisi hyviä vaihtoehtoja, joten vaikka arpaonni ei suosisi, taidan käydä katsastamassa valikoiman kaupassa. 🙂

  • Mirva Pajanne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä on melkein samanlainen kroppa 🙂 Rinnat ovat itsellä parhainta:)

  • Pimpula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Apua miten vaikeeta on keksiä jotain mikä olisi parasta itsessä, helposti tulee mieleen vaan kaikkia muttakun sekin sais olla enemmän sitä ja tätä… Mutta siis eniten tykkään ehkäpä vyötäröstäni.:)

    Ois ihana löytää jotkut raikkaat vaaleat punasävyiseen ihoon sopivat istuvat bikinit, joita ei tarttis kokoajan asetella uusiks… Tulipa vaatimuksia.:D

  • Maijahei
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun vartalossa parasta on pylly 😀 Ja vaikka tissit on pienet, niin positiivisena asiana on se, että voi käyttää myös niitä lappubikineitä.

    Mulla on yks bikinisetti Changesta, jonka hankin viime kesänä, ja se on ihan paras! Siksipä ois kiva hankkia toinenkin setti samasta paikasta, tällä kertaa ehkä jollain muulla kuin halterneck-olkaimilla 🙂

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet upea!

    Parasta kropassani on naisellisuus, vyötärö löytyy ja muotoja;)

    Olisi kiva löytää aikuiselle naiselle sopiva kokouikkari, jossa esim. lahkeentiet eivät nouse liian ylös.

  • laa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään siroista nilkoistani ja ranteistani. 🙂 Olisi kiva päästä kerrankin valitsemaan bikinit ammattilaisen avustuksella, oma kroppani on O-mallinen, joten hyviä malleja on aika vaikea löytää. 🙂

  • -T-
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan mahtava postaus!

    Tykkään mun pohkeista ja buubseista. Pohkeet on sopivan sirot ja buubsit on kyllä aika isot, mutta ne on silti kivat 🙂

    Haluaisin jotkut oikein värikkäät biksut. Joskus kokeilin jotain oransseja, ja tulin siihen tulokseen että ei ne näin kalpealle sovi. Mutta ehkä vuosien mittaan mieli on muuttunu ja tärkeämpää onkin se että väri mielyttää omaa silmää ja ostan sitten ne oranssit 🙂

  • Maiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    niska ja selkä ovat omaan mieleeni kauneinta itsessä ja naisissa yleensäkin 🙂 onneksi niitä on suhtalaisen hyvä esitelläkin

  • Maija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea postaus ja upea Veera! Kiitos tästä.

    Tykkään mun sääristä, ja on kai rinnatkin ihan kivat. En ole bikineitä käyttäny vuosikausiin, kun tuntuu että kaikki alaosat on aina ihan pikkuruisia, joten uusilta biksuilta toivoisin kokonaisen kokoista alaosaa 🙂

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva postaus! Parasta taitaa olla ne jo useasti täällä mainitut rinnat 🙂 Tummat/ruskean sävyiset bikinit olisivat mieleiset, ja tietysti sellaiset, joihin rintavarustus sopii sisälle 🙂 Mukavaa kesää!

  • Annina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Synnytin reilu 2kk sitten. Vaikkakin paino on tippunut sen 20kg niin saman verran olisi vielä ”ylimääräistä” kaikenmaailman laskureiden mukaan. Olen päättänyt sanoa piutpaut moisille laskureille ja nauttia äitiydestä ja lapsestani, myös tällä ”löllövatsalla”. Olen oikeastaan tullut siihen tulokseen, kun katselen vatsaani peilistä tai silittelen sitä sängyssä, että ei haittaa raskausarvet eikä ylimääräiset löllöt, ne on vaan muistutuksena siitä, että oon elämässäni saanut jotain korvaamatonta, mun oman lapsen!

    Sen verran on koko muuttunut, että mammauikkarit saa heivata odottamaan seuraavaa masua ja etsinnässä olisi oman mielenrauhan (megalollot täälläkin…) takia joku pirteän värinen kokouimapuku, jossa oon todennut viihtyväni parhaiten! 🙂

  • viiviK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse pidän vartalossani eniten kasvoistani ja dekolteestani, mutta jos avokilta kysytään niin peräpää on kuulemma paras 😀

    Itse haaveilisin mustista bikineistä jossa olisi jotain nättejä yksityiskohtia ja semmoinen ”hame” siihen alaosaan olis kiva 🙂

  • Toorie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on uuma joka löytyy vaikka kilojakin löytyy. Sitä kautta koen olevani naisellisen kurvikas 🙂

    Itse haaveilen niskalenkkibikineistä, mutta isoilla rinnoilla se ei ole paras vaihtoehto kuitenkaan 🙂

  • enni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet mahtavan inspiroiva bloggaaja, kiitos siitä! Ja ihanasti aseteltu arvontakysymyskin vielä 🙂

    Omassa kropassa parasta on melko pitkät ja muuhun kroppaan verrattuna melko hoikat jalat. Pidän myös siitä että kroppani on pysynyt suht terveenä.

    • enni
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja ollkaimettomat bikinit olisi hakusessa, mikäli koossa 75G sellaIsia vielä jotenkin tukevia löytyy.

  • Katriina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minussa on.. pituus ja käsivarret 🙂 Kuvat olivat ihanaia ja Change on oma suosikkini alusvaateliikkeistä. Jospa tänne Poriinkin se syksyllä rantautuisi…

  • Jenny
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta mun kropassa on muodokas peppu ja nää tissit. Toki mahaa löytyy ja plussakoossa reilusti ollaan, mutta hei, ei tarvii kattoo, jos ei tykkää 😉 Haluaisin napakan yläosan, josta saa helposti tarvittaessa olkaimettoman mallin, sillä rusketusrajat olkaimista on hirveimpiä mitä tiedän.. 😀 Alaosa kanssa hyvin istuva hipsterimalli + korkeavyötäröinen. Värin pitäisi ehdottomasti olla jokin räikeä, joku neonoranssi tai neonpinkki! 🙂

    Osuisipa arpaonni kohdille, opiskelijabudjetilla kun ei Changessa ihan aina kävästä ostoksilla.. 😀

  • Fiibs
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha 😀 Ihan paras tuo sun ohje bikinikuntoon. Ainahan naiset jaksaa valittaa kun ei tarpeeks nopeeta saa bikinivartaloa, mut mikäs sen nopeempaa oiskaan ku laittaa vaan bikinit päälle ja TSÄDÄÄÄÄÄÄM, bikinikunnossa!

    Mun mielestä parasta mun vartalossa on silmien ja hiusten väri, ranteet ja mun kapee vyötärö 🙂 Harmi kun en vielä oo sellasia kunnollisia bikineitä löytäny, mut haaveksin vähän sellasista, joissa olis tarpeeks tukeva yläosa (nätin värinen myös!!!) ja joku alaosa brasilialaisella leikkauksella.

  • Ida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis ihan mieletön juttu! Tää postaus on just se mikä KAIKKIEN suomalaisten naisten pitäis lukea ja iskostaa pääkoppaansa, että ihan jokaisella on se biginivartalo. Tulin niin hyvälle mielelle tästä jutusta että! 😀

    Mun kropassa parasta on hartiat ja käsivarret. Tänä kesänä hakusessa olisi jotkut kivat värikkäät/kuviolliset biginit olkaimettomalla yläosalla. Se yläosa ei kuitenkaan sais olla mikään rimpula, vaan sellanen joka pysyy tukevasti päällä ja tällasen löytäminen onkin osottautunut lähes mahdottomaksi.. Etsinnät siis jatkukoon! 😀

  • Inka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään eniten tisseistä vaikka ne kahen lapsen imetyksen jälkee onki vähä ”tyhjät pussit” mutta silti lempparit 😀 ja sellaset bikinit tulis tarpeesee jotka olis ennenkaikkea sopivat ja pysyis päällä vauhdikkaammissakin rantaleikeissä lasten kanssa 🙂

  • Camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omassa kropassa parasta on kapea vyötärö.

    Yläosan hankkiminen on tosi oikukasta, kun harva kauppa tarjoaa 60-65 ympärysmitalle liivejä. Siksi yleensä ostan selästä solmittavia bikineitä, jotta saisi itselleen sopivaksi kursittua. Jotkut kirkkaan väriset bikinit olisi aika bueno!

  • Katri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kauniit bikinit ja ihania kesäkuvia!

    Minä tykkään itsessäni eniten ihonväristäni, se on aina astetta tummepaa suomalaista ja etenkin kesällä rusketun nätisti. Minä valkkaisin jotkut simppelit tummat bikinit, sillä viime kesänä ostin yhdet värikkäät. Tosin ahkera merivedessä pulikointi on jo niitä syönyt.

  • Opiskelija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on kasvot. Jos niitä ei saa laskea mukaan, olen suhteellisen rintava 😀 tästä syystä lahjakortti ilahduttaisi, sillä h&m:n 6,95-bikiniyläosat eivät oikein tätä 70F-poveani jaksa kannatella. Tahtoo tukevat ja sievät bikinit!

  • sini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei ihanaa ja rohkaisevaa lukea näitä sun blogin juttuja! 🙂 Olen aina välttänyt rannalle menemistä ja bikinejä, mutta vähitellen alkanu tottua ajatukseen että mitä sitten ettei oma kroppa ole se ”täydellinen” se on mun ja muilla ei oo siihen sanomista. Parasta on 175cm pituutta ja pohkeet ja hartiat ja sellaset ihanan pirteen väriset bikinit ois kiva saada 🙂

  • KatiS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät upealta!

    Omassa vartalossa parasta on rinnat, vaikka ne ovatkin yhden lapsen ruokkineet.

    Tarvisin jotkut hyvät perus bikinit jotka tukisivat oikeista paikoista:)

  • Hanna Karhunen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan huikean kauniit kuvat! Monta vuotta lindexhmosastolta biksuja etsineenä, olen tosi tykästynyt Changeen juurikin riittävien kuppikokojen takia. 75G yläosa ja napakka alaosa koossa 40, tuollaisissa ihanan kesäisissä väreissä olisivat täydelliset ♥

  • Typystin
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Saavutetuista linjoista on pidettävä kiinni” totesi Mannerheimkin aikoinaan 🙂 Itsellekin tuottaa pyläosan hankinta kuppikoon takia eniten vaikeuksia, pitäisikin löytää kesälomareissua silmälläpitäen peittävä, paikallaan pysyvä ja silmää miellyttävä malli. Nyt viehättää seilorihenkiset raikkaat raidat. Lasten kanssa touhuillessa vesi- ja rantaleikeissä se yäosa sitten vasta joutuukin koetukselle.

  • Pihla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hmm…Pidän eniten kropassani varmaan solisluistani jotka ovat aina näkyvillä nätisti. Niin, ja muutenkin rintakehästäni ja hartioistani! 🙂

    Bikinit saisivat olla mustat ja push up -malliset..ei mitkään jäätävät tissientyrkyttäjät mutta kupatut kyllä, pikkuiset lappubikinit eivät omille rinnoilleni sovi ja ne meinaavatkin pulpahtaa lappujen alta koko ajan pois…. 😀

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa! Olet kaunis bikineissäsi. Myös minä suurenmoinen nainen olen hankkinut itselleni tulipunaiset bikinit!

  • meeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Käväisin täällä jo aamupäivällä, mutta koska asia jäi vaivaamaan niin tulenpa illalla uudestaan. Olit koko päivän mielessäni, aivan ihana kun olet rohkea <3

    Kirjavat bikinit on paljon paremmat kuin mustat, mutta kaunis olet joka tapauksessa 🙂

    Jatka samalla linjalla, ehkä minäkin jokupäivä olen rohkeampi!

  • Anne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulla on kyllä hyvä vartalo ja bikinit sopii sulle tosi hyvin.

    Itse tykkään pepustani vaikka onkin iso 🙂 Ja tykkään korostaa rintojani että tasapainottaa muhkeaa alaosaa. Bikinit vois olla vähän sellaiset kuin sun toi musta yläosa ja todella korkea alaosa.

    Itse asiassa oon huomattavasti enemmän sinut

    kroppani kanssa nyt kuin nuorempana. Täytin just

    50 ja tunnen olevani 30 🙂

    anne9264@gmail.com

  • Viliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt kun asiaa oikein pohtii, niin onhan miun reidet ja sääret kivan treenatut ja lihaksikkaat. 😀

    Olen haaveillut jo jonkin aikaa sellaisesta ”mekkoalaosasta” ja toppimaisesta yläosasta. Se mekko-osa voisi hieman tasapainottaa tuota puskuria. :p

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upea nainen upeissa biksuissa! Minulta jäi aikuisikäni ainoat biksut kauppaan, kun erikoisliikkeen myyjä nauroi Suomessa päin näköä, että noilla muodoilla ei voi nirppailla biksujen mallin kanssa, vaan on otettava se, joka mahtuu päälle. (85F).

    Parasta kropassani on voima. Se yllättää yhä vieläkin, minkälaisen lihasvoiman tämän kropan kannattelu on saanut aikaan. Toinen hyvä puoli on ne hinkit.

  • Vike
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana kirjoitus. Kiitos taas muistutuksesta.

    Omassa kropassa pidän ehdottomasti eniten pohkeista tai jaloista yleensäkin. Vaikka muuten on kroppa muuttunut jalat on pysyt sopusuhtaisina ja kauniina 🙂

  • aippa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eniten pidän vatsastani. Olenkin tehnyt sen eteen jonkin verran töitä ja nyt olen tyytyväisempi kuin aiemmin 🙂

  • Emmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka Veera! Näytät hyvältä biksuissa ja susta huomaa, että viihdyt itsessäsi:) Se on hienoa ja toivon itsekin oppivani itsevarmemmaksi. Biksuissa ongelma on minimaalinen vyötärönympärys n.55cm ja arse ja reidet puolestaan vähän muodokkaammat. Mutta oon kyllä tyytyväinen, koska tällainen kroppa palvelee mun lajia parhaiten ja mussa ei ole mitään vikaa 🙂

    Changesta oon ostanut rintsikat jo jonkin aikaa, ainut vaan että 60cm on siellä pienen ja joudun aloittamaan siitä tiukimmasta hakasesta, vaikka niin ei kai kuuluisi.

  • Tuija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rantakunnossa olen aina kun pääsee rannalle. Parasta vartalossani oni herrkullinen takapuoli ja pienet rinnat. Parhaiten minulle sopii hipster tyyppinen alaosa ja koon mukainen yläosa jossa on toppaukset. Miellellään eri väriset, jolloin päärynävartalo näyttää sopusuhtaiselta.

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omia suosikkeja Changen sivuilta oli Aruba ja Coco Beach, tosin alaosat saisivat nousta korkeammalle ainakin tuon Aruban osalta. Parasta kropassani on muodokkuus, kurveja löytyy. 😀

  • annaeve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavaa Veera!

    Mä olen viimeaikoina juuri kroppajuttuja miettinyt ja ilokseni (kirjoitin ensin ilkoseni, hah!) huomannut, että nykyään rakastan kehossani samaa asiaa, jota ennen vihasin. Inhosin ennen sitä, että hanurini on leveä kun seitsemän leivän uuni ja reittä ja lantiota löytyy enemmän kun olisi tarvis. Aikaisemmin ajattelin, että ei kapeasta vyötäröstäkään ole iloa, kun kaikki huomaa (?!?!) vain giganttisen alavartalon. Nyt olen oppinut rakastamaan lantion kaaren ja kapean vyötärön ja säärien yhdistelmää. Enhän mä ole mikään päärynä, mä olen Marilyn! Marilynille sopisivat tietysti jotkut ihanat pin up -henkiset biksut, ehkä punaiset…

  • Tinski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpa kyllä kauniita kuvia – ja upeat bikinit! Nuo mustat ovat makuuni. 🙂

    Parasta omassa kropassani taitaa olla leveät hartiat. Ne tekevät minusta sporttisemman näköisen ja huomaankin pukevani päälle enemmän sporttista relettä silloin, kun vaatetta on vähemmän. Esim. urheiluvaatemerkkien uikkareissa tunnen itseni aika pakkaukseksi!

  • Kati XXX
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassani on tukevat, lihaksikkaat jalat ja pyöreä peppu. Haluaisin itse nimenomaan sellaiset bikinit, jota sinäkin peräänkuulutit, alaosa korkeavyötäröinen, ehkäpä jotain merimieshenkeä. Sinivalkoisuus esim. toimii aina. 🙂

  • Tanja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia :). Ja olen niin samaa mieltä, että jokaisella on oikeus nauttia kesästä koosta riippumatta!

    Mä tykkään erityisesti mun pohkeista, joista juoksu on muokannut jo ihan mukavan lihaksikkaat. Samoin etureisistä.

    Haluisin jotkut ihanan pirteet biksut, koska oon päättänyt että tänä kesänä grillaan masumakkaroitani huolimatta muiden mielipiteistä :). Joku turkoosi olis ihana väri

  • ripa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossa.. Sääret ja pienet jalat, niistä mä omassa kropassani tykkään. Oman kroppani haluaisin verhota istuviin bikineihin. Kivoihin, nätteihin ja sellaisiin, jotka oikeesti istuis päällä hyvin. Meikäläisen rintavarustus kun ei oo sitä xs-kokoa, mitä rinnan ympärys ois, joten normikaupasta kun jotain kivaa löydät niin ne on sitten jättikokoiset kolmiobiksut, jotka pitää vetää kymmenelle solmulle takaa, että pysyvät päällä kun niitä ei oikeen oo suunniteltu pienelle ympärysmitalle ja isoille tisseille.

  • Jensu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän omassa vartalossani eniten reisistäni. Itselläni on sama ongelma, että kaupoista ei tahdo löytyä sopivaa bikinin yläosaa. Tai sitten niistä joutuu maksamaan reilusti suuremman summan kuin ”normaalikoon” bikineistä. Joka kevät kaupat täynnä ihania värikkäitä bikinejä ja niistä ei voi kuin haaveilla näillä tisuilla:D

  • Maria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä hymyilevä nainen on kaunis! 🙂 Olet Veera kaunis. <3

    Omassa bikinivartalossani kauneinta on ehkä tiimalasimuoto, vaikkei se ehkä timmein mahdollisin olekaan 🙂 Olen haaveillut myös korkeavyötäröisistä bikinipöksyistä <3

  • Tuire
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanat uikkarit!

    Itseäni en tunne mitekään seksikkääksi uikkareissa mutta noh unelmien biksut olis juuri sellaiset ihanat korkeavyötäröiset housut ja rintoja korostava yläosa.

    Ja mistä kohdista mä sit tykkään? Täytyy sanoa että rinnoista ja takapuolesta, ne edustaa aina! 🙂

  • anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Totta turiset! Saan ahdistuskohtauksen, kun naiset ympärilläni jaksavat valittaa, että ”vielä kaksi kiloa, niin kehtaan käyttää bikineitä”. Yleensä näille vastaan, että mäpä oonkin rantakunnossa vuoden ympäri, ollut jo viimeiset 20 vuotta joka ikinen päivä. Menevät yleensä hiljaiseksi – ilmeisesti hyvällä itsetunnolla varustettu nuori nainen on jotenkin hämmentävä ilmestys.

    Mutta mun kropassa parasta on ehdottomasti kapeat ja sopusuhtaiset sääret ja jalat muutenkin. Oon oppinut tykkäämään niistä ihan tässä hiljattain (en edes tiedä miksi oon aiemmin kinttujani inhonnut), kun poikaystäväni kehuu jatkuvasti farkkuihin verhottuja sääriäni, pepusta nyt puhumattakaan. 😀 Tykkään myös bikinipepustani!

    Mä oon ihastunut nyt sellaisiin lyhyen topin mallisiin yläosiin, jossa on bandeau alla ja liehuva kangas päällä. Olkaimilla varustettu totta kai, niin pysyy pienirintaisenkin yllä valumatta! Alaosassa luottaisin ihan perinteiseen malliin.

  • annni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huh, kyl tää juttu sai miettimään kuinka paljon epäkohtia sitä omasta vartalostaan löytää – turhaan. Olen itse monet kerrat jättänyt väliin bikineissä keikkumisen, mieluummin hikoillut sitten vaatteet päällä. Sä näytät ihan tyrmäävältä noissa bikineissä! Äh, jos ihan murto-osan vois saada sun itsevarmuudesta! 🙂

    Kropassani pidän mun hartioista, vyötäröstä (että sellainen on) ja rintavarustuksesta 😀 Changeen mun on pitänytkin mennä bikiniostoksille, sieltä kun olen löytänyt parhaimmat rintaliivitkin 🙂

  • Suski
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihaninta vartalossani…. hmmm… ehkä sitten rinnat vaikka ovatkin isot ja siten hankalat toisinaan.

  • janskuliini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harmittaa suunnattomasti nämä nykymaailman ulkonäköpaineet, mitä meille kaikille asetetaan. Voi kun ihmiset tajuaisivat että ovat upeita juuri sellaisena kun ovat eivätkä aina tavoittelisi jotain muuta. Useilla nuorilla, kuten myös aikuisilla on hyvinkin vääristynyt kuva omasta vartalosta. Tavoitellaan sitä bikinikroppaa mikä on nähty photoshopatussa kuvassa sen kilometrisäären päällä. Tai syödään pelkkää raejuustoa ja tehdään miljoona kyykkyä päivässä, koska sen yhen bloggaajan peppu on niiiiiiiiiiin die for. Jospa keskityttäisiin olennaiseen, ei se täydellinenkään trimmattu kroppa tuo mukanaan onnea. Ei saa olla niin ankara itselleen, eikä muille. Miten tylsää olisikaan, jos me kaikki mahtuisimme samaan muottiin? Nuorempana tulin kiusatuksi jalkojeni takia, aina joku oli huutelemassa persjalkaiseksi tai kommentoimassa muulla tapaa paksuja reisiäni. Jalat olivat mulle häpeäpilkkuni ja yritinkin sillon niitä peittää millä tapaa hyvänsä. Nykyään mun lemppari kohta omassa kropassa on juurikin mun vahvat jalat! Rakastan mun jalkoja kaikkine selluliitteineen ja arpineen. En häpeile itseäni, enkä jaksa ajatella mitä muut ovat minusta mieltä. Kannan itseni rohkeasti ja itsevarmasti kohti tulevaa nauttien täysin rinnoin (lue:jaloin) tästä ainutlaatuisesta elämästä 🙂

  • Whipped Violet
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ja sitten kun naiset vielä osaisivat mitata kokonsa tai mittauttaa. Ja uskoisivat mitä myyjä koosta kertoo. Nimim koko ajan saa selittää asiakkaille, miten heidän käyttämänsä koko on totaalisen väärä ja siksi bikinin yläosa/rintaliivit eivät istu.

    Kyllä, myönnän että nitiset kropastani tasaisin väliajoin, mutta tiedostan kyllä milloin. Kummasti liittyy tuohon kuukausittaiseen kiertoon 😉 Mutta pidän takapuolestani, joka tosin aiheuttaa housuostoksilla ongelmaa, mutta kaanis se o. Ja pyöree!

    Ja jos jotakuta inhottaa meikäläisen kalmankalpea kroppa (en rusketu, en pala), joka ei timmeimmästä päästä, voi katseen aina kääntää toisaalle.

  • Emma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oikein! Upeen näkönen misu ja upeet biksut ja hyvin näyttävät istuvan!

    Omassa kropassani on parasta tietenkin kaikki nämä kummut, laaksot, mutkat ja notkelmat joita vain rohkeimmat kulkevat !

    Reiteni keräävät nopeasti lihasta, siksi pidän niistä erityisesti. Olen tiimalasin mallinen ekstraminuutein höystettynä! Tissit on kans kivat mutta enemmän harmiksi: edes Changesta ei löydy sopivia liivejä ainakaan tähänastisen kokemukseni mukaan, ja yritystä on nimittäin piisannut. 70K olisi täydellinen koko, mutta sitä on harvoin saatavilla ja liikkeestä sanottiin ettei ole heidän mahdollista ilmoittaa kun kokoa olisi hyllyssä.

    Itsepähän olen mutkikas muija!

    Luulen että kropalleni sopisi parhaiten vankasti tuettu fiftarimallinen kokouikkari tai muutoinkin tukevat bikinit ja kunnon alaosa, ne narualaosat hirttäytyy kuitenkin ihmeellisin paikkoihin! 😉

  • Khia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän eniten silmistäni ja rinnoistani, molemmat ovat isot ja kivan muotoiset.:) En oikeastaan tiedä millaiset bikinit haluaisin, ja siksipä olisikin ihanaa päästä ihan oikeaan liikkeeseen ihan oikeiden asiantuntijoiden syyniin ja suositusten pariin, opiskelijana tällainen on muuten haave vain.

  • Lea Laaksonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan mahtavan ihana ja positiivinen blogikirjoitus :))

    Monista naisista poiketen parasta kropassani ovat kädet ja toivoisin värikkäitä, hyvin istuvia bikineitä.

  • Ence BOO
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä just koitin niitä bikineitä jotka ite ostin sieltä Bulgarian mulkkumyyjäkojusta, auttamattoman pienet oli. Mullekin varmaan naurettaisiin siellä jo. Yhyy.

    Omassa kropassa tykkään sääristä ja perseestä, vaikka niin ei kai saisi sanoa kun se on todella kaukana fitness-perseestä. Se on vanha kunnon mega-ahteri, and I like it. Mieleläni verhoaisin sen hipster-mallisiin bikineihin ja yläosa saisi olla tukeva. Seilorihenkisyys ois jebajees.

  • pula
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään itsessäni yläkropasta, mutta lahjakortti menisi kyllä äidilleni lahjaksi eläkkeelle siirtymisestä. Hän jos kuka nuo mittaukset ja muut tarvitsee! Itse asun liian kaukana viedäkseni äitini sinne Changen liikkeeseen ennen rantakauden alkua Suomessa ja omaa lomaani siellä, mutta äitini ne ansaitsee… Mukavaa kesää, ihana Veera!

  • Julle
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihaninta mun kropassa on kapea vyötärö ja pienet nilkat+jalkaterät.

    Varmaan jotkut seilorityyliset tai halterneck-yläosalla olevat biksut ois se mitä etsin, ja se pinup-tyylinen korkea alaosa ois kyllä niin must, saa nähdä löytyykö mistään 🙂

  • Emma Posti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa, että löysin tällaisen blogin! Pelkästään tästä tekatistä sain enemmän itse-varmuutta olla oma itseni. Vasta viime aikoina olen oppinut arvostamaan omaa kroppaani ja parasta minussa on kurvikkuus!

    Ihanaa kesää Sinulle!

  • Kati
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Mahtavaa, että uskallat olla iha oma ittes ja jakaa sen täällä kaikkie kans! Sitä paitsi näytät älyttömän upealta 🙂 itellä sama ongelma ko näköjää aika monilla täällä. Tartteisin isot liivit ja ainoat jokka löytyy, on niitä mummomallisia ja nei oikee tämmöselle parikymppiselle natsaa.. 🙁 oon kiertäny koko kaupungin kaupat läpi, eikä löydy mistää oikeaa kokoa!! 🙁 pitää vielä kerta yrittää tuota changea, ko kertat näytät noi hyvälle!! 😀 mun suosikkikohat kropassani on just rinnat ja peppu 🙂

  • Glida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi Veera, oot ihana ja upea!

    Hitsi kun tuota mahtavaa asennetta sais jostain purkista! Eipä sillä, vuosien työ itsensä hyväksymisen saralla alkaa tuottaa itselläkin jo jonkinlaista tulosta. Parasta mussa on ehdottomasti rinnat, jotka on oikein kivan näköiset hyvissä liiveissä.

    En ole vuosiin käyttänyt bikineitä, koska omalle kropalle sopivia ei vain tunnu löytyvän. Jotain H&M:n nirunaruja on turha yrittää edes sovittaa. Haluaisin siis bikinit, jotka tukevat ”vähemmän kiinteää” ja kookkaampaa rintavarustusta ilman pelkoa vilauttelusta. Alaosana ihanteellisin olisi itse asiassa hame, koska reisien yläosassa on teinivuosien kasvu- ja pyöristymisvaiheesta muistona runsaasti vaaleita raskausarpia.

  • anna v
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mun kropassa parasta on sopusuhtaisuus, hyvä vartalonmalli. sen lisäksi pidän siitä, että kropassa näkyy liikunnallinen elämäntapa, mutta siinä on myös pehmeyttä:)

    omalle kropalle sopii mielestäni bikineistä bandeau-yläosa ja alaosana perus tai-mallinen. värien puolesta, no, pitäisi kokeilla! olen tosi vaalea joten ei ainakaan vaaleat sävyt!

  • allianonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet aivan upea ilmestys!

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän eniten leveästi selästäni ja hyvästä ihostani. Minulla on ollut jo vuosia tavoitteena hankkia tukevat urheilubikinit, joissa uskaltaisi ottaa juoksuaskeleita rannalla. Tuettavaa nimittäin riittäisi eikä perusurheiluyläosat usein riitä. Olen laiskuuttani tyytynyt kaverin vanhoihin narubiksuihin, jotka ovatkin sitten kesällä käytössä niin rannalla, puistossa kuin festareillakin.

  • Ronja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta on ehdottomasti jalat! Pidän niistä hyvää huolta, otan jalkakylpyjä, rasvaan ja pidän kynnet aina kauniissa lakassa, talvellakin.

    Haluaisin halterneck-yläosan, joka sopisi F-kupille ja riittävän korkean alaosan. Lienee mahdotonta? Minulla on ollut kyllä parit halterneckit, mutta istuvuus on mitä sattuu…

  • ebu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eniten kropassani tykkään kasvoista ja pepusta. Tykkäisin eniten bikineistä jotka istuu ja pysyy hyvin päällä:D + ois nätit. Tulis tarpeeseen! 🙂

  • Eemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä, olet tosi rohkea!

    Itse tykkään omassa kropassani ehkä eniten niska-hartiaseudusta ja jaloista. Ja aion ulkoiluttaa muitakin osiani tänä kesänä bikineissä, koska bikinikroppahan se kaikilla tosiaan on! 🙂

  • Heli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei. Bikinikuvasi ovat kauniita ja olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että jokaisella on oikeus olla rannalla sellaisena kuin on ja tyytyväisenä omaan kehoonsa.

    Mutta mutta. Ethän nyt ihan vakavissasi ole sitä mieltä, että nuo biksujen yläosat ovat sinulle oikeaa kokoa? Niiden kaaritukien kuuluisi olla rintakehää vasten (erityisesti musta yläosa) eikä keikkua rintavaon ”tukemana”. Samoin sivukuvassa kuviollisista yläosista näkyy biksun kuppi kippona sinällään ryhdikkään rintasi alaosassa muokaten tommosen lähes tuplatissin kupin yläosaan. Olen itse (hyvin) suuririntainen ja tiedän kyllä miten hankalaa ne IHAN OIKEASTI istuvat rintsikat tai bikinit on löytää mutta haluaisin lohduttaa, että se on kuitenkin mahdollista. Sinun koossasi tosin ei ehkä Changesta, saattaa ja taitaakin koot loppua kesken.

    Kokeilisin sinuna suruttomasti ainakin kaksi kuppia isompia liivejä (ympärysmitta sitten sen mukaan mikä on tarpeen) ja jos istuvuus kärsii niin valmistajaa on syytä vaihtaa. Hyviä muistisääntöjä on se, että jos kumarrut liivit päällä, otat kaaritukien keskeltä kiinni ja hölsytät oikein kunnolla ei liivit saa vaihtaa paikkaa, epäilen suuresti etteivät esim nämä biksuosat pysyisi päälläsi asiallisesti tässä testissä vaan taitaisivat irtautua rintakehästäsi komeasti. Ja koska kehosi on yläpainotteinen olisi tärkeää kiskoa täytteet liiveihin sieltä selän puolelta asti, kaaritukien kuuluukin päätyä pitkälle kylkeen jotta tuki on kunnollinen .

    Itse omaan esimerkiksi siinämäärin hankalan koon ja ennenkaikkea rinnanmuodon, että oikeastaan vain yhdeltä valmistajalta löydän tosiaan istuvia liivejä joissa ne kaarituetkin ovat tosiaan oikealla paikallaan, kaikissa muissa ne hakeutuvat kellumaan ilmassa. Olin pitkään sitä mieltä, että se ei ole tässä koossa edes mahdollista (UK36H-HH eli mitäs se eurokoossa sitten olis.. 80K-L tms) mutta kyllä se näemmä on. En olisi pätkääkään merkkiuskollinen ellen olisi huomannut sen kohdallani vain olevan tarpeellista, itselleni siis sopii Elomin liivit.

    Halusin tämän vain ottaa puheeksi koska itseäni masentaa edelleen nähdä naisia väärän kokoisissa liiveissä ja ennenkaikkea tämäntyyppisessä kamppiksessa jossa meille pylleröillekin halutaan markkinoida kauniita alus- ja uima-asuja. Hyvä, että olet itse tyytyväinen mutta suosittelisin silti Sinulle, että jatkaisit vielä etsintää, ja löytäisit ne ihan OIKEAN kokoiset liivit. Ja jos menet liikkeeseen sovittamaan niin laita myyjät koville. Aika harvoille lopulta kelpaa mittanauhalla mallatut liivit, ne istuvuustestit liivit päällä ovat paljon tärkeämmät.

    terv. nimim. Minulle Changen myyjä ehdotti aina ympärystää 90-95cm VAIKKA se pyöri päälläni ja heidän isointa kuppiaan. Koska isompaa ei vaan ollut.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no mitäs tähän sanois, kiitti lohdutuksesta.. 😀

      Sillä varmaan on myös merkitystä miltä nuo bikinit tuntuu päällä, eli ts. käyttäjän oma kokemus ja kiitos vaan huonepidosta, mutta olen myyjän kanssa yhdessä valittuihin bikineihini oikein tyytyväinen.

  • lindalinda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oijoi miten ihanat kuvat! Meikäläisen vartalon parhaita puolia ovat ehdottomasti lihaksikas pehva ja hyvinmuodostuneet hartiat. Ja nyt kun asiaa ajattelee niin tykkään kyllä oikeastaan koko paketista… Mielellään haluaisin sellaiset jotkut pilkulliset bikinit, Changesta varmaan löytyisi sopiva ympärysmitta (väh. 95) tämän ex-uimarin rintakehänkin huomioiden. Auringonpalvontaa en tällä hipiällä kyllä paljon suorita, mutta uisin mielelläni sitäkin enemmän. Ahh, kesä-Suomi ja kesäpuuhat!

  • Annaelisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vautsi mikä leidi! Omassa bikinivaratalossa tykkään rinnoista ja sääristä. Biksuissa arvostan ennenkaikkea istuvuutta ja nyt haaveilen jostain ihanasta herkkuväristä. Nuo sinun Brazilit voisivat olla oikein hyvä vaihtoehto, myös mallin puolesta!

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Loistava kirjoitus ja upeat kuvat!

    Olen tehnyt pitkän matkan itsensä hyväksymisen maailmaan. Aiemmin en olisi ikinä voinut kuvitellakaan suostuvani vapaaehtoisesti valokuvattavaksi koska välttelin ylipäätään peiliin katsomistakin. Ylitin kuitenkin itseni otattammalla itsestäni huomenlahjakuvat tulevalle aviomiehelleni. Ensin kuvia oli vaikea katsoa, mutta pikkuhiljaa olenkin alkanut pitää niistä kuvista yhä enemmän. Voin nähdä itseni jopa kauniina ja hehkeänä, vaikka kaikki kurvit ja makkarat näkyvätkin. Odotan jo kovasti että parin päivän päästä voin antaa kuvat miehelleni, haluan niiin nähdä hänen ilmeensä! Yhä vähemmän nykyään merkitsee muiden ihmisten mielipiteet siitä mitä minulla on päällä, bikinit vai jokin kaiken peittävä teltta.

    Paras kohta minussa.. vastaan niin monien tapaan että rinnat varmaan.

  • Linalool
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta itsessäni on mielestäni sopusuhtaisuus.

    Tykkään värikkäistä ja tietysti istuvista bikineistä.

  • Maiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani ehdottomasti on kädet sekä jalat! Omaan erittäin hankalan mallisen kropan. Housut tarvitsee olla aina mahd. isoa kokoa, yläosa kuitenkin normaalin kokoinen. Itselläni on rintavarustusta jonkin verran, joten niiden osalta on erittäin hankala löytää sopivia rintaliivejä,paitoja,bikineitä jne.. ”Halpaketjuissa” bikinien kuppikoko tarvitsee suurinta kokoa, kun taas ympärys vähän pienempää… Olenkin miettinyt josko esim. Changessa olisi minullekin sopivia alusvaatteita ja uima-asuja:) parhaimmat biksut löytyvätkin vain sovittamalla ja myös itselle ne vieraamman malliset uima-asut voivat olla juuri niitä parhaimpia! Eikun sovittamaan rohkeasti useampia pareja! Näytät muuten erittäin hyvältä näissä kuvissa ja uima-asuissa:)

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on rinnat, jopa neljän lapsen jälkeen! Pidän myös päärynän mallisesta vartalostani, kaikkinensa. Haluaisin sellaisen vähän vintage henkisen uikkarin jollain hauskalla kuvioinnilla. Ei liian vakavaa, vaan jotain leikkimielistä. Vaikka seinäruusuja koristeeksi.

  • kati pohjonen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavat kuvat,totesin,että nyt uskallan itsekin lähteä hankkimaan biksut,ensimmäiset 10 vuoteen.Raskausajat muokkasivat kroppaani melkoisesti ja olenkin jäänyt hieman kookkaampaan kokoluokkaan .Olen rintava ja vatsakas,mutta muutoin en hullumman näköinen mamma.Kuvistasi sain nyt uuden kimmokkeen rantalookini.kiitos!!!!

  • Bea
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ensimmäistä kertaa luin blogiasi ja olen aivan sanaton. Ainoa asia, mitä mieleeni tulee on ”todella upeeta”! Toivottavasti et koskaan anna peenpuhujien lannistaa itseäsi!

    Omassa kropassani pidän eniten bebastani ja uumasta, tai pikemminkin siitä, että minulta sellainen löytyy 😉

    Viime kesänä etsin bikinejä, joiden yläosassa olisi tarpeeksi ”korkea” tuo rintojen välinen osa, kuten isompien kokojen rintsikoissa. Kuulema tukee paremmin (tämän olen itsekin huomannut kun sellaisia nirunarubiksuliivejä oon joskus erehtynyt pitämään). Pirtsakka väri on aina minun mieleen, varsinkin sellainen, joka korostaisi rusketusta… Minuun ei nimittäin kauhean hyvin rusketus tartu…:D

  • Haituva
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meillä jokaisella on bikinikroppa. Ongelma on vain, että bikineitä ei ole helppo löytää omalle kropalleen sopivina. Onneksi nykyisin alkaa olla valikoimaa hieman paremmin. Tuo musta bikini näyttää todella upealta. Syynä ehkä se, että en materiaali näyttää ”vohvelimaiselta” kuvissa. En osaa sanoa, onko se sitä oikeasti, vai tuleeko se värien leikistä.

    Parasta omassa kropassani ovat näyttävät rinnat ja lihaksikkaat sääret. Sitä korostamaan puen mielelläni balcony -tyylisestä yläosasta ja hipsteri alaosasta koostuvan bikinin.

  • Adelie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään vartalossani eniten kapeasta uumasta ja pyllystä 🙂 bikineiltä kaipaan eniten yläosalta tukea ja kohotusta sillä rintani eivät ole pienimmästä päästä..

  • meemi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on ehkä sen sopusuhtaisuus. Joka paikkaan kertyy ylimääräistä jos on kertyäkseen, ja yleisvaikutelma säilyy ”tasapainoisena” 🙂

    Tissit sitten kakkosena!

  • Jaanis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia ja tosi hyvä postaus!! 🙂

    Itse pidän omasaa vartalossa eniten kauniista dekolteen alueesta ja hyvästä pepusta 😉 Uudet biksut tulis tosi tarpeeseen ja toivoisin et löytäisin jotain ihanaa värikästä ainaisen mustan sijaan! Pääasia et istuu hyvin ja pysyy uidessa päällä! Plussaa jos sais tukevan olkaimettoman yläosan niin välttyis kerrankin rumilta rajoilta! 😀

  • tinna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täältä löytyy myös Changen kantiskortti, ei tällasilla ryntäillä mualta liivejä löydä 🙂 mä tykkään kropassani eniten takapuolestani! 😀 Mutta myös muista muodoistani. Oon haaveillu uimapuvusta nyt jo pari vuotta ja en oo hankkinu kun ei oo löytyny sopivaa. Musta, pin-up tyylinen olis haaveena. Mun bikinit on toistaseks jotkut Lindexin tms. aaaaaaivan liian pienet ja huonosti tukevat ja istuvat, joten lahjakortti olis enemmän kuin tarpeen. 🙂 Varsinkin kun ens kesänä haluan päästä rannalle silloin jo 1,5-vuotiaan poikani kanssa! Sulla on mahtava blogi ja ihana vartalo!

  • Miaminttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on kyllä varmaan selän yläosa olkapäineen, se on jotenkin kaunis 🙂 Täytyy kyllä myöntää, että tarvitsisin ihan oikeasti jotain apua oikeanlaisten bikinien valinnassa, ehkä sellainen Changessa käynti avunpyyntöineen olisi paikallaan.. 🙂 Jos nyt jotain yrittäisin eritellä, niin haluan, että yläosa on tukeva ja pitää etumuksen paikallaan (eikä holahda pois päältä), ja alaosa sopivan peittävä, muttei kuitenkaan mummomainen. En ole niin siro ihminen, että sellainen nirunaru-alaosa olisi kovinkaan viehtättävän näköinen ylläni.. 😀

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakko sanoa, että ihan mahtavan piristävä postaus! Sun itsevarmuutes jotenkin tarttuu ja saa mullekin semmosen olon, että kyllä sinne biitsille lähden vaikka se oiskin täynnä niitä fittejä mallikoon naikkosia. Ite aina ollut niin sanotusti normaalikokoinen (BMI), mutta nyt on päässyt taas kesäterassi yllättämään mun kropan. Eniten vartalossani pidän mun silmistä, mutta jos pitäisi valita joku kehonosa niin olisi se varmaankin tuo takapuoli. Oon aika urheilullinen, niin se on kivan pyöreähkö ja myös saanut kehua muiltakin 😀

    • Minna
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ja unohtui sanoa, että biksuina hankkisin perusmuotoisen alaosan ja bandeau yläosan, mutta ei perus mustaa vaan jonkun kivan värikkään 🙂

  • HannaK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossa se että mies jumaloi jokaista senttiä ylimääräisistä muhkuroista huolimatta ja peppu. Bikinit, aihetta olisi päivittää lappumallin yläosaa astetta tukevampaan ja alaosa vähemmän venähtäneeseen, ehkä voisi jopa uskaltaa vaihtaa mustasta värikkäämpään =)

  • Sophie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on ollut tosi vaikea suhtautua mun kroppaan aina mutta viime aikoina oon alkanu tykkäämään siitä enemmän. Omassa kropassa parhainta on tissit, jotka tosin päättävät aina välillä kasvaa vielä lisää 😀 Omistan itse Panachen Carmen uikkarin, joka on tosi ihana ja tuo hyvin vartalon muodot esiin ilman epämukavia vatsamakkaroita.

  • Sara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Veera, olet superkaunis bikineissä!

    Oman kroppani huippukohdat ovat pehmeä ja kimmoisa, sileä iho sekä hyvin muotoutuneet sääret.

  • Dahlia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeaa Veera! Todella upeaa ja rohkeaa! Respect!

    Minussa parasta varmaankin jalkani, vaikka reitevät, mutta kivan pitkät. Sääreni ovat kauniin malliset, tykkään 🙂

  • Laurapaura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään eniten pepustani (jonka huomasin nätiksi vasta kun poikaystäväni sitä alkoi suhteen alussa kehumaan). 😉 jos jaksaisin kulkea salilla ja sitä treenata niin siitä saisi aika superherkkupepun!

    Bikineistä, tuota nuin… haluaisin jotkin oikein naiselliset ja rohkean väriset, mutta kuitenkin itseni näköiset. 🙂

  • Teija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siis vou. Hei van äärettömän itsetuntoa kohottava kirjoitus. Nim. Kolmen lapsen äiti ja kyllä, niitä kiloja on edelleen ja arvet paukkuu vatsassa vielä pitkään (3.5kk aikaa viimeisimmästä synnytyksestä) itse pidän rinnoista ja tykkään pitää niissä tukevia hieman kohottavia liivejä. Siksi haluaisinkin kunnon biksut kesäksi. Toki sitä itsetuntoakin pitäisi saada kun se on hukattu raskauksien myötä..

  • Piia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Entiset, jotka todellakin on entiset, on mustat, haluan värikkäät ja pöksyt, jotka pysyy jalassa eikä vako vilku. Aika vaativat toiveet, uskaltaisikohan sellaisia toivoa.

  • Sonja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos ihanan positiivisesta bikinivartaloasenteesta! Olis hieno kokeilla iteki kuvissa poseeraamista, vaikkei ookaan Sports Illustratedin uimapukumalli. Tykkään ajatella, että vaikka onki allit, niin on haba ja paksut reidet on suurimmaksi osaksi lihasta. 🙂

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani ovat lihaksikkaat jalat. Vaikka reidetkin ovat isot ja aina välillä ällöttävät, niin lihasta niissä on!

  • Vaahtera
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haaveilen tällä hetkellä Neonoransseista bikineistä, mutta mistään ei tunnu sen värisenä löytyvän muuta kuin niitä kolmiolappuja tai muuten vaan täysin tukemattomia.

    Kropassani tykkään yleensä takapuolestani 🙂

  • Siiri Auruksenaho
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä…kaikilla on bikinivartalo. Vaikeinta on ollut löytää bikineitä kun yläkroppa ja alakroppa eri paria. Kauneinta minussa on silmät ja sääret.

  • Riitta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani ovat rinnat, ne vaan ovat niin täydelliset! 😉

    Löysin tänä keväänä nettikaupan nimeltä Lumingerie. Se on erikoistunut isoihin kuppikokoihin. Ja yllätys, yllätys: olen hankkinut sieltä elämäni ensimmäiset bikinit. Siis netistä. Ja istuvat täydellisesti. Kiitos upeista bikinikuvistasi!

  • Anniina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä vaan tykkään mun tisseistäni! 8D Kyllä mä muutenkin tykkään mun kropastani, mutta tissit vaan ovat paras asia tässä naisessa. Ja oikeastaan ainut mitä mä toivon mun bikineiltä on se, että ne tukee näitä tissejä. Uimapuvuille olen joutunut heittämään hyvästit aikoja sitten, koska ne vaan eivät tue tätä mun suurta varustustani, ja mä tartten tukea näille, etteivät ala liiaksi roikkumaan koska se taas aiheuttaa vieläkin enemmän niska- ja hartiakipuja. Jos joku kiva printti löytyy niin se on vain plussaa. (:

  • Ninni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on iso, kaareva ja hyllyvä peppu ja siihen täydellisesti sopivat isot tisut 🙂 Syöpähoitojen myötä on ruvennut arvostamaan ihan eri tavalla vartaloaan ja mihin uskomattomiin asioihin se kykenee. Siinä ei selluliitit ja liikakilot paljon rasita.

  • bambi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on ainakin tosi söpö napa! Näin vähän aikaa sitten jopa unta, jossa napaani kehuttiin :D. Nykyään olen alkanut tykkäämään myös jaloistani, jotka ennen olivat mukamas kauheat.

  • Karol
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nykyään koko kroppaa on oppinut arvostamaan mutta vatsastani pidän paljon 🙂

  • Audrey
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta vartalossani on muodokkuus, ja kapeat sääret, nilkat ja käsivarret. Omppuvartaloiselle kaipaisin juurikin sellaista 50-lukua henkivää bikinisettiä, jossa on korkeavyötäröinen alaosa. Toinen ihana vaihtoehto voisi olla myös 50´s tyylinen lahkeellinen, tai ”mekkomainen” uimapuku.

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta kropassani on sen sopusuhtaisuus. Mikään mallikroppa se ei ole, vaan muotoa löytyy sopivasti joka kohdasta. Itse en ehkä ole vielä löytänyt sitä parhaiten istuvaa mallia omalle kropalle, joten ammattilaisen apuja kaivattaisiin täällä 🙂

  • kattta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän kroppani mallista. Päärynä-vartalo ja kevyt yläkroppani miellyttävät silmääni. Olen ylpeä muodoistani. Luonnostaan blondit ja vahvat hiukset ovat myös todellinen rakkauteni! Bandeau-bikinit ovat suosikkini. Tykkään kuitenkin myös korkeavyötäröisistä alaosista.

  • Mirka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minun kropassani ihaninta on rinnat, ne ovat suvun lättärinnoista huolimatta juuri sopivan kokoiset :D. Bikineissä tykkään bandeau-mallisista yläosista ja pyllyn jotakuinkin peittävästä alaosasta.

  • Riikka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kai ne nuo rinnat on 🙂 Halterneck biksut ois kivat

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassani ovat pitkät vahvat jalat. Haluaisin ehdottomasti värikkäät ja tukevat bikinit, joissa olisi joku komea metallikoriste 🙂

    T:Sanski

  • mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minussa, siis ulkoisesti, ovat siro jalat ja kädet. 🙂

    Aineiksi haluaisin kuvassasi olevat mustat. Varmaan juuri mulle sopivat. 🙂

  • Iiris
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta minussa on sääret! Niitä ei toki bikineihin verhoilla 🙂 tällä hetkellä käytössä Patrician uikkari, viime kesäiset Changen bikinit ei öhms kröhms mahdu päälle. Kutistuvaa sorttia toi lurex 😉

  • G-kuppi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Parasta omassa kropassa on tiimalasimuoto, joka tietty tuo haasteensa niin rintaliivien kuin bikinienkin valinnassa, kun ei omaa kokoa tahdo oman kaupungin liikkeistä löytyä. Miulla ei ole koskaan ollut oikean kokoisia liivejä 🙁 aina puristaa tai kiristää jostain kohdasta ja illalla on punasia painaumia siellä täällä.

    Changen liivit näyttää aivan mahtavalta ja olen jo pitkään haaveillut että pääsisi käymään 100km päässä lähimmässä liikkeessä sovittamassa ja saamassa neuvoa niihin aikuisten oikeesti oikean kokoisiin liiveihin!

  • Päivi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana tää sun bikini juttusi:) sulla on niin bikini vartalo! Olen vakio sun blogiisi lukija:) Haluaisin jotkut ihanat värikkäät bikinit, nyt kun kehtaan pukea päälleni muutakin kuin mustaa/tummaa vaatetta. -10kg tiputettu painoa talven aikana ja on päässyt ostamaan jo normi kokoisia vaatteita. Parasta kropassani on peppu, jota olisikin ihana näyttää peräpäätä uusissa biksuissa. Ihanaa kesää Veera!

  • Salla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti parasta mun vartalossa on takaperä, pohkeet, ranteet sekä nenä 🙂

    Haavena ois, jos vuosien jälkeen löytäis ne täydelliset bikinit, et yläosa olis bikinimallinen mut sirovaikka etupuskuria on ihan runsaasti ja alaosa olis korkea vyötäröinen että mahan arvet ei näkyis. Huoh sellaset kun löytäis!

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tykkään ehdottomasti rinnoistani. Toki ovat nähneet jo parhaat päivänsä kun ne ovat olleet lasten ravinnonlähde. Kunnon liiveillä ne on vielä wau 😀

  • Anu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau! Upea nainen!

    Biksuja en ole käyttänyt vuosiin, olen hävenny vatsaani, sellainen pömppö, viimeisin lapsi on syntyny 7 vuotta sitten ja edelleen maha näyttää odottavan mahalta…. Parasta minussa ovat käsivarret ja pohkeet :). Mutta olispa ihana löytää sopivat ja istuvat biksut!

  • JenniJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omassa kropassani paras kohta on tissit. Jopa synnytyksen ja imetyksen jälkeen ne ovat pelastettavissa hyvillä liiveillä.

    Itse hyllyn ja löllyn vähän joka suunnasta enkä ole ikinä kehdannut edes ajatella bikinejä. Tämän postauksen jälkeen ehkä voisin niitä jopa sovittaa!

    Itse tahdon ehdottomasti että bikinit/uikkarit tukevat tissejä tarpeeksi. Ja että tissit pysyvät niissä. Mikään ei ole ikävämpää kuin uidessa joutua miettimään onko tissit vielä peitettynä vai ei.

  • JONNZ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oletpa kaunis, miten ihana ihokin! :)) Istuvuus on tärkeintä, itselle ei ole vielä sopivia löytynyt ; (

Post A Comment