Rintaliivit mittojen mukaan

-yhteistyössä Make Bra-

Nonni, taas se ämmä keekoilee tissiliiveissä kameralle eikä malta olla postaamatta kuvaa blogiinsa! Mutta nyt on kuulkaa niin mielenkiintoinen keissi kyseessä, että pakkohan tästä on raportoida kuvien kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuh, ei oo ihan maailman esteettisimmät tissiliivit, mutta eipä niiden tarvitse kauniilta näyttääkään, sillä kyseessä on vain mittatilausriliivieni sovitusversio. Luit ihan oikein, mittatilausrintaliivit! Melkoinen dream come true kaltaiselleni puskuripirkolle.

Minuun otettiin tuossa keväällä yhteyttä Tampereellea toimivasta firmasta nimeltä Make Bra ja kerrottiin, että siellä oli lueskeltu jotain tissiliivituskailujani ja kysyttiin olisinko kiinnostunut mittojen mukaan tehdyistä liiveistä. No jaa-a, mitäpä luulette!

Projekti lähti liikkeelle siitä, että meilasin Make Bran suunnittelijalle Annelelle mittani ja suuntasin sitten Tampereen reissullani kokeilemaan noiden mittojen mukaan tehtyjä tässä nähtäviä sovitusliivejä. Pieniä muutoksia ekaan malliin tulee, jotta istuisivat rintojen välistä tiivimmin rintojen väliin, ja kaarituen mitta hieman muuttuu, mutta kuppi oli aivan täydellisen kokoinen! Ja parasta tässä on se, että antamieni mittojen lisäksi Annele oli käyttänyt oikean koon arvioinnissa blogini kuvia ja tullut niiden perusteella siihen tulokseen, että tekee yhtä kokoa pienemmän kupin kuin mitä mitataustulokset antaisivat ymmärtää. Melkoinen ”näkijä”! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka minä nyt tulenkin saamaan itselleni ihan valmiit liivit, niin Make Bran pääasiallinen tuote kuitenkin alusvaatteiden kaavat ja niiden valmistamiseksi tarvittavat materiaalit. Vaatetusalan artenomiksi valmistunut Annele Isomäki innostui alusvaatteiden ompelusta 90-luvun loppupuolella ja päätyi opiskelemaan puuhassa tarvittavia tekniikoita kurssille Ikaalisten Käsi- ja Taideteollisuusoppilaitokseen. Siitä lähtien Annele on valmistanut alusvaatteita ja kehitellyt kaavoja ja ohjeita muidenkin käsityöharrastajien iloksi.

Kun kerran väsää kaavat juuri itselleen sopiviksi, onkin sitten helppo hurautella liivejä sellaisissa kuoseissa ja väreissä kuin tahtoo. Nyt kun minullekin on sovitusliivi ja kaavat kunnossa, niin mietinkin, että pitäisikö uskaltautua Make Bran rintaliivikurssille jossain vaiheessa. Olen ompelijana melko noviisi, mutta Annele vakuutti, että oikeat tekniikat opittuaan homma ei ole enää lainkaan hankalaa.

Erilaisia liivimalleja löytyy vajaa kymmenkunta ja kokohaarukka kaavoilla on mallista riippuen välillä 65A-100F. Ladattavien kaavojen ja ohjeiden lisäksi Make Bran sivuilta voi tilata myös liivien valmistuksessa tarvittavia materiaaleja kuten ontelonauhoja, hakasia, kaaritukia ja liivien kupeissa vuorena käytettävää pehmoista ja loistavasti rintojen muotoihin mukautuvaa ”vaahtomuovia”. Kaikki MB-tekniikalla valmistettavat liivit tehdään aina niin, että kupissa on tuo vuori, jonka päälle voi sitten rakentaa kupin ihan millaisista kankaista haluaa. (Lisää tietoa materiaaleiseta TÄÄLLÄ)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni on nyt tuloillaan liivit ihanasta kukkia tulvivasta kankaasta, sillä halusin itselleni värikkäät ja kesäiset liivit kaapin tursutessa lähinnä vain mustia tissinkannattimia. Projekti on siinä vaiheessa, että se odottaa minun seuraavaa Tampereen visiittiäni, jotta saadaan tehtyä toinen sovitus, jossa sitten katsotaan viimeistelyasiat kuten ympärysmitta kuntoon.

Tästä projektista ja Make Brasta siis tulossa lisää juttua jahka pääsen käymään Tampereella. Muutaman viikon duuniputki pitäis rutistaa ensin läpi, niin sitten pitäisi päästä suuntamaan manseen ja ruusupuskaliivejäni sovittamaan. En malttaisi odottaa!


12 Comments
  • Ida365
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin mahtavaa, siinä missä mulle löytyy pienirintaisena tuolta ihania braletteja, sä saat täydellisen kokoiset rintsikat itsellesi. Ihan huikea konsepti, tahdon omia äidin ompelukoneen!!!!

  • Mirka/GoneWithTheNails
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    VAUUU, Miks mä en tiennyt tommosesta firmasta mitään! Vautsi vau!! Oon jo nyt ihan myyty! voi kun joskus pääsen naimisiin niin tiedän, että tässä on ratkaisu pulmaani! Oon sulle kyllä tosi kade noista liiveistä. Terkuin samankokoinen 😉 Peeäs jos kahviseura Tampesterissa kiinnostaa niin pistä s-postia, viimeks moikattiinkin edellisvuoden muotikirppiksellä? -Mirka

  • Sissi/Bcls
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau, mun mielestä jo noi kaava/mittaliivit (?) on hyvännäköiset, siis kaikinpuolin siistit ja hyvin istuvat! Olisi todella mielenkiintoista päästä oppimaan rintsikoiden (ja muidenkin alusvaatteiden) kaavoittamista ja ompelua, harmi että ei taida enää ehtiä kun Suomessa oloaika loppuu kohta!!! Aargh!

  • Minttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mahtavaa!

    Pienempirintainen ei voi tajuta kuinka iso asia on löytää kunnon rintsikat! Me isompirintaiset oikeasti ollaan pulassa kun yritetään löytää kunnon rintsikoita – ja ollaan valmiita maksamaan lähes vaikka mitä, jos oikeat löydetään!

  • heidi hänninen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näyttävät ihanan pehmoisilta ja tukevilta. Isojen rintojen kanssa on todella vaikea löytää sopivaa, lisäksi mukavaa liiviä. Kaikennäköistä on kokeiltu, helkatin kallista, halpaa jne aina on ikävä olla. Mikähän näiden hinta on? Missä liike?

    Heidi

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      yrityksen yhteystiedot löytyvät heidän nettisivuiltaan joihin on linkki postauksessa. Liikettä ei ole ja kuten postauksessakin kirjoitin, on heidän pääasialinen tuotteensa kaavat ja tarvikkeet, mutta mittatilaustöitä ja niiden hintoja voi heiltä tiedustella.

  • emzi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vähän makeeta 😀

  • Kaina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi vitsi, rintsikoiden kanssa tuskailevana ja ompelutaitoisena konsepti on mun mielestä aivan loistava! Mutta eih, ei taaskaan mulle kokoa. Luulisi, ettei tää 60G nyt kovin kummoinen koko olisi, kun oma rintamukseni näyttää ihan tavalliselta, enkä edes ole erityisen pikkuruinen ympärykseltäni, vaan paljon solakampia ihmisiä kävelee jatkuvasti vastaan… Tuota ympärystä, ainakaan beetä isommalla kupilla, ei yksinkertaisesti saa kuin ulkomailta. Hmph.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      suosittelen ottamaan mitat ja katsomaan mitä olet niiden perusteella make bran kaavoissa. Itsehän käytän valmisliiveissä kokoa 80G tai jopa H, mutta Make Bran kokotaulukossa olin vissiin E. Ei siis kannata miettiä kauppakokoaan, vaan ottaa mitat.

      • Kaina
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Ongelma nyt onkin tuo ympärysmitta, Make Bralla, kuten lähes missään muuallakaan, ei ole kuuskymppisiä ollenkaan tarjolla.

        • Eeva
          Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

          Hei! Valikoimistamme löytyy sinunkin kuppikokosi, mutta vain suuremmalla ympäryksellä. Kaavamme ovat helposti muunneltavissa, joten itse tehdessäsi voit lyhentää ympärystä tarpeen mukaan.

          Ota rohkeasti yhteyttä meihin, autamme mielellämme oikean koon valinnassa!

          -Eeva/Make Bra

  • Mari
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joko olet saanut mittatilausliivisi? Olisi kiva kuulla noista lisää ennen kaavojen tilaamista.

Post A Comment