-yhteistyössä Livbox-

Arkisin suihkussakäynti on useimmiten kiiressä suoritettu puuha, jonka aikatauluun  ei mahdu muuta kuin pakolliset pesutoimet eikä haukotusten keskellä käy mielessäkään mitkään vartalonkuorinnat tai muut hartaammat suoritteet. Viikonlopun kiireettömyydessä onkin sitten ihanaa antautua oikein kunnon kropan puunaustuokioon. Silloin höylätään, kuoritaan, harjataan, vahataan, kiillotetaan, kosteutetaan ja tehdään ihan kaikki mahdollinen tomumajan huolto ja session jälkeen itsensä tuntee taas ihan uudeksi ihmiseksi.

Sain itselleni lahjaksi kesäkuun Livboxin, joka oli täynnä juurikin tuollaisiin rakastamiini puunaushetkiin sopivia tuotteita. Minulle tuli Livbox tilattuna jonkin aikaa viime vuonna, ja joka kuukausi tuon boksin avaaminen oli yhtä jännää. Siitä huolimatta, että kosmetiikkaa on hyllyissä kyllä ihan tarpeeksi, niin silti jaksoin aina intoilla, kun yllätysten täyteinen lähetys saapui. Usein joukossa on ollut yksi tai kaksi tuotetta jotka eivät ole osuneet välttämättä omaan makuun ja olenkin ilolla kierrättänyt ne eteenpäin ystävilleni, mutta viimeisin vartalon kesähuolto -teemainen lähetys oli kyllä itselleni ihan napakymppi.

Kuusi tuotetta (+ Via Play tutustumiskoodi) sisältäneestä boksista kaikki meni välittömästi omaan käyttöön ja tässä boksin erityissuosikit.

Neutrogenan uusi Visibly Clean pore & shine daily scrub oli itselleni jo ennestään tuttu tuote, sillä olin saanut sitä isomman purkin kokeiluun jo aiemmin. Mutta koska tuo raikkaantuoksuinen ja mattapinnan jättävä jopa päivittäiseen käyttöön sopiva kuorinta oli jo ottanut paikkansa pesuhuoneen käytetyimpien tuotteiden joukossa, oli Livboxista löytynyt matkakokoinen versio enemmän kuin tervetullut. Haluan reissuihin mukaan aina vain pieniä purkkeja ja purnukoita ja matkoilla läträänkin itseeni useimmiten erilaisia randomnäytteitä ikävöiden samalla kotona odottavia suosikkituotteita, joten lempparit matkakoossa onkin sitten ihan luksusta!

 

Kasvojen kuorinnan ja karvojen niittämis operaation jälkeen oli vuorossa peseytyminen Ecotoolsin kierrätysmateriaaleista valmistetulla pesukukalla. Myös kuivaharjaukseen sopiva   pesukukka oli niin miellyttävän tuntuinen "vehje", että mietin miksi en koskaan ole itse tajunnut sellaista hankkia. Mulla on vaan aina ollut pesusieniä tai kuorintahanskoja, mut tää söpö palluranen onkin paljon kivempi!

Höylätty ja pesty iho kiitteli saadessaan pintaansa vielä kerroksen Nivean In Shower Body Milkiä. Tämä konseptihan olikin minulle jo tuttu after sun -voiteen myötä ja tosiaan laiskan vartalorasvaajan toimesta hyväksi havaittu.

Ihan ehdottoman paalupaikan kesäkuun Livboxin sisällöstä kuitenkin vei itselleni aivan uusi tuttavuus, Hansaplastin Anti Callus 2in1 jalkojen kuorintavoide. Voi morjes, miten ihanan tuntuiset jalat tämä mm. vuorisuolaa ja manteliöljyä sisältävä töhnä jättikään! Minä normaalisti vihaan kaikkia jalkojen kuorinta -aineita ja jalkarasvoja. Ne on aina liian rasvaisen tuntuisia ja kuorintojen rakeet jotenkin epämiellyttäviä ja törpöt jäävät aina muutaman kokeilukerran jälkeen jonnekkin hyllyn nurkkaan, mutta tämä tuote oli toista maata. Kuorivat ainesosat hohkakivipartikkelit ja vuorisuola olivat niin miellyttävän tuntoisia, että olisin voinut hieroskella jalkojani aineella ikuisuuden. Hoitavat ainesosat karbamidi       e on) ja manteliöljy puolestaan jättivät jalat pehmeän ja kosteutetun tuntoiseksi, mutta eivät pätkääkään ällön rasvaisiksi. Ah, vihdoin löytyi täydellinen hoitotuote mun katastrofikintuilleni!

Livboxissa on siis kyse kerran kuussa kotiin saapuvasta kosmetiikkapaketista, joka sisältää aina 4-6 kauneustuotetta. Mukana on sekä tuoreimpia uutuuksia, että tunnettuja klassikoitakin. Se voi olla ihonhoitotuotteita, hiustuotteita, meikkejä, tuoksuja vaikka mitä. Kullakin boksilla on kuitenkin aina jonkinlainen teema, kuten nyt tämä vartalonhoito. Koska sisältö on aina yllätys, tuntuu se aivan kuin saisi kuukausittain kivan lahjapaketin!

Onko teillä jo kokemuksia Livboxista?