13.10.2014 Ei se aina suju

Kuten olen toisinaan esimerkiksi työttömyydestä tai opiskelusta koskevissa postauksissani kertonut, niin valokuvaus on välillä vaikeina aikoina tuntunut kamalalta ja pakkopullalta ja minun on tehnyt mieli kantaa kaikki kamerakamat kaatopaikalle. Kuvaaminen tuntui ylitsepääsemättömän hirveältä ensimmäistä tutkintoa suorittaessani ja näyttökoestressin vyöryessä päälle, kun ammatillinen itsevarmuus ei ollut vielä ehtinyt nitistämään lamauttaviin mittakaavoihin kasvanutta itsekritiikkiä. Kameraan tarttuminen tuntui vastenmieliseltä myös viime talvena, kun tulevaisuus tuntui toivottomalta enkä ollut vielä lainkaan ehtinyt toipua töiden aiheuttamasta uupumuksestani.

Yksi kuvauskohde on kuitenkin kaiken epäröinninkin keskellä aina pysynyt mielenkiintoisena ja rakkaana, nimittäin keikkakuvaaminen. Värivalojen kiivaassa välkkeessä ja rokin pauhatessa korvissa on kameran läpi tiirailu ollut aina vain ja ainoastaan mukavaa ja mielenkiintoista, ei koskaan typerää ja tympeää.

Aina se ei tietenkään suju ja olosuhteista riippuen kortille voi toisinaan tarttua muutama sata ruutua pelkkää paskaa, mutta niiden harvojen helmien metsästäminen on silti koukuttavaa, vaikka usein joutuukin pettymään.

Perjantainen Amorphiksen keikka Virgin Oilissa oli nyt vaihteeksi pieni pettymys kuvien osalta. Minulla ei ollut jaksamista taistella tietäni yleisön joukossa parhaille kuvausmestoille eivätkä keikan valotkaan tarjonneet tällä kertaa toivotunlaisia herkullisia valollisia tilanteita. Mutta siitä huolimatta en osannut kokonaan laskea kameraa kädestäni, vaan aina välillä väijyin näyttöä muutaman ruudun ajan ja sitten taas välillä fiilistelin vaan pelkkää musaa.

Hyvin keskinkertaista huttua siis tällä kertaa. Mutta toimivat kuitenkin kivoina muistoina jälleen yhdestä Amorphis-keikasta.  Keikka ei noin bändinkään puolesta ollut missään nimessä parhaimpia näkemiäni, vaan tunnelma oli jotenkin hieman vaisu eikä sounditkaan olleet niin nappia kuin vaikkapa nähdessäni Amot Oslossa. Mutta lempibändi nyt on toki melko timanttia jopa paskimmillaankin, joten hyvä mieli keikasta silti jäi. Mutta tässä sii muutama otos keikalta.

Kamerana toimi tällä kertaa Olympuksen uusi PEN E-PL7 (saatu) ja laseina käytin lemppareitani kiinteitä 75 mm 1.8 ja 45 mm 1.8 objektiiveja. Kuvat kuvattu pääosin aukoilla 1.8 tai 2.0 ISO-luvun ollessa ruuvattuna vaihdellen akselille 2000-4000.

Ihan jees arvion kuvista annoin tälle viimeiselle jäämies-kuvalle ja hyvän fiiliksen vuoksi Esan ihanalle hymykuvalle. Muuten ei nyt oikein irronnut. Ehkä sit taas ensi kerralla.