Päivä Nasu ja pari uutta rättiä

Tulipas tehtyä jokin aika sitten harvinaisen onnistunut tilaus H&M:n nettikauppaan, kaikki neljä tilaamaani tuotetta olivat sopivan kokoisia ja muutenkin hyviä osumia. Useimmiten kun minusta tuntuu, että nettikaupoista tilatessa osumaprosentti on sellaista max. 50% luokkaa, kun koot heittelevät ja tuotekuvaukset luovat vääränlaisia mielikuvia tuotteen todellisesta luonteesta. Mutta tällä kertaa siis paketista kuoriutui juurikin odotusten mukaisia juttuja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin nyt pitkin syksyä etsiskellyt jotain hieman collegepöksytyyppisiä housuja, jotka kuitenkin olisivat ulkonäöltään kaupunkikelpoiset. Pientä ryhdikkyyttä siis kaipasin housuihin rentoudesta huolimatta ja nämä tikatut ja pinnaltaan hieman kiiltävät pöksyt vastasivat hienosti hakemaani ja sattuivat viime viikolla vielä olemaan hyvässä alessa (hintaa jäi n. 21 €). Nyt jälkeenpäin kyllä mietin, että olin alunperin tainnut miettiä harmaita versioita, mutta tilausta tehdessä perinteet ja turvallisuudentunne nostivat päätään ja klikkasin ostoskoriin jälleen kerran mustaa. Vaaleanharmaa tuntuisi itsestäni tällaisissa housuissa ehkä liian kotihousuilta.

Tai mieleen tulee oikeastaan kaikki ne teinit jotka nykyään hiihtävät joka paikassa pussittavissa harmaissa collegehousuissa. Monet vielä ihan hirvittävän likaisissa sellaisissa, kun ei ilmeisesti raskita edes päiväksi housuja pesuun jättää. Joten tämän mielikuvan myötä hautasin ajatuksen harmaista housuista.

Neuleissa puolestaan harmaa on viime aikoina himottanut minua kovastikin ja tuota himoa laannuttamaan löysin (alehinnalla 30 €) tuon merinovillaisen neuletakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

villatakki ja housut-H&M/kengät-Vans (saatu)/kello-Ziiro (saatu)/laukku-COS, 2nd hand

Tiedostan, että neuletakki ei mallinsa puolesta ole ehkä ihan imartelevin valinta omalle vartalolleni, sillä tuo laskoksille laskeutuva etuosa tuo lisää volyymiä entisestään runsaaseen yläosaan, mutta päätin etten anna asian haitata, kun tykkäsin neuleesta kovasti päälläni. Ja kävisihän tämä homma nyt pirun tylsäksi, jos aina ja ihan koko ajan pukeutumista miettisi siltä kantilta, että millä tuota omaa muotoaan jotenkin häivyttäisi. En jaksa koko ajan häivyttää ja peitellä. Oon melko saatanallisen iso ylävartalostani joten toisina päivinä se sitten näkyy vaatevalinnoista riippuen enemmän ja toisina vähän vähemmän. Koitan taas muistuttaa itseäni, että sisältäpäin lähtevä tunne on etenkin arjessa itselleni usein tärkeämpi kuin peilikuva ja tässä vaatteessa on mukava olla, joten se voittaa peilikuvan tuoman miinuspisteen.

Näiden lisäksi onnistunut vaatetilaukseni sisälsi pehmoisen kashmirmyssyn ja lyhyet treenishortsit joista jälkimmäiset mä menen nyt kiskomaan jalkaani ja suuntaan hetken kuluttua salille. Noiden shortsien kohdallakin on sellainen juttu, että kinttuni näyttävät paljon paremmilta ja sporttisemmilta pitkissä trikoissa, mutta välillä sitä vaan kaipaa vaihtelua!


21 Comments
  • minnis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Älä lähe tohon nelliinan paskaläppään nasuista….

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      voi kyynel

  • Jennik
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Koko asu on just hyvä ja villatakki on mun mielestä myös hyvä 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      Kiitti. itsekin kyllä tykkään asusta! 🙂

  • Marja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Nyt täytyy kyllä sanoa että minusta tuo neule pukee sinun kroppaa todella hyvin ja tuo malli sopii sinulle erinomaisesti! Olet kaunis!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      kiitti! Se voi toki olla vaan omassa vainoharhaisessa silmässä tuo että kuvittelen sen turhaani yläosaa korostavan.

  • Larre
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Aivan sairaan kiva asu!! Voi, kun itekki joskus osais vetää jotkut muut housut kuin farkut jalkaan… Kröhöm, farkkulegginssit siis.. Mua on vaan ”siunattu” niin paksulla reisivarustuksella, että tuommoiset erilaiset housut harvoin istuu. Salil eka, salil vika, niin ehkä joskus? Tai sitte farkkuleggarit ja kivoja yläosia 😉 Hihhih.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      no just tällaset housut kuule istuu myös paksulla reisivarustuksella! Tiedän mistä puhun. 😀

  • never
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    hassua ku mä taas katoin että ompa sun kropalle hyvän mallinen neule!:)

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      ehkä se on sitten vaan se oma vainoharha, kun itse jotenkin tiedostaa koko ajan nuo ryntäät ja sen että niiden takia yläosa on koko ajan se huomion keskipiste, joten kaikki vähänkään ns. uusi näyttä omasta mielestä vähän pelottavalta. Mut hyvä kuulla ulkopuolisiakin mielipiteitä asiaan. 🙂

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Mustakin tosi nätti neule! 🙂 Katoin muuten että tuo sun tilaama pipo on melkein prikulleen samanlainen kuin yks neulepipo jonka neuloin viime talvena, väriä myöten 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      mä raukka en osaa neuloo, niin pitää tyytyä valmiiseen kamaan! 😀

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Kiva kokonaisuus ja kivoja ostoksia olet tehnyt. En ole itse aikoihin Hennesiltä tilannut mitään kun tuntuu, että menee aina koko väärin. Tarttis varmaan käydä ihan kaupassa sovittamassa 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      Porin H&M:ssa ei oo lainkaan esim plussa-mallistoa ja muutenkin netissä parempi valikoima, niin itsellä tulee siksi toisinaan sieltä tilailtua. Nyt aukeaa kyllä toinen H&M uuteen kauppakeskukseen niin saa nähdä olisko siellä parempi valikoima.

  • hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Todella hyvännäköinen arkipäivän asu 🙂 Noi housut herätti kiinnostuksen, harmi vaan että ensi viikolla kutsuu lontoo ja sinne täytyy säästää – joskohan sieltä löytyisi jotain samanmoista 😉

    hanna

    http://www.hannamariav.com

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      tän tyypppisiä housuja on kyllä näkynyt nyt todella paljon eri merkeillä joten ihan varmaan Lontoosta löytyy!

  • Kata
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Onpa jotenkin erityisen kiva asu, näytät pirteältä ja nätiltä ja vartalosi sopusuhtaiselta 🙂 upeat pöksyt!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      kiitti! Se on kyllä aina ihan ylläri mitkä asut osoittautuu sellaisiksi joista muutkin tykkää. 🙂

  • Mape
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Hei jes, samishousut! Tilasin ihan hetken mielijohteesta ja ne kyllä osottautu tosi cooleiksi. Mulla on ennestäänkin parit tollaset siistit college-housujen tyyppiset pöksyt ja ongelma meinaa olla sen kans, että millanen yläosa tällasten kans, ettei vaan näyttäs siltä, että on kotiasussa liikkeellä. Vähän harmittaa myös, kun tennarikausi loppuu kohta ja en vaan osais käyttää näitä tällasia oikeen minkään jämerämpien nahkakenkien kans. Ehkä pitäis hankkia jotkut Adidaksen Superstarit, joita vois käyttää välillä talvellaki.

    Erittäin hyvä lähtökohta hankkia vaatteita, joita oikein osaa yhdistää minkään olemassaolevan kanssa. 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

      Mä ajattelin, että nää toimii kyllä varmasti myös maihareiden kanssa, joten menevät hyvin talvellakin. Mun mielestä liiallisen kotiasufiiliksen välttää, kun valitsee yläosaan esim ryhdikkäämpiä tai ns. hienompia materiaaleja kuten vaikka silkkipusero, tai t-paita ja skarppi jakku tai lisää vaikka asusteilla kokonaisuuteen sellaisia ei kotioleilumaisia elementtejä. Isot ja näyttävät korut tms. EI muuta kuin testailemaan!

  • Sini
    Posted at 00:00h, 30 marraskuu Vastaa

    Ajattelin tulla sanomaan, että näytät mattotelinekuvassa upealta!

    Luin tullessani myös kommentit ja kai tähän sitten sopii myös sanoa, että taidat nähdä peilistä jotain paljon suurempaa kuin mitä siellä on! Perustan käsitykseni siihen, että olen tavannut sinut kerran muuallakin kuin kuvissa.

    🙂

Post A Comment