Kolmannen kerran Wien

Wienistä alkoi kesällä 2011 eräs rakkaustarina, joka on tässä reilun kolmen vuoden aikana tuonut elämääni paljon kivoja juttuja niin ammatillisesti kuin muutenkin. Minun ja Olympus-kameroiden yhteistaipale on vienyt minut kuvaamaan lempibändiäni, haastattelemaan yhtä maailman huikeinta rock-kuvaajaa, jakamaan kokemuksiani messuille ja kokemaan montaa siistiä reissua. Nykyään kuvaan Olympuksen kamoilla niin työssä kuin vapaallakin. En todella olisi osannut tuolloin Wienissä PEN E-P3:sta ihastuneena pidellessäni, että tulisin joskus vielä tekemään myös töitä Olympuksen kanssa, mutta nykyään minulla on ilo ja kunnia jakaa tietoani ja kokemuksiani koulutusten myötä myös muille.

Syy miksi vuodatin tämän love storyn on se, että olen tämän postauksen ilmestyessä olen jälleen Wienissä ja tälläkin kertaa Olympuksen kutsumana. Ohjelmassa tänään jouluinen kuvaustyöpaja ja huomenna ehditään hengailla vapaasti kaupungilla. Olen vieraillut tuossa kauniissa kaupungissa yhden kerran tässä välissäkin käydessäni tapaamassa Itävallassa vaihdossaolutta Jonnaa. Eka reissu osui tosiaan heinäkuuhun, Jonnan kanssa ihasteltiin kaupunkia maaliskuussa ja nyt pääsen näkemään miltä näyttää Wien joulun alla. Ei varmasti ainakaan rumalta.

Uusia kuvia Wienistä siis luvassa lähitulevaisuudessa. Tässä kuitenkin ensin muutama ruutu edellisiltä vierailuilta.

268804_10150247299898955_3973682_n

260536_10150247297408955_4383748_n

269717_10150247299638955_4619106_n

424025_10150665099588955_1073324845_n

425713_10150665101978955_1452938162_n

427740_10150665101398955_1343607571_n431326_10150665101438955_1995401952_n

263816_10150247299718955_1769512_n


No Comments

Post A Comment