Lohtukengät ja raitapaita

Mahtavaa, älysin vihdoin ja viimein kämpästämme jonkin muunkin asukuvausnurkan kuin vessan oven edusta. Hieman sohvia sivuun tuuppaamalla mahtuu 25 millisellä linssillä just sopivasti sihtaamaan itsensä kokokuviin. Tämä on hyvä oivallus, niin onnistuu asukuvat vähän kiireemmässäkin, kun ei tarvii aina lähtee kiipeilemään ullakolle.

Näissä vetimissä vietin eilen treffi-iltaa murun kanssa. Käytiin leffassa nauramassa Johnny Deppin tähdittämälle Mortdecaille ja jatkettiin iltaa lähibaarin bluesjameissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jo koko päivän päällä ollut asu sai illaksi pienen muutoksen, kun vaihdoin pitkät nahkasaappat Sokoksen alehyllystä löytämiini CK Jeansin nilkkureihin. Lähdin eilen pitkästä aikaa kiertelemään kaupungille ihan vain saadakseni ajatukset vähän uusille raiteille yhdestä suuren ärsytyksen aiheesta. No, mikäpä se paremmin tämän naisen mieltä piristäisi kuin täydelliset kengät joissa roikkuu -50% alelappu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En voi väittää etteikö minulta jo mustat korkonilkkurit kaapistani löytyisi, mutta ne on varustettu sellaiselle korolla ettei niillä jaksa koko päivää astella eivätkä sovi myöskään oikein liukkaille kelille. Nämä tukevalla ja hyvin maltillisella korolla varustetut CK Jeansin jalkineet kuitenkin osoittivat jo eilisiltana olevansa todella käytännölliset ja pitävänsä naisen pystyssä jäisilläkin teillä.

Tuollaiset mustat perusnilkkurit eivät ihan helpolla herätä mielenkiintoani, vaan niissä on ehdottomasti oltava jokin juju ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Näissä popoissa koron harjattu teräs ja kenkien takaosan karvamateriaali riittivät ihastuttajiksi ja ne yhdessä hiton mukavan lestin kanssa tekivät kengistä vastustamattomat. Hintaa nilkkureille jäi 64,50 €, joten olin enemmän kuin iloinen löydöstäni. Edustavat ja mukavat perusnilkkurit on ehdottomasti asia, joka kuuluu mielestäni vaatekaapin peruspilareihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen ehdottomasti vaatekaapista löydyttävä asia on mielestäni siisti ja monikäyttöinen musta hame. Oman minihameeni löysin syksyllä Viking Gracen tax free -myymälästä ollessamme blogityttöporukalla risteilemässä. Part Twon hame on miellyttävää ja napakkaa viskoositrikoota ja se on muutaman kuukauden kokemuksella osoittautunut todella hyväksi ostokseksi. Minulla on aiemmin ollut kaikenmaailman halpoja henkkamaukkalindexkappahl -trikoohameita jotka ovat ohittaneet parhaat päivänsä jo muutaman pesun jälkeen, joten olin vihdoin valmis sijoittamaan jokusen kympin enemmän saadakseni kestävyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hame-Part Two/pusero-Marimekko (saatu)/kengät-CK Jeans/kaulakoru-Pieces (saatu)/laukku-Zara

Tää viikko on ollut melko kiireinen, kuvauskeikkoja on riittänyt ympäri maakuntaa ja yhden koulutuksenkin ehdin mallikurssilaisille pitää. Viikonloppukaan ei tarjoa ihan pelkkää lepoa, sillä huomenna on vuorossa mallikansiokuvauksia studiossa. Mutta nyt on lauantai-illan kunniaksi lupa juoda yksi lasi kuohuvaa ystäväni Annin kanssa. Kivaa viikonloppua kaikille!


Tags:
4 Comments
  • Mila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät tosi hyvältä! Tästä blogista saa lohtua ja inspiraatiota pluskokoisena parikymppisenä. 🙂

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi kiva kokonaisuus! Paita on aivan ihana… sanon minä joka voisin pukeutua päivittöäin raitaan 😀 Mutta muutenkin kivoja juttuja tässä outfitissa 🙂

  • Leena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipa pirtsakka asu vaikka onkin vain mustaa ja valkoista, sopii sinulle kuin nenä päähän!

  • Piia S
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Innolla odottelen päivitystä Rapakunnossa-blogiin…..Kiva tämäkin blogi silti Hieno asukokonaisuus 🙂

Post A Comment