Sinihomejuustoa ja vaaleita sävyjä

Viikko on mennyt niin tiivisti työn parissa, että tarinaa ei ole irronnut tänne blogiin moneen päivään, mutta nyt se duuniviikko on vihdoin ohi! Tai no, ei nyt ihan, viikonloppuna saa kyllä paiskia hommia kuvankäsittelyn parissa, mutta siirrän ne hommat kyllä suosiolla sunnuntaille ja nyt vaan relaan tän illan ja huomisen.

Työkiireistä huolimatta tänään oli SK-vuorossa lounaan jälkeen keikalle lähtöä odotellessa hetki aikaa kipaista kameran kanssa porraskäytävään ja ikuistaa itseni ja värimaailmaltaan minulle kovin harvinainen duuniasu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Epäilin ensin, että mitenkähän PEN kamerassani tänään kiinni ollut 9 mm fisulinssi (objektiivi saatu) oikein mahtaa passata asukuviin, mutta lopputuloshan oli varsin mainio! Olen aiemmin kuvaillut tuolla lähes runkotulpan kokoisella pikkulinssillä lähinnä maisemia tai käsilaukkuystävällisen kokonsa vuoksi monia kemukuvia. Niinpä olikin nyt kiva huomata, että tuosta kakkulasta on muuhunkin. Sopivalla kuvausetäisyydellä ja kohteen sijoittamisella sain itseni kuviin melko vähällä vääristymisellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mut siis ne vaatteet, mitä mä tässä nyt kuvasin. Todella perus työsetti sillä tavalla kyseessä, että kaapista on nykäisty päälle mahdollisimman mukavat farkut ja yksinkertainen pusero, joissa tiedän olevan hyvä niin istua, seistä, kävellä kuin kontatakin. Mutta, en kyllä ainakaan itse muista että olisin aiemmin pukenut omalla mittapuullani melko vaaean farkun kaveriksi noin vaaleaa/väritöntä yläosaa.

Aamulla peiliin katsoessa tuntuikin hetken aikaa hieman haamulta, mutta päätin yrittää voisiko silmäni tottua tähän tummien sävyjen puutteeseen. Ja itse asiassa, nyt kun katson näitä kuvia, niin eihän se nyt niin pelottavalta näytäkään miltä se aluksi itsestä tuntui. Kaulaan kietaistun huivin muodossa oli kuitenkin pakko lisätä väriä haamumaiseen olemukseen ja yleiselle vaaleudelle kotrastiksi valittava mustaakin mustemmat kengät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta niin se vaan tuntuu menevän pukeutumisen kanssa kuin syömisenkin kanssa, että moni itseä epäilyttävä asia alkaa uppoamaan, kun vaan uskaltautuu maistamaan riittävän monta kertaa. Sinihomejuusto on salakavalasti uinut viime vuosina ruokavaliooni, vaikka vielä joskus vannoin, että ”hyi, yök, en varmasti syö!”. Samalla tavalla tekevät maihinnousuaan pukeutuimisessani esimerkiksi nämä tässäkin nähdyt aiempaa vaaleampi denim ja vaaleat harmaan sävyt. Mistä sitä enää uskaltaa sanoa, että ”hyi yök, en ikinä”?  Pelottaa, et uhous ”en tasan ikinä laittais päälleni…”, on sama kuin oikein tilaisin kyseisiä kamppeita vaatekaappiini. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

farkut-H&M Mama/neule-Ellos/kengät-Dr. Martens/huivi-Stylesnob

Ääh, peilistä tää vaalea neule ja hempeän värinen huivi yhdistelmä näyttää kyllä edelleen hieman epäilyttävältä ja vasta näin päivän kokemuksella kovin vieraalta, mutta näissä kuvissa mä kyllä tykkään värimaailmastani. Ehkäpä mä sovin tän asuni kanssa jotenkin erityisen hyvin tuohon rappukäytävään, mutta omaan keinovalaistuun sotkuiseen eteiseeni en niinkään. Taidankin siis vaihtaa nyt suosiolla pyjamahousut jalkaan ja jonkun pehmoisen kotipaidan päälleni, sillä niiden kanssa mä passaan loistavasti tähän sohvalle, johon mä nyt aion itseni kallistaa. Tarkoitus oli lähteä taidemuseolle näyttelyn avajaisiin, mutta mehut on nyt niin poissa, että pitää siirtää näyttelyn tsekkaus toiseen päivään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rentouttavaa viikonloppua!

 

 


Tags:
11 Comments
  • Elina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana nähdä sun päällä vaaleitakin värejä, sopii älyttömän hyvin. Koskaan ei saa sano ei ikinä, yleensä siitä ei mene kuin pari päivää ja kyseinen asia alkaakin tuntumaan kiehtovalta 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no joo, oon kyllä alkanut jo oppia tän kaavan.. niin monta ”en koskaan”-juttua on tullut päälle vedettyä. 😀

  • Krisse
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos ihanasta blogistasi! Olen nyt viime päivät ahkerasti selannu blogiasi läpi, katsellut asukuviasi ja lukenut kirjoituksasi. Blogis on antanut mulle niin paljon. Olen oivaltanut paljon asioita. Nyt edessä on opettelu katsoa itseään peilistä niiden mahamakkaroiden ohi. Kiitos Veera!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      voi että, ihana kuulla, että blogistani on ollut iloa! 🙂

  • jaana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kuinkahan ihmeessä talven aikana löysin blogisi, mutta se on nyt seurattava koko ajan. Mielenkiintoista, kiitos

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mahtavaa, että löysit tiesi tänne! 🙂

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kuvia! Kuinka noinkin kolkon näkösessä rappukäytävässä saa noin makeita kuvia! Ja vaaleat värit kyllä pukee sua, ehdottomasti! Sun asu näyttää just siltä, mitä ite puen aina päälle: vaaleat farkut, vaalea yläosa ja huivi kaulaan. Luottoasu sanoisinko 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      itselle ei ihan luottoasuksi tästä olisi, mutta joskus näköjään voi uskaltautua vähän vaalentamaan yleisilmettä. 😀

  • Johanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei,

    tässä monivuotisen lukijan eka kommentti:

    Asu on pirteä ja mielestäni sopii sinulle. Tulee jotenkin keväiset fiilikset!

    Omaan silmään se tavanomaisesta poikkeava tietysti näyttää peilissä oudolta. Minulla tämä koskee esim. huulipunan käyttöä. Käytän huulipunaa harvoin, mutta sitten valokuvista näen, että näyttääkin kivalta!

    Sinihomejuustoa yritin aikoinani opetella syömään, mutta ei vaan onnistunut. Not my piece of cake, and that’s who I am!

    Kiitos vielä blogistasi. Kirjoitat monipuolisesti eri aiheista. Mukavaa viikkoa sinulle!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiva kun aktivoiduit kommentoimaankin!

      Huulipunan käyttön kyllä kannustan, sillä hämää ilmettä hirmusti pirteämmäksi! Ja mitä sinihomejuustoon tulee, niin jostain se pikku hiljaa on hiipinyt yäk-osastolta ihan jees-kategoriaan. Mies kai alkoi sitä vähitellen syöttämään ruokien seassa. Mut ei siitä pakko ole opetella tykkäämään, mutta koskaan ei tiedä vaikka joku päivä uppois sullekin! 🙂

      • Johanna
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Kiva että vastasit!

        Elämä on helpompaa, kun pysyttelee sinihomejuuston suhteen samassa puolueessa kuin oma kulta, siksi ehkä sinutkin on käännytetty?

        Mukavaa kevättä teille 🙂

Post A Comment