Mustaa ja valkoista ranteesta varpaisiin

Päivän asu lähti tänään siitä lähtokohdasta, että halusin sujauttaa jalkaan jo edellisessä postauksessa nähdyt mustavalkoraidalliset Vansit. Päädyin sitten noudattamaan kenkien värivalikoimaa kaikessa muissakin ylleni valitsemissa asioissa.

Olette ehkä huomanneet, että olen viime aikoina uskaltautunut käyttämään silloin tällöin valkoista, väriä joka loisti todella pitkään poissaolollaan pukeutumisestani. Ei me valkoisen kanssa vieläkään ihan sinut olla, se aiheuttaa minussa edelleen sottaamisen kauhua, mutta olen vain innostunut siitä miten valkoinen raikastaa olemusta.

 

farkut-Shaping Skinny Jeans H&M/paitapusero-Cubus/neuletakki-La Redoute, Ellos/kengät-Vans/kello-Ziiro (saatu)/korvikset-Merry Go Round

Tämän päiväisen valkoisen puseron olisi kyllä toki voinut silittääkin ennen päälle kiskomista, mutta kun mä vi-haan silittämistä. Etenkin tuollaisten paitojen. Ihan kaameeta ja tylsää. Mun pitää vaan hankkia joko sellaisia pese & pidä -vaatteita tai sitten vaan esittää, että mä oikeasti haluan paitani tällaisina ryppyisinä, koska en halua näyttää liian siistiltä ja skarpilta. Tänään vedetään sitten tota jälkimmäistä roolia. Hienosti kertoo elämän huolettomuudesta ja sopii rentoon vapaapäivään tollanen ryppykasa. Käytän aikani mieluummin muihin asioihin kuin silityslaudan edessä kiroiluun! Silittämistä rakastava äitini saa tästä julistuksesta näppyjä. 😀

Mustavalkoista teemaa jatkoi myös asuun loistavasti sopiva Ziiron minimalistinen kello. Sain valita Ziiron valikoimista mieleiseni kellon jo ennen joulua ja pidinkin sitä ahkerasti jo silloin, mutta jouduimme sitten hetkeksi sen kanssa eroon unohdettuani kellon Iinan luokse. Kun sitten vihdoin sain noudettua ajannäyttäjän itselleni, on se taas viihtynyt ahkerasti ranteessani. Oma kellomallini on nimeltään Eclipse ja sitä on saatavilla oman silikonirannekkeeni lisäksi myös metallisella rannekkeella. Äärimmäisen yksinkertainen Super-Luminova -kellotaulu on luettavissa myös pimeässä mikäli se on saanut riittävästi valoa päivän aikana.

Tykästyin tuohon Eclipse-malliin sen minimalistisuuden, maskuliinisuuden ja myös sporttisuuden vuoksi. Se onkin passannut hienosti yhteen niin urheiluvaatteiden, työasujen kuin muunkin arjen pukeutumisen kanssa. Silikoninen ranneke myös tuntuu ranteessa miellyttävältä. Itselleni kello on useimmiten enemmänkin asuste kuin ajannäyttäjä, mutta on se silti kiva, että aika on kellosta helposti luettavissa. Tässä omassa kellossani se on, mutta esimerkiksi Ziiron Celeste-malli on kaltaiselleni tippaleipäaivolle vähän hankala. Mielenkiintoinen ja visuaalinen kyllä, mutta omasta mielestäni jotenkin hämmentävä.

Mulla on muuten vieläkin tallessa mun ihan ensimmäinen kelloni. Sellainen pieni ohuella rannekkeella varustettu vaaleanpunainen Seiko, joka käytiin ostamassa kouluun menon kunniaksi. Se pysyi ranteessani päivästä toiseen koko ala-asteen ajan. Jossain kohtaa rannekkeen kuluessa poikki, valitsin siihen uuden mintunvihreän nahkarannekkeen. Tuolla se on edelleen tallessa korurasiassa, yksi itsenäistymisen merkkipaalu. Toinen hurjan tärkeä kello itselleni on ukkini vanha metallirannekkeinen kineettinen kello, jota käytän edelleen usein. Ukkini kuoli minun ollessa ihan pieni ja kello löytyi isäni kätköistä joskus kymmenen vuotta sitten jolloin sain sen itselleni. Ihan mihin tahansa en kuitenkaan uskalla kelloa ottaa mukaan, koska sen kadottaminen olisi todella surullista, joten on hyvä omistaa yksi tällainenkin aikarauta, johon ei liity suurta tunnesidettä.


8 Comments
  • Anonyymi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En tykkää yhtään blogeista, joissa postaus ei näy kokonaan vaan pitää erikseen napsauttaa se loppuosa luettavakseen. Siispä poistoon menee blogilistalta tämäkin.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      no, jos on hiirikäsi niin lujilla, että täytyy yksittäisiä klikkauksia laskea, niin ratkaisu on sulle varmaan ihan oikea. Heippa!

  • Henna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Bloglovinin kautta koko postaus näkyy ainakin kerralla, ei tarvii turhaan klikkailla 😉 Kummallista nillittämistä.

    Kello on muuten makee, ja noi Vansit sulaa rakkautta <3

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kaikki Vansit on ihan sulaa rakkautta! Ihan harmittaa kun ei voi laittaa monia kerralla jalkaan. 😀

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joskus oli puhetta jos pitäisit valokuvauskurssin, mutta voiskos siihen lisätä myös poseeraustunnin? 😀 Aivan ihania, rentoja kuvia. Tykkään hurjasti.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      mähän olen itse asiassa sellaisia koulutuksia täällä Porissa päin pitänytkin. 😀

      • Ansku
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Ou nouu! Sun tars tulla tälle suunnalle kans. Tai kaippa nuo bussit sinnekin kulkee 🙂

  • Carl
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moi Vera 🙂

    Esittelen meidän ruotsalaisia muotituotteita julkkiksille ja merkittävimmille bloggaajille.

    Koska tyylisi sopii yhteen tuotemerkkimme kanssa, haluaiimme sinun testaavan paria.

    Meilaa minulle niin lähetän lisätietoja.

    Hauskaa päivänjatkoa!!

Post A Comment