Synsam-äänestys auki NYT, voita lahjakortti!

Esittelin viime viikolla Synsamin Sinusta on moneksi -kuvauksiin silmälasien ympärille luomani kolme tyyliä, mutta kampanjaan kuuluvat kilpailut ei kuitenkaan tuolloin vielä olleet auenneet. Mutta nytpä on!

Olisi ihan todella mahtavaa, jos kävisitte äänestämässä kenen stailaukset olivat eniten mieleenne, jotta saadaan tietää kenestä meistä olisi Synsamin mainoskasvoksi! Äänestämällä osallistut samalla 200 € lahjakortin arvontaan.

Mikäli sinua itseäsikin kiinnostaisi päästä stailattavaksi, niin Synsamin FB-sivulta löydät kuvan, jota kommentoimalla voit hakea mukaan mahtavaan Sinusta on moneksi -kuvauspäivään.

Kuvissa hieman kulissien takaisia tunnelmia meidän huikeasta päivästä. Itselleni on ihan luksusta päästä välillä kameran toiselle puolen jonkun muun ohjailtavaksi ja nautinkin hommasta aivan täysillä. Ja hitsi, jos mä joskus voitan lotossa, palkkaan itselleni henkilökohtaisen meikkaajan ja kampaajan enkä enää koskaan yritä itse epätoivolla sutia omaa naamaani.

Alla vielä kollaasi omista rooleistani ja laseistani. Alkuunhan olin sitä mieltä, että tuo fiftarihenkinen Veera Valokuvaaja olisi ehdottomasti oma suosikkini, mutta täytyy sanoa, että mitä enempi olen näitä tuijotellut, niin tuo kokeiluluontoinen pastellisävyihin ja kukkiin puettu minä on alkanut tykästyttää entistä enempi. Äää, näin se vaan mieli pikku hiljaa vääntyy uusiin ajatuksiin! 😀

aurinkolasit-Michael Monroe Shades, 99 €/kukkakehykset- Dolce & Gabbana, Synsam, 248 €/fiftarimimmin kehykset-Max Mara,278 €, kaikki Synsam

Ja muistutuksena vielä, että koodilla SYNSAMSTAILAUS saa mutuen edelleen 13.5. saakka 20 € alennuksen mistä tahansa aurinkolaiseista.

Mut nyt kaikki hopi hopi äänestämään TÄÄLLÄ!

 


No Comments

Post A Comment