
15.06.2015 Voita omavalintainen koru!
Näin juhannusviikon ja huomenna alkavan viikon mittaisen vapaan kunniaksi olisi kiva ilahduttaa myös jotakuta tesistä lukijoista ja siksipä pistetäänkin käyntiin pieni arvonta! Minulla on nyt muutaman kerran jo vilkkunut asukuvissa tuollainen kepeä ja kaunis sulkakoristeinen rannerengas, jonka valitsin itselleni ruotsalaisen Syster P -korumerkin mallistosta ja olen kyllä kovasti tykännyt. Minulla ei ole aiemmin ollut hirveästi noin pieniä ja kepeitä rannekoruja, vaan käytin pitkään ranteissani kaikkea todella suurikokoisia renkaita ja ronskeja rojuja, mutta tässäkin asiassa on maku alkanut pikkuhiljaa muuttumaan ja korurasiaani on viime aikoina hiipinyt aiempaa sirompia koruja.
Syster P on pian kymmenen vuotias korubrändi, joka sai alkunsa vuonna 2006 perustajakaksikkonsa Shanghain matkalla heidän ihastuessa paikallisiin kauniisiin korukiviin. Naiset ostivat kasan kiviä tietämättä edes oikein mitä niistä meinaisivat tehdä, mutta jo hotellihuoneessa inspiraatio otti vallan ja kivistä alkoi syntyä koruja. Neljä vuotta myöhemmin naiset heittäytyivät kokopäiväisesti korujen maailmaan. Tänä päivänä brändillä on jälleenmyyjiä jo ympäri maailmaa ja Suomessakin reilut parikymmentä.
Nyt yhdellä teistä on mahdollisuus voittaa omavalintainen koru Syster P:n valikoimista! Homma ei kylläkään ole ehkä ihan helppo, sillä ainakin itsellä meni suosikin valintaan tovi jos toinenkin valikoiman ollessa täynnä ihanuuksia.
Joka tapauksessa, osallistuaksesi arvontaan tulee sinun valita oma suosikkisi Syster P:n verkkokaupasta ja linkata se kommenttiboksiin kera nimimerkin ja sähköpostiosoitteen. Arvonta sulkeutuu juhannusaattona 19.6. klo 21.00 saakka.
Kuvat postauksen 2. kuvaa lukuunottamatta Syster P
Ada82
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlen haaveillut kihla- ja vihkisormuksieni kaveriksi siroa rannekorua ja täältähän sellainen löytyisi: Dixxi Bracelet, Black Onyx
Merja Heliniemi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi mikä ihana kauppa! Löysin heti suosikkini, se on tämä lehti-riipus:
http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
Elina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/scarab-bracelet,-larimar
Tämä ihana turkoosi ihanalla tekstillä.
Voimakoruksi vaikka.
katrielli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/hera-ring-silver Valinta oli yllättävän helppo. Oon etsiny jo jonkun aikaa sormusta jota voisi pitää töissäkin kun tulee läträttyä paljon veden kanssa. Kaunis ja yksinkertainen. ❤️
käyttäjä-4765
Posted at 00:00h, 30 marraskuunYksinkertainen ja värikäs 🙂 http://www.systerp.com/native-necklace-silver-offwhite
Monsku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSuosikkikoruni löytyi aikalailla helposti. Se on ehdottomasti tämä:
http://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black-2
Käyttäjä415
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKyllä sen täytyy olla tämä kaunis hopeasormus.
http://www.systerp.com/little-grace-ring-silver-crystal-large
Joanna Suomalainen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi apua miten ihana arvonta! Valinta oli kyllä todella vaikea monista kivoista vaihtoehdoista, mutta lopputuloksena päädyin tähän kaunokaiseen:
http://www.systerp.com/scarab-necklace,-larimar
Salla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana arvonta ja ihana kauppa! Kyllä se vaan tämä olisi
http://www.systerp.com/feather-bangle-silver
annae
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOon älyttömän nirso korujen suhteen, mutta nyt kolahti kerralla! Eniten ihastuin hopeiseen Beloved-ketjuun (http://www.systerp.com/belovd-chain-silver-smokey), johon toki ostaisin vielä oman tai rakkaan nimikirjainriipuksen. Ooh.
Laura
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSyster P:n korut kyllä kolahtavat kovaa ja valinta tosissaan on vaikea. Kaikessa eleettömyydessään Line-kaulakoru kuitenkin vie voiton http://www.systerp.com/line-necklace-silver 🙂
saya
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/single-nugget-necklace-rose
Valitsin tän herkän kaulakorun, koska multa puuttuu koru valikoimasta sekä kultaista että vaaleanpunaista. Ei kyllä muuten ollut helppo valinta!
Viola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKauniita koruja monikin!
Jos onni potkaisee, valintani osuisi sievään kaulakoruun:
http://www.systerp.com/scarab-bracelet,-larimar
käyttäjä-10124
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSuosikkini
http://www.systerp.com/scarab-necklace,-green-aventurine
hanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAi että on kauniita koruja! Mun suosikki on ehdottomasti tämä lintukäsikoru! http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver
hanna
http://www.hannamariav.com
risu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlipa vaikeaa valita. Aivan ihania koruja. Minulta puuttuu tällä hetkellä korvikset, jotka menisi myös arkikäyttöön. Siksi valintani on http://www.systerp.com/hoop-earrings-silver-moonstone
Ilsa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/dixxi-necklace,-black-onyx-2
Voi että mikä runsaudenpula! Ylläoleva kaulakoru olisi kyllä ehdottomasti makuuni! 🙂
Pörde
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä tykkäsin ehkä eniten tästä kaulakorusta: http://www.systerp.com/scarab-bracelet,-pink-opal-2
Sari
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei!
Kaikista kauniista valitsin kaulakorun joka on kaunis ja herkkä.
http://www.systerp.com/yogi-necklace-silver
Ja kiitos blogisi mallien vertailusta. Ihan loistavaa!
Vaula
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPaljon kauniita koruja, mutta suosikiksi nousi tämä: tyyliametsastamassa.fi/2015/06/15/voita-omavalintainen-koru/
Ihanan omaperäinen ja värikäs 🙂
Inka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver
sikkuralla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä sulkakoru olisi todella kaunis: http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
nimetu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/hera-ring-labradorite
tämä olisi hyvä kihlasormus, nyt kun on vaan tälläiset ns. tylsät teräksiset 🙂
karo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTäydellinen koru tulevien kesähäiden asukokonaisuuteen olisi Line Party Necklace Silver http://www.systerp.com/line-party-necklace-silver
Ihania koruja ja tämä suosikki löytyi ensisilmäyksellä!
Misty
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEipä ollut vaikea valinta. Ihana Little Grace -sormus valikoitui heti joukosta 😀
http://www.systerp.com/little-grace-ring-silver-crystal-large
Pipsaelina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMun suosikki noista olis tää: http://www.systerp.com/sister-power-bracelet-gold
Antaisin sen siskolleni, joka täyttää ensi kuussa pyöreitä!
Sande
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi paljon oli kaikkea kivaa, mutta mun valinta oli tämä http://www.systerp.com/surfer-bracelet-tiger-eye
Tinski
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/dixxi-necklace,-black-onyx – kaikessa yksinkertaisuudessaan, onhan se nyt ihan järjettömän kaunis. Toimisi yhdistettynä mihin tahansa väriin, kaula-aukkoon, juhlaan ja arkeen. Juuri sen enempää ei voi käyttökertoja keräävältä korulta toivoa.
Kukka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlenkin katsellut kultaisia rannekoruja, ja tuoltahan sellainen löytyi: Sumo Bracelet Gold. 🙂
jonnaku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä on ihana!:
http://www.systerp.com/dixxi-bracelet,-white-agate-2
Witch
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/pentagon-ring-rose-gold-small Ihana! Ruusukulta voittaa aina 🙂
NiinaP
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/bring-me-luck-necklace-gold 🙂
Sanni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHetki meni, mutta tämä vei sydämen. http://www.systerp.com/memory-necklace,-larimar
MariiaL
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/hera-ring-gold , voi tämä!!
Vihree
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/larissa-bangle-silver-moonstone
Peikkotyttö
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/pentagon-ring-silver-small
Mitä kummallisempi hopeasormus, sen parempi!
emmien
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi, tämä olisi niin minua: http://www.systerp.com/hailey-necklace-silver-black
TiinSa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSe oli heti tämä http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver
Marjukka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPaljon kivoja rannekoruja, mutta tällä hetkellä valitsisin kepeät kesäkorvikset Birdy Earrings Gold.
Tiitu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTällainen kelpaisi! http://www.systerp.com/dixxi-necklace,-white-agate
Tintsh
Posted at 00:00h, 30 marraskuunno ei kyllä tosiaan ollut helppo valinta! Päädyin kuitenkin tähän yksinkertaiseen koruun: http://www.systerp.com/line-necklace-rose-gold
Jensku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/shark-necklace-silver-pink-opal ompa aivan ihana kaunis ja tytskämäinen
Katjuska
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKauniita koruja ja itselleni tuntematon merkki. Pisarakorvikset valikoituivat, toivottavasti onnistaa 🙂
RAINDROP EARRINGS CRYSTAL Article no. EG1021CR
Chenille
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBrenda bracelet silver hematite näyttäisi ihanalta kesäisen mekon kanssa
Leena
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLarissa-rannekoru iski muhun täysillä! Enpä ole ko. merkkiin aiemmin tutustunut, mutta paljon löytyi upeita koruja. Olen melko ronkeli korujen suhteen, mutta näistä lähes kaikki hopean väriset kelpaisi 🙂 http://www.systerp.com/larissa-bangle-silver-moonstone
valmanen
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi, miten vaikea valita! Niin monta, jotka ottaisin innosta kiljuen… Mutta ehkä sanon tällä kertaa jotain itselle poikkeuksellista vaihtelun vuoksi eli http://www.systerp.com/feather-necklace-gold
Ninni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlipas kerrankin helppo valinta, koska oon kuolannu alla olevaa kaulakorua jo jonkin aikaa, joskin voisin ottaa jokaisen putiikin korun kokoelmiini 😉
http://www.systerp.com/beloved-chain-silver-crystal
Mira
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKaikki korut ovat kyllö uskomattoman kauniita, mutta tämä kolahti eniten. http://www.systerp.com/scarab-necklace,-larimar
KC
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlisko suurempi mahdollisuus voittaa jos linkkais monta…koska voisin linkata kaiken! 🙂
Mutta hillitsin itseni ja valitsin nyt tämän:
http://www.systerp.com/shark-necklace-silver-white-agate
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlipa vaikea valinta, mut nää ja sopivat kaulakoru oli kyl hienoimmat 🙂 http://www.systerp.com/down-earrings-silver
Jennik
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTässä mun suosikki http://www.systerp.com/line-tie-necklace-silver 🙂
Adalmina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/hera-ring-silver tämä sormus on minun ehdoton suosikkini! 🙂
sutku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunRakkautta ensisilmäyksellä http://www.systerp.com/little-grace-ring-silver-crystal-medium
PS
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVaikea valinta, mutta tämä:
http://www.systerp.com/brenda-bracelet-silver-blue-saphire
Viliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAivan upeita koruja! Meni hetki jos toinenkin valintaa tehdessä, mutta ratkaisu oli loppujen lopuksi helppo. http://www.systerp.com/hoop-necklace-citrine-lemon-quartz Kullanvärinen kaulakoru sopisi passelisti korvakoruuni pitkän pronssisen kauden jälkeen. 🙂
Markka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/mike-bracelet-black tässä on sitä jotain.
Henna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEikä, aivan ihania koruja. Valinnanvaikeutta aiheutti eri hai-korut, huhhui pakkohankinta 🙂 Niinkin hauskalta kuin kuulostaa niin miehestäni tuo olisi varmaan maailman hienoin koru, onhan hän San Jose Sharks -fani 😀
Suosikiksi valikoitui tämä, sopisi tummanpuhuvia vaatteita vasten mainiosti:
http://www.systerp.com/shark-necklace-silver-white-agate
Henna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi niin paljon ihania koruja! Ykköseksi valikoitui kuitenkin tämä siro käsikoru: http://www.systerp.com/dixxi-bracelet,-white-agate-2
Tiina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/line-bracelet-rose-gold
Aivan täydellinen koru! Ihanan yksinkertainen ja siro, ja ruusukultaa ei voi ihailla tarpeeksi.
annni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/line-wire-bangle-silver tämä rannekoru oli suosikki.
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPitkän pyörittelyn jälkeen päädyin näihin http://www.systerp.com/raindrop-earrings-green-amethyst
Heli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/bring-me-luck-bracelet-gold
Tämä oli todella kaunis ja herkkä ja tässä elämässä onni on hyvästä 🙂 Mukavaa kesäpäivää ja seuraavaa päivitystä ootellessa ^__^
Riiti
Posted at 00:00h, 30 marraskuunBring me luck bracelet silver olisi ihana 🙂
Gufi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi apua mitä ihanuuksia. Valinta on tosissaan vaikea ja kauppa kilahti kirjanmerkkeihin samontein. Mutta eniten minua tällä hetkellä puhuttelivat näyttävät mutta simppelit sormukset kuten: http://www.systerp.com/hera-ring-smokey
Elise
Posted at 00:00h, 30 marraskuunFeeather-kaulakorusta olen haaveillut jo pidemmän aikaa.
Hanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAivan ihanat ovat nämä:
http://www.systerp.com/birdy-earrings-silver
Auli Haapala
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSCARAB NECKLACE, SODALITE
On minun suosikkini!
Lina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEn ole lainkaan sormusihminen, mutta klassisesti juuri Hera ring silver crystal houkuttaisi hyvin paljon…
Elmeri
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKauniita juttuja, tää ois kiva: sparkle-necklace-silver-heart-crystal…
Tiina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on tämän tyyppiset rihkamakorut ja olis ihana saada kestävät vastaavat korvikset! http://www.systerp.com/down-earrings-silver
Terhi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/hailey-necklace-silver-pink
Tuija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOma siosikkini (tai yksi niistä) onhttp://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black-2. Ja nimenomaan tuo hopea-musta versio 🙂
Elina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTear drop necklace pinking 🙂 http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-rose-quartz
R
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTää näyttäs ihan miun korulta:) http://www.systerp.com/birdy-necklace-silver
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä sormus pitäisi saada sormea sulostuttamaan: http://www.systerp.com/hera-ring-silver
Minna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä kaulakoru olisi ihana:
http://www.systerp.com/feather-necklace-gold
plussaa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/dixxi-earrings,-black-onyx-2
on tosi kauniit ja ajattomat korvikset. Juuri mun laiset 🙂
Nelliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTosi vaikee valita, ihania kaikki <3 Lintukorvikset valitsen
http://www.systerp.com/birdy-earrings-silver
Pia R
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä se olisi: http://www.systerp.com/chai-bangle-rose
jiip
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/shark-earrings-silver-sodalite
Kyseiset korvakorut ovat aivan minun näköiset, ihanat.
Raijis
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/larissa-bangle-gold-moonstone Tämä Larissa olisi ihana, mutta oli kyllä vaikea valita, huolisin kaikki 🙂
viiviK
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/monogram-bracelet-gold
Tämä simppeli kaunokainen 🙂
Maarit
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/memory-necklace,-larimar Tämä oli suosikkini. Ihana kepeys ja ihanan värinen yksityiskohta. Täydellinen kesäkoru!
Leia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä: http://www.systerp.com/belovd-chain-silver-smokey, tyttäreni nimikirjaimella olisi erittäin <3.
Tuyaa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi, olipa paljon kaikkea houkuttelevaa tuolla nettikaupassa! Ykkössuosikikseni nousivat kuitenkin ehkä nämä lintukorvakorut: http://www.systerp.com/birdy-earrings-silver
Jenna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/native-broad-bracelet-gold-purple
Aivan mieletön rannekoru. Sopii simppeleihin asuihin tuomaa jotain jujua. Upeita kaulakorujakin löyty, mutta en osaa käyttää sellaisia joten päädyin tähän.:)
Minmi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/scarab-bracelet,-sodalite Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyin tuohon.
pauliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunniin monta ihanaa korua mutta valitsin tämän riipuksen. http://www.systerp.com/shark-necklace-silver-pink-opal
Nede
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlit oikeassa, tuonne sivuillehan ihan unohtui ihastelemaan! Aivan mahtavan kauniita koruja joista voisi kotiuttaa vaikka kaikki (mikä ei tosin olisi lainkaan järkevää ellei halua joka päivälle uutta korua :D) valitsin kuitenkin lempparikseni tällaisen hopeisen kaulakorun: http://www.systerp.com/shark-necklace-silver-white-agate
aiiino
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItselleni valitsisin nämä pyöreät korvakorut. (dixxi earrings, balck onyx) Olen viime aikoina onnistunut rikkomaan ja hävittämään ennätysmäärän korvakoruja. 🙁
Mietin pitkään sopivaa väriä, ja pyysin avuksi poikaystäväni. Nähtyään korut hän päätyi samoihin kulta-mustiin, jotka olin itse ensin intuitiolla valinnut. Noissa on tavallaan jotain kasaria, mutta näen ne jo korvissani sellaisina voimakoruina. 🙂
http://www.systerp.com/dixxi-earrings,-black-onyx
Höpinää
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiin kaunis!
http://www.systerp.com/line-wire-bangle-silveren
Sheila
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/shark-bracelet-silver-pink-opal
Juuri sellainen seuralainen rannekellolle, jota olen kaivannut ♥_♥
Päivi T
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMonia ihania! Tässä viehättää ulkoisten seikkojen lisäksi kivien yhdistelmä..
http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-multi
My&Mini
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn ollut kauan etsinnöissä siro, mutta voimakasvärinen rannekoru, jolla täydentää työasuja. Tämä! Ellen voita, niin hankin itse! =) Native narrow bangle blue
http://www.systerp.com/native-narrow-bangle-blue
P
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMiulle valinta ei ollut yhtään vaikea. Koska just tuollaista siroa kirjainlaattaa (beloved letter silver) oon ettiny viime syksystä asti, kun poikani syntyi.
Hanne
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://www.systerp.com/scarab-necklace,-pink-opal-2 tämän teksti puhuttelee minua, yritän muistaa olla minä enkä taipua muiden tahtoon.
Lukutoukka789@hotmail.com
Hyvää jussia!