06.10.2015 Vangitseeko kamera sielun?

Olen jo kesästä asti seuraillut mielenkiinnolla Porissa vaikuttavan Studio 1851:n toimintaa ja miettinyt, että olisipa siistiä mennä itsekin kuvattavaksi. Studio ottaa muotokuvia 1850-luvun märkälevytekniikalla valmistaen kuvan alumiinilevylle. Kuvissa on selkeä käsityön leima ja tekniikka tuo huikealla tavalla ihmisistä esille jotain sellaista mitä ei vuoden 2015 digikamera tavoita.

Kävimme viime viikonloppuna Tommin kanssa Satakunnan Museossa tsekkaamassa Studio 1851:n Pori Portraits -näyttelyn ja osallistuin siellä avoinna olleeseen instagram-kilpailuun. Tuuri kävi, nappasin itselleni muotokuvauksen ja suuntasinkin tänä iltana Tuomaksen ja Aliisan Porin keskustassa sijaitsevaan kellaristudioon. 

Vaikka itse märkälevy-kollodium -tekniikka onkin yli sata vuotta vanha, ei studiolla ollut kamera ollut sentään kuin n. viitisenkymmentä vuotias. Mutta aika vaikuttava kapistus silti näin pikkuruisten nykykameroiden käyttäjälle. 

Mikäli nyt oikein älysin, niin alumiinilevystä tehdään filmi levittämällä sille pimeässä kollodiumliuos ja herkistämällä se sitten jollain toisella litkulla valolle. Nuo vaiheet kellotettiin sekuntikellon kanssa ja kun filmilevy on valmis, on se ns. käyttökelpoinen vain joitakin minuutteja.

Sillä aikaa, kun filmilevy "tekeytyy", istuu malli tuoliin, jossa on vähän kidutusvehkeen omaisesti pidike päätä varten. Valotus kestää muutaman sekunnin, joten on tärkeää pysyä paikallaan. Mallin ohjaus oikeaan asentoon, tarkennus valmiiksi, sitten märkälevy kameraan, linssinsuojus pois, hillitön salaman pamaus naamalle ja linssinsuojus takaisin paikoillen. Ilme on pidettävä vakaana koko valotuksen ajan.

Pääsin kurkkimaan pimiön puolellekin ja vaikka normi mustavalkokuvien kehitys pimiössä onkin itselle tuttua, niin tuossa märkälevyhommassa näytti olevan melkoisesti enemmän ns. vaaran paikkoja. Kehite pitää osata huuhdella levyltä pois juuri oikeaan aikaan, jottei kuvasta tule liian kontrastista eikä valopaikat pala puhki. Sitten kuva pistettiin tuohon muovipömpeliin (sielläkin oli jotain nestettä) ja sen äärellä saattoi seurata kuinka oma lärvi pikku hiljaa ilmestyi näkyviin. Niin jännää. 

Otettiin testivalotuksen lisäksi vielä kaksi eri ruutua ja noista kolmesta sitten viimeinen onnistui mielestäni parhaiten. Pieni vieno hymy ja pilkettä silmässä. Alla lopullinen kuva, jonka juuri sain sähköpostiini. Digitiedoston lisäksi saan itselleni myös sen alumiinilevyn, jossa kuvan luvataan sitten lakkauksen ansiosta säilyvän ainakin sen sata vuotta.

Tämä kuvaustekniikka tuo ihosta esiin asioista joita ei välttämättä silmillä näe. Monella on esimerkiksi kuvassa tullut näkyviin pisamia, vaikkei sellaisia peilikuvasta bongaisikaan. Koitin kovasti kuvaukseen lähtiessä miettiä minkä tummuinen huulipuna olisi valööriltään sellainen, että se näkyisi kuvassa. Valitsin tummaa pinkkiä, mutta huulet näyttävät kuvassa huulipunan tummuudesta huolimatta melko nudelta. Kuvaajat kertoivat, että keltainen väri huulilla olisi saanut ne näyttämään tummilta. Tässäpä siis pieni meikkivinkki, jos tällaiseen potrettikuvaan joskus päädyt. 😀

Ihana tuli kyllä tuosta kuvasta ja koko prosessi oli todella mielenkiintoinen. Mikäli tällainen hieman erilainen muotokuva itsestä kiinnostaa, niin ei muuta kuin tänne Poriin kuvattavaksi! Studio 1851:n yhteystiedot löydät heidän nettisivuilta, (missä myös esillä paljon kuvia joukossa myös tunnettuja suomalaisia artisteja!) tai FB-sivuilta. 

Ja Pori Portraits -näyttely avoinna Satakunnan Museossa vielä 18.10. saakka!