Syksyn neulemekko nro. 2

Viime viikko meni maanantaista sunnuntaihin Satakunnan Kansa -duuneissa ja pukeutuminen koostui pitkälti yhdistelmästä farkut, neulepaita ja Gore Tex -lenkkarit, joten sieltä ei paljoa asukuvia irronnut. Tänään kuitenkin pitkästä aikaa päällä jotain muutakin. Esittelin taannoin neulemekkopostauksessa yhden kollaasin mekoista myös päälläni ja nyt olisi vuorossa toinen. Tuli nimittäin hankittua tälle syksylle myös yksi uusi villaleninki.

Ihan eka kuitenkin lätkäistävä tähän tää naamakuva ja päivitellä vähän sitä, että kyllä se vaan alkaa ikä pikku hiljaa tämänkin naisen naamasta näkymään! Tuhti rasvaprosenttini on pitänyt huolen, että muuten ei hirveästi ole ryppyjä vielä näkyvissä, mutta ai kauhee miltä noi silmänaluset on alkanut näyttämään. Nyt äkkiä jotain ajan pysäyttävää anti age -tehoseerumia kehiin! Täytyy se toki alkaa jo noita iän merkkejä hyväksymäänkin, mulla tulee kuitenkin vajaan parin kuukauden päästä mittariin jo 34. En tajuu. 

Mut siinä missä ulkonäkö on rapistuvaista, niin vastapainoksi ikä sitten onneksi tuo koko ajan muita asioita vastapainoksi. Elämänkokemusta, viisautta, uusia taitoja jne, joten jospa näiden silmänalustenkin kanssa kykenee elämään. Iän tuomien muutosten hyväksyminen on varmaan vaikeampaa sellaiselle ihmiselle, joka on rakentanut vaikkapa itseluottamuksensa pitkälti ulkonäön varaan. Itse olen aina pitänyt vahvuuksinani ihan jotain muuta kuin pärstää, joten lohdutan itseäni sillä, että rypyt ja roikkuvat tissit ei vie multa pois taitoja taikka luonnetta. (mut siitä huolimatta, nyt jotain taikatippoja naamaan! 😀 )

Kuvan lähtökohtainen tarkoitus oli kuitenkin ikääntyvien silmäpussieni sijaan esitellä tämän päiväinen huulipuna. Lumene Wild Rose sävy 18 Lupiineja (saatu) on yksi syksyn hurmaavista uutuussävyistä. 

No sit se mekko. Mulla on ollut jo pari Benettonin merinovillaista mekkoa aiemminkin. Pitkä musta kokovartalovillasukka, ja polvimittainen harmaa ja molemmat ovat olleet jo useamman vuoden ajan luottoamineitani talven kovimmilla pakkasilla. Tämä Zalandolta tilaamani mekko on pikkaisen ohuempi ja sen verran lyhytkin, että siinä missä vanhat Benetton mekkoni ovat käytössä lähinnä keskitalvella, on tämä vähän leudompien kelien kolttu, eli hyvä just nyt syksyyn.

Jos joku miettii samaa mekkoa, niin kokoinfoa sen verran, että itselläni on suurin saatavilla oleva koko, eli XL. Mekko on mallien päällä pikkaisen pidempi, eli itsellä tuo leveys syö hieman helmasta mittaa. 😀 Mutta ihan on vielä kepeästi siveellisyyden rajoissa!

Tämä mekko on itse asiassa niin kivan mallinen, että mä vakavasti harkitsen myös mustan tilaamista. Kaapissa olevat mustat lyhythihaiset neulemekot alkavat olla vuosien käytön jäljiltä jo melko nuhjaisen näköisiä, joten uudelle työjuhdalle olis käyttöä. Kuten on jo monesti ilmi käynyt, niin jos mä jotain vaatetta käytän syksyllä ja talvella paljon niin se on tosiaan nää pehmoiset ja lämpimät koltut. Mekko päälle ja kivat kengät kaveriksi, niin näyttää heti suht siististi pukeutuneelta ja soppaan on helppo lisätä väriä asusteilla ja koruilla. 

mekko-Benetton, Zalando/nahkarotsi-Junarose (saatu)/laukku-Marc O'Polo/kengät-Calvin Klein Jeans/huivi-Aleksi 13/korvikset-Lapponia (Saatu)


2 Comments
  • Lui
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei!
    Minullakin on tuo Benettonin mekko, ostin sen joskus Turun Aleksi 13:n alesta. Aivan ihanan lämmin ja silti ohut. Eikä kutita! Ja plussaa, että helma on sen verran pitkä, että pidempi ja/tai tukevampikin ihminen voi pitää tätä sukkahousujen kanssa ilman vilauttelun pelkoa. 

    Ihana laukku! Onko uusi hankinta?

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Laukku on tämän syksyinen hankinta. Marc O’Polon laukku ja löytyi Sokokselta!

      Ps. Kerron salaisuuden… mulle on nyt tulossa toi sama Benettonin mekko toisessa värissä… 😀

Post A Comment