Ammatti ja työ minuuden määrittäjänä

Tänään mun päähän ei mahdu yhtää mitään muuta kuin työt. Siksipä tuuppaankin nyt eetteriin vielä nämä yhdet Benetton-neulemekko -kuvat. Oranssi ja luumunvärinen on jo esitelty, joten tässä olis vielä tämä musta.

Tämä päivä meni kameran takana eräissä yrityskuvauksissa ja huomenna puolestaan suuntaan Helsinkiin heilumaan kameran eteen #EVEKin kuvauksiin. On vaan vielä pikkuisen omat käsikirjoitushommat keskeneräisiä, joten ei mene tämä iltakaan lepäillessä.

Mun kaveri kyseli tänään mun työkuvioista ja esittikin sitten jännän kysymyksen: "mikä sun päätyö on tällä hetkellä?". Vastasin empimättä, että "valokuvaus, kyllä mä koen olevani ykkösenä valokuvaaja ja sitten siinä sivussa vähän sitä sun tätä". Tuo sitä sun tätä pitää sitten tällä hetkellä sisällään koulutushommia, bloggaamista, videokuvausta ja nyt tuota #EVEK-ohjelman tekoa. Sitten mä aloin miettimään asiaa tarkemmin ja laskin, että no itse asiassa esim. tässä kuussa en taida kyllä montaakaan päivää valokuvata ja 80% tuloista tulee ihan muista asioista, että en mä nyt tiedä voiko sitä päätyökseen sanoa. 

Lopputulokseni tässä pohdinnassa oli, että miks mun tarttis asiaan ylipäätään jotenkin määritellä? Ammattia kysyttäessä vastaukseni on valokuvaaja, mutta jos asiasta tulee enempi keskustelua, voin kertoa tekeväni sekalaisia viestintä- ja media-alan hommia. Mutta en mä pysty ainakaan tällä hetkellä antamaan mitään yksisanaista vastausta siitä mitä teen elääkseni.

Jo lyhyen työttömyyspätkäni aikana mua mietitytti se miten usein me määritellään itsemme ja toiset työn kautta. Kun esittelemme itsemme tai kaverimme, tulee ammatti usein heti nimen ja iän perässä. Niin kuin se ammatti lopujen lopuksi kertoisi hirveästi ihmisestä. Myyjä, sairaanhoitaja, toimittaja, palomies, bloggaaja opettaja, maanviljelijä, telineasentaja, postinjakaja, insinööri, kaikkien noiden ammattien takana voi olla mitä tahansa sydämellisestä ja maailman miellyttävimmästä ihmisestä narsistiseen kusipäähän. Tuntuukin hassulta, että jotkut ihmiset pitävät ammattia yhtenä kriteerinä kumppania valitessa. Mitäs sitten, jos se himoitsemasi palomies päätyykiin vaihtamaan alaa? 

 Mitä sitten jos ei ole töitä? Tai mitä jos repii leipänsä pienistä puroista sieltä täältä? Eikö sitten muka ole "identiteettiä"? Vaikka mä näitä pohdinkin ja koitan asiaa kyseenalaistaa, niin myönnän itsekin määritelleeni minuuttani pitkälti työn kautta. Ja siksi mä olenkin nyt vähän ihmeissäni, että mikähän mä nyt sitten oikein olen. Päätinkin tuossa yksi päivä olla ihan vaan Fuckin Awesome Person. Jos teettäs käyntikortit kyseisellä tittelillä. 😀

mekko-Benetton/kengät-CK Jeans/laukku-Tiger of Sweden/huivi-Aleksi 13/korvikset-Aarikka (saatu)

Mitä mä siis kertoisin itsestäni, jos ei työstä saa puhua? Onpa muuten vaikea kysymys. Ehkä todellakin pitää alkaa tutustumaan omaan itseen ihan vaan ihmisenä.

 


Tags:
23 Comments
  • Loveliveshere
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heissan ! Minä 48v. sanon ihmisille jotka kysyy mitä teet että olen eläkeläinen kuten olenkin mutta sen sanan ulostulo saa aikaan ihmisissä järkyttäviä reaktioita koska minullahan ei ole käsi eikä pää poikki vaan näytän aina joskus jopa pirteältä ulospäin, on vaan syyt mikä ajoi siihen ja en viitsi lausuntoa mukana pitää. Mutta olen todennut itsestäni että kun sanon olevani eläkkeellä tunnen juurikin joskus että olen harmaahapsi ja väysnyt vanharouva, kehäraakki.Mutta se mitä muut ajattelevat ei enää merkitse vaan se mitä kaikkea olen saanut kokea nyt kun olen pois oravanpyörästä, ihan uudet asiat tulivat elämään .Kliseisenä loppu kaneettina sitä vaan on välillä pakko antaa armoa itselleen.  By the way uudet vaatteet oli sun blogin innoittaman jo eilen päällä 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      ”sitä vaan on välillä pakko antaa armoa itselleen” Amen to that! Sitä on todellakin saanut opetella kovasti että ei olisi itselleen niin hillittömän vaativa.

      Ihana kuulla, että uudet vaatteet ilahdutti! 🙂

  • H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva mekko sulla!

    Mun mielestä on hienoa, että ihmiset osaa olla yrittelijäitä ja ideoida töitään ja bisneksiään niin, että tuloja on useammasta hommasta. Antaa itselle se mahdollisuus laajentaa osaamistaan ja mistä sitä tietää vaikka puhkeaa kukkaan jossain uudessa asiassa.

    Mä oon juuri niitä ihmisiä jotka määrittää ihmistä paljon sen työn perusteella, koska itselle työstä on tullut todella tärkeä asia. Tämä ei välttämättä ole aina hyvä juttu, koska se rajoittaa omaakin elämää ja toimintaa jollain lailla. Mutta aina se ensimmäisenä kiinnostaa miehessä että mitä hän työkseen tekee vaikka sen suurempaa merkitystä sillä ei loppujenlopuksi ole.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Juu, mä kyllä itsekin ehdottomasti pidän tätä useamman eri homman mallia itselleni todella hyvänä, mutta ne emmattinimikkeet on vaan ollut aina niin iso määrittäjä, että tuntee vähän olevansa hukassa kun ei ole selkeää titteliä. 

  • JJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ystävälläni oli massiivinen identiteettikriisi kun joutui YT-neuvottelujen jälkeen irtisanotuksi. Ihan normaalia nykysuomessa. Hän ei kuitenkaan kyennyt esimerkiksi tekemään minkäänlaisia päätöksiä uusien parisuhteiden tai muidenkaan eteen koska tuo sana työtön vainosi häntä. Miten voi sanoa että on työtön se on niin noloa.

    Itse en ole missään vaiheessa hävennyt omaa statustani. Ihan sama on se sitten ollut saikkari, työtön, opiskelija tai vakituinen työsuhde.

    Ihminen määrittää loppupelissä itse itsensä. Ei ikä eikä työ. Nykyään on niin surullista seurata miten se himoittu palomies saattaa olla leipätyössä ja niin kyllästynyt työhönsä että kärsiis siitä fyysisesti ja henkisesti.

    Ehkä oikeasti kaikkien pitäisi antaa vaan olla mitä on, eikä olettaa ihmisten pysyvän muotissaan mailman tappiin 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä se oli se työttömyys melkoinen kriisi itsellekin eikä silloin osannut ajatella oikein mitään muuta kuin sitä, että  ”apua en enää ikinä kelpaa, oon ihan luuseri”. Mutta totta on, että itse itsensä pitäisi määritellä eikä työ. Moni meistä vaan määrittä itse itsensä sen työn kautta.

  • lähäri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Huikee teksti! Jotenkin työ- ja ammattijutut on kauheen hallitseva osa koko elämää. Olin joskus todella hukassa itseni kanssa, kun en tiennyt mitä lukion jälkeen haluan. En yksinkertaisesti vain tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Aloin karttamaan tapaamisia sukulaisten kanssa, koska ensimmäinen kysymys aina oli ”Mitä töitä teet? Mitä ajattelit opiskella?” Vastasin, että en tee töitä, enkä tiedä mitä opiskella. Siitähän syntyi kauhistuneita katseita ja ”varo ettet syrjäydy” jne kommentteja.
    Onneksi olen nyt löytänyt itselleni mieleisen ammattin. Rakastan lähihoitajan duunia ja näköjään sukulaisetkin on tyytyväisiä, kun käyn töissä ja mulla on ammatti.
    Muttajoo pointti on se että työ/ammatti hallitsee ja määrittelee ihmistä, niin karulta kun se kuulostaakin. Onhan sitä elämässä muutakin kuin työt!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ne toisten ihmisten kysymykset tuntuu kyllä tosi ahdistavilta silloin kun on vaihe ettei itsekään tiedä mihin suuntaan on menossa. Muakin välillä ahdistaa kun ihmiset kyselee vähän väliä, että ”no mites sulla töitä riittää ja onko jotain uutta tiedossa” jne. Kun en mä tiedä! Mun hommat tulee tosi nopeella aikataululla ja voi olla että kalenteri on tyhjä parin viikon päässä. 

  • Mariah_fly
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pakko kertoa, että elän elämäni tähän mennessä onnellisinta aikaa, kun irtisanoin itseni yt- uhan ollessa päällä. Nyt olen lasten kanssa kotona työttömänä. Rahaa on käytössä sopivasti ja aikaa tehdä mitä haluan. Mm. matkustella ja olla lasten kanssa. Ansiosidonnaista on vielä mukavasti jäljellä. Nyt on vihdoin pari vuotta aikaa tehdä mitä haluaa. Olu elämäni paras ratkaisu hypätä oravanpyörästä pois. Parin vuoden päästä on vielä yli 30-vuotta työelämää jäljellä ja luultavasti meidän ikäpolvi ei edes koskaan pääse eläkkeelle. Miksei siis tekisi elämässä juuri sitä mitä itse haluaa ja mikä on itselle ja perheelle tärkeintä. Minun motiivit käydä töissä on ainoastaan se, että saa perheelle rahaa ja pääsee matkustelemaan. Minä en määrittele ihmisen arvoa, sen perusteella mitä hän tekee työkseen vai tekeekö mitään. Itselleni elämän tärkeimmäksi asiaksi on noussut se, että elää niin kuin itse haluaa, eikä niin kuin yhteiskunta määrää. Lähinnä siltä kantilta, että itse en halua kuluttaa, vaan olla mahdollisimman omavarainen ja mahdollisimman vähän yhteiskunnan oravanpyörän vietävissä. Mielestäni ne on muut asiat, jotka määrittelee ihmisen arvon.

    • Vierailija
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi, kuinka kiva juttu! Et varmaan sitten myöskään käytä yhteiskunnan tarjoamia palveluja; ette kävele katuja pitkin, talvella aurattuja ja valaistuja, ette käy leikkipuistoissa, uimahallissa, kirjastossa. Puhumattakaan ilmeisemmistä päivähoidosta,koulusta, terveydenhuollosta ja mitä näitä nyt onkaan. Niitä ei ole, jos kaikki tekisivät kuten sinä. On toki aivan totta, ettei ammatti/työ saa olla ihmisen arvottamisen mittari. Mutta työssäkäyvänä ihmisenä alkaa sieppaamaan kaltaisesi vapaamatkustajat, joista ei vain tunnu siltä, että tekisi töitä. Ja nyt en tarkoita vapaamatkustajilla ”aitoja” työttömiä, sairauslomalaisia tai eläkeläisiä. He eivät ole osaansa valinneet.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mäkin koen, että kokopäivätyön loppuminen on parasta mitä on tapahtunut, mutta itse en osaisi kuvitella etten tekisi lainkaan töitä (paitsi tietysti jos pakosta sellainen tilanne eteen tulisi). 

  • ElKat
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Niin perinjuurin tuttua, ja niin hemmetin surullista toi ihmisten arvottaminen ja luokittelu työn mukaan… Mä podin vuosikymmeniä identiteettikriisiä, koska mulle työ oli pitkään vain tapa rahoittaa mun varsinaisia intohimojani, musiikin ja muiden taiteiden opiskelemista ja tekemistä. Kas Suomessahan ei voi olla ”oikea” muusikko, jos ei ole joko jonkin hyväksytyn opiston paperit tai musahommista julkistunnettu nimi. Vaikka tosi paljon on kovatasoisia muusikoita noiden ahtaiden raamien ulkopuolellakin.

    Sittemmin vaihdoin asuinmaata, ja yllättäen uudessa asuinmaassa minut on otettu vastaan nimenomaan muusikkona, ja uudet ystävät eivät kaikki vieläkään ole kyselleet mun leipätöistäni. Eikä mullakaan ole kaikkien leipätöistä mitään hajua, enkä oikein näe miksi pitäisikään olla. Näissä porukoissa nimittäin vain se, mitä tekee lauteilla/jameissa/studiossa, ja miten kohtelee muita, ratkaisee. Ja sitten tietenkin huumori ja läpät ja yleinen asenne. Vasta sitten ehkä jutellaan töistä, jos nyt ylipäätään ehditään. Mulle tämä meininki sopii paremmin, on helpompi hengittää ja ihan heittämällä parempi olo kun ei tarvitse tuntea alemmuutta siitä, että ei ole koskaan tuntenut mitään vetoa uraputkeen.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Toi on kyllä muuten ihan totta, että täällä Suomessa ajatellaan usein muusikoista ja muista taiteen tekijöistä et se on harrastus ja puuhastelua jos ei ole jotenkin erityisen nimekäs. Kiva, että sä olet löytänyt kannustavammat ympyrät ja saat tehdä mitä haluat! 

  • Susa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Irtisanoin itseni just eilen ja jo tänä aamuna itkin, että nyt mä olen työtön luuseri, joka ei kelpaa duuniin eikä kellekään. Huuh, onneksi luin tämän, kiitos.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tuttu tunne! Mut kyllä se menee ohi. 🙂

  • Loveliveshere
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heissan ! Minä 48v. sanon ihmisille jotka kysyy mitä teet että olen eläkeläinen kuten olenkin mutta sen sanan ulostulo saa aikaan ihmisissä järkyttäviä reaktioita koska minullahan ei ole käsi eikä pää poikki vaan näytän aina joskus jopa pirteältä ulospäin, on vaan syyt mikä ajoi siihen ja en viitsi lausuntoa mukana pitää. Mutta olen todennut itsestäni että kun sanon olevani eläkkeellä tunnen juurikin joskus että olen harmaahapsi ja väysnyt vanharouva, kehäraakki.Mutta se mitä muut ajattelevat ei enää merkitse vaan se mitä kaikkea olen saanut kokea nyt kun olen pois oravanpyörästä, ihan uudet asiat tulivat elämään .Kliseisenä loppu kaneettina sitä vaan on välillä pakko antaa armoa itselleen.  By the way uudet vaatteet oli sun blogin innoittaman jo eilen päällä 🙂

  • neito
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse olen pohtinut aihetta aika paljon viime aikoina. Jotenkin koen olevani paljon muuta kuin se mitä ammattini edustaa tai mitä ammattini muille merkitsee. Olin niin paljon onnellisempi ja vapaampi silloin kun olin lasten kanssa kotona. Olen myös pohtinut sitä mikä saa minut tuntemaan näin. Saan työstäni palkkaa ja se on ainoa syy tehdä töitä tällä hetkellä. Ei minulla ole intohimoa asian suhteen ja luulen, että moni muukin tekee töitä vain sen vuoksi, että palkalla saa elätettyä itsensä. Olisi kiva, jos olisi työ, jota kohtaan tuntisi intohimoa, mutta näin ei ole.

    Ymmärrän sen hyvin, että tämä yhteiskunta pyörii sillä että ihmiset tekevät töitä, maksavat veronsa, ostavat tavaroita / ruokaa / palveluita. Ilman edellä mainittua ei olisi yhteiskunnan palveluita.

    Itselläni on jännä ristiriita sen kanssa, että haluan toki elättää itseni ja perheeni ja maksaa veroni, mutta samalla en jaksaisi kahdeksasta neljään töissä ja sitten rynnätä hakemaan lapset päiväkodista, vaan haluaisin hypätä oravanpyörästä pois ja antaa hatkat työelämälle ja ruveta lusmuksi ja viettää rentoa vapaa-aikaa lasten kanssa. Mutta samalla tiedän, ettei homma pyöri niin. Mun henkilökohtainen elämä paranisi, mutta yhteiskunta ei pitäisi siitä.

    Samalla olen miettinyt, että pitäisikö mun olla jotenkin enemmän uraohjus tyyppiä ja yrittää omalta osaltani parantaa naisten asemaa omalta osaltani työelämässä, mutta en vain ole jotenkin sitä tyyppiä. Itselläni on aika iso ristiriita yhteiskunnan odotusten suhteen ja omien odotusten suhteen elämästä ja töistä. Itse haluaisin ottaa asiat paljon rennommin kuin yleiset odotukset…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tuo on varmaan tilanne aika monella, että ei jaksaisi sitä kasista-neljään pyörää ja tekee töitä vaan elannon vuoksi. Ei kaikki työt vaan ole mitään intohimon ja kutsumuksen juttuja. Mut ei tää yhteiskunta pyöris mitenkään jos kaikki hypättäis veks siitä ns. oravanpyörästä. Itsellenikin on tosi tärkeää olla veronmaksaja sen oman elannon hankinnan lisäksi.

  • Rosis
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse elän kuntoutustuella, eli käytännössä eläkkeellä masennuksen vuoksi. Ärsyttää niin kamalasti kun ihmiset kyselee ammattia (onhan minulla ammatti, en vaan halua jatkaa enää niitä töitä). Tässä kuntoutuessa on samalla meneillään niitä ja näitä taideprojekteja. Läheiset tietää mitä mä puuhailen mut tutuille ja uusille tuttavuuksille sanon nykyään olevani välivuodella. Tän ikäiseltä se vielä hyväksytään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se eläke-termi on kyllä silleen hämäävä, että se antaa jotenkin sellaisen viestin kuin se olis sen ihmisen lopullinen status, se on jotenkin kauheen latistava sana! Vaikka just vaikka masennuksen vuoksi voi olla työkyvyttömyyseläkkeellä toistaiseksi. Niin kuin sinäkin ilmeisesti olet?

  • Satu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jokaisen olisi hyvä tiedostaa, että ne yhteiskunnan odotukset on loppujen lopuksi omien korvien välissä! Suomessa on vaan niin hankalaa kohtuullistaa työtaakkaansa, kun työaika on yleensä kaikki tai ei mitään. Osa-aika työ nähdään aina pahana ja ammattiliitot vaatii minimi tuntimääriä työsopimuksiin. Itse olen nähnyt osa-aikaisuudet enemmänkin mahdollisuutena jollekin uudelle.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No kyllä mun mielestä ne yhteiskunnan odotukset on ihan oikeastikin olemassa ja ne on ihan tarpeellisia. Kyllähän se totta on, että ei siitä mitään tulis jos täällä kaikki downshiftais ja viettäis päivänsä mieluummin riippukeinussa kuin töitä tehden. 

      Mutta vaihtoehtoja täytyy toki olla, kuten juuri mahdollisuus tehdä osa-aikaisesti työtä, jos niin haluaa.

  • Nunu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eiku se on just näin!

Post A Comment