Beauty or a beast?

Mulle tuli jo ihan vainoharhainen olo, että alkaako tän blogin perusteella näyttämään, että pukeutuisin vallan mekkoihin, kun niitä on näkynyt viime aikoina niin paljon, mutta selaamalla Asut-kategoriaa taaksepäin, löytyis sieltä näköjään silloin tällöin pöksyjäkin. Taitaa vaan olla niin, että mekko päällä mulla on useammin sellainen olo ja habitus ylipäätään, että haluan sen tänne blogiin kuvata. Tänään oli vuorossa Junaroselta saamani mekon ensiulkoilutus.

Tästä mekosta sanoi mieskin, että "se on kyllä kivan näköinen" ja olen kyllä varsin samaa mieltä. Jotenkin hyvin tollanen vartaloa imarteleva ja tasapainottava. Ehkä se on tuo hoikentava pystyraita, joka sen tekee. 😀 Jos jotakuta tuo sama mekko kiinnostelee, niin mulla on koko M. Mietin hetken, että pitäisikö sovittaa kokoa isompaa, mutta tulin siihen tulokseen, että tykkään mekosta juuri tälleen tyköistuvana. Löysempi yläosa olisi heti hinkkien kanssa telttamaisempi.

Michael Korsin mokkasaappaat ovat alelöytö The Outnetista. Hintaa tuli töppösille kuitenkin vähän lisää, kun varret osoittautuivat itselleni liian pieniksi. Tykkäsin saappaista kuitenkin niin, että päädyin palauttamisen sijaan ottamaan riskin ja vein ne suutarille. Postaan myöhemmin kuvia saappaisiin tehdyistä muutoksista ja kerron mitä kaikkea niille tehtiinkään. 

Maltoin kerrankin olla laittamatta tukkani ainaiselle pikkumyy-ponnarille ja olen kulkenut tämän päivän tällaisella pörröreuhkalla. Kohtuullisesti muuttuu ulkonäkö laseilla auki olevalla tukalla! Näytän jotenkin kauheen aikuiselta. 😀 

Oli muuten jännää, kun kävin eilen työpaikallani Satakunnan Kansassa, mutta tällä kertaa itse haastateltavana. Mulla oli päällä neulemekko ja tukka oli tötteröllä ja naamassa kunnon meikki huulipunineen. Oli ihan todella outo ja väärä olo hiippailla toimituksessa sen näköisenä, kun normaalisti siinä paikassa ollessani olen ryönäisemmässä lehtikuvaaja-habituksessani. Oli jotenkin vähän pelle-olo. Yksi työkaveri sanoikin, että "sä oot hirveen paljon hienompi, kun et oo täällä työvuorossa". Jep, mä tiedän! Kesän lopussakin yksi tyyppi kysyi kahvihuoneessa vastaan tullessa, että "ootko sä se bloggaaja?… Kun mä en oo koko kesänä sua tunnistanut!". Mulla on siis selkeästi kaksi täysin eri olemusta, beauty and the beast. 😀

mekko.Junarose (saatu)/saappat-Michael Kors/takki-Cubus/silmälasit-Dolce & Gabbana (saatu)/korvis-gTie (saatu)

Äh, nyt pakko tehdä vielä muitakin töitä ennen kuin läppäristä akku loppuu. Tulin tähän läheiseen kahvilaan sillä ajatuksella, että teen töitä sen aikaa, kun läppärin akku riittää. Kuvankäsittelyn sijaan olen kuitenkin vastaillut lähinnä meileihin, facebookannut ja nyt postannut, joten nyt mä otan itseäni niskasta kiinni ja vietän jäljellä olevat virrat kuvien kimpussa!


Tags:
20 Comments
  • Tui
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko on ihana mutta lasit on aivan mahtavat!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      joo, nää on kyllä aika huikeet pokat! Ei vaan ihan joka asun kanssa passaa yhteen.

  • Kur
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot niin upea! 

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitti, joskus sattuu upeuspäivä. 😀

  • Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mutta entä tuo takki, se vasta ihana onkin…

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tätä löytyy vielä Cubuksesta!

  • Tellukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vaauuuuu…. 🙂
    Heräsi taas tänään kysymys, että tunnustaako kukaan muu käyttävänsä sukkiksia (housumaisten) leggareitten alla? o.O Mulla on tuota löllöö ilmestynyt reisiin niin kummasti tuo yhdistelmä antaa tasasemman vaikutuksen 🙂 Ja tietysti sen myötä itellä paljo kivempi fiilis 😉

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Käytän sukkiksia housujen/leggareiden alla, jos lämpötila niin vaatii, mut en mä niitä perkeleitä kyllä jalkaani huvin vuoksi laita. 😀

  • JJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on kyllä the woman kuvissa 🙂 Ihanat kengät ja takki ja kaikki jajajajajajaj 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tässä oli kyllä nyt tosiaan harvinaisen monta kivaa asiaa yhdessä! 🙂

  • Omppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    wau! Oot salakasvattanu hiuksia ;D
    Hyvännäköinen kokonaisuus ja etenkin hiukset!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      En oo kasvattanu, ne on vaan salaa kasvaneet! Tuli itellekin jotenkin yllärinä kuinka pitkä toi tukka jo on.

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehdottomasti lisätietoa saappaiden muokkaamisesta!
    Itselle ei vaan pohkeesta yleensä mitkään saappaat mene jalkaan, ja niin kovasti sellaisia kaipaisin. Aina joudun tyytymään nilkkureihin ja Biker Bootseihin.
    Kaikki vinkit siis otetaan vastaan!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jees, mä koitan ensi viikolla kuvata noi saappaat tarkemmin!

  • Wanna- be-hyvinpukeutunut
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi hyvännäköinen asu, joka pukee sinua! Itse haaveilen samantyyppisestä, ja aineksetkin olisi jo ehkä koossa, mutta kuten sullakin tuntuu olevan ongelmana, siellä omassa, tutussa ja turvallisessa työpaikassa ei vaan ”viitsi” kiinnittää huomiota pukeutumiseen, vaan on aina se sama harmaakarhu… Yritän tsempata!

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla ei ole niinkään viitsimisestä kiinni, vaan ihan siitä, että mä en edes halua noissa lehtikuvaushommisaa ollessani olla kovin laittautunut. siellä mulle tärkeintä on vaatteissa käytännöllisyys, joten ei tuu mekot ja mokkasaappaat kyseeseen kun lähtö saattaa tulla vaikka navettaan.

  • Pinkit korkokengät Maiju
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mekko on kyllä niin nätti. Voisin itsekin käyttää.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Eiks tää oo vähän väritön sun makuun? 😄

  • Esterix
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todella ihana kokonaisuus! Kiva lukea sun blogia 🙂

Post A Comment