
22.12.2015 Vuoden lopun tunnelmia
Heti ekan aamun jälkeistä raporttia eilen ostetusta herätysvalosta. Kyllä, heräsin lempeästi jo siihen valoon ennen kuin herätyskello ehti soimaan. Eli siltä osin toimii. Herääminen ei tuntunut kamalalta, vaan luonnolliselta. Siihen asiaan vehje ei sitten kuitenkaan auttanut, että olisin oikeasti noussut sieltä sängystä, vaan mä ikään kuin torkutin vielä pari tuntia laittamalla aina uuden valoherätyksen. 😀 Mutta tämä on se mun aikatauluttamattomien päivien ongelma, sänky ja lämmin peitto vaan houkuttavat enemmän kuin ulkomaailma.
Kun sitten vihdoin nousin, niin tunsin kyllä oloni jotenkin virkeämmäksi kuin aiempina aamuina, joten sillä valohoidolla oli ilmeisesti vaikutusta. Uskoisinkin, että ne aamut, jolloin on herättävä aikataulutetusti vaikkapa töihin, niin tuo lamppu tulee kyllä helpottamaan nousemisia selvästi, jos tämän aamun ensitunnelmiin on uskominen. Näiden aikatauluttomien päivien kohdalla pitää vähän harjoittaa vielä itsekuria, niin ehkäpä yhdesä lampun kanssa saadaan heräämiset edes jonnekin aamupäivään sen puolen päivän yli nukkumisen sijaan. Mutta ensivaikutelma lampusta siis oikein jees! Ainoo vaan, että kellon digitaalinumerot loistaa aivan liian kirkkaina. Miinusta siitä.
Välttelen tässä nyt pyykki- ja siivoushommia vielä hetkisen tässä blogin äärellä. Asukuvat on jostain parin viikon takaa, kun viihdyin useamman päivän putkeen samoissa farkuissa ja puserossa lähinnä kenkiä vaihdellen. (Edellinen versio TÄÄLLÄ). Mä olen todella iloinen, että olen pikku hiljaa oppinut käyttämään valkoista pukeutumisessani, mutta siitä valkoisen puseron kauhusta en ole vieläkään päässyt eroon. Näyttää ihanalta ja raikkaalta, mutta ruokapöydässä ahdistaa. Ja ihan vaan oman kauhuni vuoksi tarjolla on varmasti punajuurta ja punaviiniä sun muuta, jos päälläni on valkoista. Onkohan tälle fobialle nimeä? 😀
farkut-H&M Shaping Skinny/pusero-Kaiio/nilkkurit-Ellos/huisi-Aleksi 13/korvikset-Kalevala/kaulakoru-Greenika
Tästä viime aikoja leimanneesta megaväsymyksestä huolimatta fiilikset on just nyt aika onnelliset. Edessä on useamman päivän jouloma oman perheen parissa ja meidän "sukusikajoulu" -keskusteluketjuumme paukkuu koko ajan lisää kuvailuja siitä millaisia herkkuja joulupöytäämme on tulossa. Siskon viimeisin viesti kuului, että "Banaanimaustekakku, perunasalaatti, cheddarkarpalokeksit, lanttulaatikot ja parmesaanikeksit…TEHTY!!!". En vastustele.
Hyviä fiiliksiä lisää myös tuleva vuosi, sillä jälleen kerran on jotenkin ihanasti puhtaalta pöydältä aloittamisen tunne. Mulla alkaa tammikuussa YAMK -opinnot ja töitäkin on tiedossa just sen verran, että tiedän pysyväni leivän syrjässä kiinni ainakin kesään saakka. Mutta toisaalta kalenteri näyttää ihanan tyhjältä, joten mitä tahansa yllättävääkin mahtuu työrintamalla tapahtumaan. Vuosi 2015 on ollut monella tavalla nousujohdanteinen ja toivon saman suuntauksen jatkuvan myös ensi vuonna. Jotenkin siis odottava, mutta samalla rela tunnelma.
Mut tän kämpän suhteen ei oo kyllä rela tunnelma, vaan puhdas paniikki, herran jumala mikä luola! Ihan kuin joku ois räjäyttänyt pommin täällä. Pakko vissiin alkaa huhkimaan..
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTuossa samassa herätysvalossa ainakin mulla saa säädettyä sen kellon takapuolelta pienestä namiskasta näytön numeroita pienemmälle! Vink vink (;
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunen kato ollu vielä viitsinyt lähestyä käyttöohjetta! 😀 Kiitos vinkistä!
Laura
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMulla on aivan sama fobia valkoisten paitojen kanssa! Kun keksit fobialle nimen,let
me know! 😀 Saan aina kuulla kuittailuja,kuinka multa löytyy päivän ruokalista rinnuksilta 😀
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä en edes tiedä oonko mä mitenkään erityisen kova sotkemaan, mutta silti mä sitä pelkään. Tumma paita päällä ne pikku roiskeet saa yleensä pyyhittyä vähemmän näkyviksi, mutta valkoinen ei anna yhtään armoa!
Tarja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlet aivan erityisen kaunis noissa kuvissa! Ja kiva asu: mitenkähän itse oppisin käyttämään jotakin muuta kuin mustaa (ja harmaata – sitä tänään asun ”piristeenä”…heh). Kiitos kuluneesta blogivuodesta ja ihanaa joulun aikaa! <3
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä taisin aloittaa värien lisäämisen pukeutumiseen silleen varovasti tummista sävyistä. Siitä sit porttiteorian mukaisesti pikku hiljaa kovempiin aineisiin. 😀
E.M.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä aina pienesti kadehdin ihmisiä, jotka pystyy talvellakin käyttämään valkoista. itselle se ei sovi kuin kesällä, koska talvisin iho on niin kaamean valjun ja sairaan värinen, että tuollainen puhdas valkoinen korostaa sitä liikaa. Joku luonnonvalkoinen saattaa mennä paremmin, mutta se ei ole yhtä ryhdikkään ja skarpin näköinen.
Veera
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo mä oon kyllä kans ihan kalkkilaivan kapteeni, mutta olen huomannut, että valkoisissakin on hirveästi eroja. Vaikka olisikin ns. puhtaan valkoinen, niin voi silti olla kylmän tai lämpimän sävyinen. Ihan sellaiset kylmät valkoiset koitan vältellä.
Hassunenni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä meinasin menettää hermoni heti parin aamun jälkeen kun lamppu ei piristänyt mua ollenkaan. Sitten hoksasin säätää valoa kirkkaammalle -jeesasi jo vähän. Ja sitten luin lehdestä jonkun tutkijan kommentin et se saattaa ottaa noin viikon ennen kuin piristävä vaikutus alkaa. Mä olen muuten käyttänyt illalla sitä himmentymisajastusta, se auttaa nukahtamaan kivasti 🙂 ja kellonäytön olen himmentänyt minimiin sekä kääntänyt sen poispäin sängystä (mulla on ongelma et heräilen ja kellon katsominen yöllä on mulle about pahinta mitä voin tehdä).
Kiitos tosiaan blogivuodesta ja -vuosista – olen lukenut kaikki juttusi mielenkiinnolla 🙂 tosin se on harmittanut menaisiin siirtymisen jälkeen että feedlyn kautta rss feediä lukiessa joutuu avaamaan kirjoituksen lue lisää… linkin kautta.
Raili
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiin nättinä taasen 🙂 En muuten omista ainoatakaan valkoista puseroa , minuun on iskostettu se että koska olen iso ei saa pitää valkoista.Jepajee eli siksi kaappini on aika väritön, paitsi kesällä kun herään henkiin 🙂
Sinulle muuten sopii toi hyvin noi simppelit puserot, miksihän kun itse laitan sellaisen päälle se näyttää aina liian lyhyeltä, johtuneeko siitä että pituutta se 176cm. Noita olis kiva pitää mutta auttamatta liian lyhyviä.
Oikein maukasta Joulua sinulle. Tääkin alkaa tekemään laatikoita ja miettimään mitä herkkuja pöytään …naminami.