Viikonlopun parhaat

Viikonlopun paras huomionherättäjä oli ehdottomasti torstaina YOOXilta saapuneet glitternilkkurit. Kimallus sokaisi itseni lisäksi myös monta muuta ja kengät herättivätkin paljon ihastusta. Nää on niin mun näköiset kengät, että. Jos joku muukin kaipailee blingblingiä jalkoihin, niin näitä löytyy edelleen YOOXin alesta kultaisena ja hopeisena. Ainoa miinus tulee siitä, että kengät ovat keinonahkaa sisuksistaan ja sehän tekee kengistä vähän epämiellyttävät näin kylmällä. Mutta tuon kimalluksen edessä olin valmis tinkimään periaatteistani. 

Viikonlopun paras asuste on ollut ystäväni jokunen vuosi sitten tekemä neulepanta, joka toimii nykyisen tukkani kanssa huomattavasti paremmin kuin aiemmilla kampauksilla. Korvat pysyy lämpimänä, mutta tukkatöyhtö pysyy näkyvissä!

Viikonlopun parhaasta seurasta vastasi rakas ystävä Jonna, joka ystävällisesti majoitti minut sohvalleen yöksi perjantai-iltaisen bloggaajatapaamisen jälkeen. Tuli taas pistettyä maailmaa järjestykseen oikein urakalla. Lauantaina vietettiin laatuaikaa brunssilla ja tarkoitus oli mennä tsekkaamaan pian päättyvä Cartier-Bressonin näyttely Ateneumiin, mutta käännyttiin jo ovelta pois, kun nähtiin helvetilliset jonot. Mä en vaan yhtään kestä jonottamista.

Viikonlopun parhaan herkun tarjosi Helsingissä Lönnrotinkadulla sijaitseva Naughty Brgr, jonka ravintoloitsija Akseli Herlevi kutsui läjän bloggaajia maistelemaan burgereitaan. Kaikista testatuista ehdottomasti herkullisin oli mielestäni ravintolan mukaan nimetty Naughty BRGR, jossa makua täydellisen pihvin kylkeen toi mm. cheddar ja sinihomejuusto. Myös bataattiranut julistaisin melko täydellisiksi. 

Viikonlopun paras pankkikortin höyläys tapahtui Forumin Change-liikkeessä, missä on vielä parin päivän ajan kaikki tuotteet -50% alessa. Oma alusvaatevalikoimani on kovin mustavoittoinen, joten iloitsin kovasti kun löysin tämän hempeän roosan setin yhteensä hintaan 54 €. Ja kuinka hienoa, että uudet alusvaatteni mätsäävät söpön Longchampin lompakkoni kanssa! Ainahan sitä nyt tulee hilluttua pitsialusvaatteissa lompakko hyppysissä. 😀

Viikonlopun ikävimpiä asioita on puolestaan tää kamala kipu, jossa just nyt vellon. Mulla on ilmeisesti joku karmea lukko rintarangassa ja se säteilee nyt kipua sekä rintaan, että kaulalle saakka ja pahimmillaan ihan kiemurtelen kivusta ja hengittäminenkin on vähän ikävää. Pitää koittaa kaivella kaapit löytyiskö yöksi relaksanttia ja kunhan kipu yhtään hellittää, niin täytyy koittaa oisko keppijumpasta apua. Fyssarin käsittelyyn sain aikaa vasta torstaiksi. 


8 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heissan ! Mikä malli noissa Changen liiveissä, itsekkin niitä kokeillut mutta jotenkin tuntuu että ne leventävät rintoja eli mulla menee kainaloihn saakka :)Florence on muistaakseni juuri se malli mikä leventi ainakin minulla.  

    Nopeaa toipumista toivoen, Raili

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Katoin nopeasti, että miksi ihmeessä oot ottanut kuvan alusvaatteista tyhjän vessapaperirullan kanssa… 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 Voi ei, onks mun söpö lompsa vessapaperihylsyn näköinen.. 😀

  • Hen-naa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Naughty Brgr:ia on nyt kyllä pakko kritisoida niistä kananmunasämpylöistä. Kananmuna-allergikko joutui ottamaan gluteiinittoman (ja kehnoksi paljastuneen sämpylän) ja maksamaan siitä vielä extraa :/ Bataattiranskikset tosin oli mielettömän hyviä, äärettömän kalliita tosin 😀 Kassatytöt olivat kyllä huippuja 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No höh. Toi on kyllä tosi tympeetä, että joutuu allergian vuoksi tehtävästä vaihdosta maksamaan. 😛

  • Mmiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Bataattiranet ja alennusrintsikat <3 voi hitsin jumi :/ toivottavasti hyvät lääkkeet ja keppijumppa laittaisi sen hellittämään hetkeksi 🙂

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Onneks tänään jo vähän helpotti. Ei oo enää pahoinvointia eikä kipu säteile ympäriinsä vaikka se lukko edelleen edelleen selässä onkin. 

Post A Comment