Nysäkynsilläkin on oikeus kimaltaa!

-Postauksen tuotteet saatu Lumenelta-

Kuten viime viikolla yhdessä postauksessa kerroin, olen todella kokematon kynsienlakkaaja. Minulta vaan jotenkin puuttuu sen homman vaatima hienomotoriikka, etenkin vasemmasta räpylästä. Saatan saada vasemman käden kynnet lakattua jota kuinkin siedettävästi, mutta kuten ei hampaiden harjauskaan, ei myöskään pienen siveltimen kanssa touhuaminen suju lainkaan väärällä kädellä. Joskus kynsiä lakatessa onkin iskenyt turhautuminen kesken kaiken ja tuloksena on viisi lakattua kynttä kymmenen sijaan.

Lumenelta testiin tulleiden Gel Effect -lakkojen kevätsävyjen myötä kuitenkin sain jostakin myös hieman lisää motivaatiota ja ajattelin, että harjoitus tekee mestarin. Jos vaan söherrän sen pikku pensselin kanssa riittävän usein, saatan hanskata homman jo joskus eläkeiässä.

Olin lakannut kynteni tuolla mintunvihreällä sävyllä viime keskiviikkona ja kollaasin vasemmassa yläreunassa näkyy millaisella kunnossa lakka oli tänään. Omalla mittapuullani vielä varsin siistit. (Niin, mä oon siis se tyyppi, jolta kynsilakat varisee yleensä pikku hiljaa sen sijaan että poistaisin ne ennen kuin ehtivät kovin huonoon kuntoon.) Nyt ajattelin kuitenkin ottaa missiokseni tämän lakkausharjoittelun ja sehän tarkoittaa värin vaihtamista mahdollisimman usein, joten ryhdyn tänään tuumasta toimeen.

Tuo "dippipurkki" tuntuu mun mielestä jotenkin ällöltä käyttää, mutta ainakin tuollaisen peruslakan se vei sormista varsin näppärästi. Kokemukseni mukaan mikään missä on vähänkään tekstuuria (glitteriä tms) ei kuitenkaan liikahda purkin kanssa mihinkään. 

Eilen esittelemäni karvaliivin innoittamana valitsin tänään käyttöön sävyn 01 Niittyvilla, mutta se osoittautui yksinään mielestäni liian tylsäksi. Meinasin jo poistaa Niittyvillat ja vaihtaa kokonaan väriä, mutta sitten bongasin lakkaläjästä glitterkimalluksen 13 Hetken Lumo ja vetelin sitä päälle.

Ja eihän mikään voi olla enää tylsää glitterillä kuorrutettuna! Mä olen aina ollut vähän arka lakan käyttäjä myös sen vuoksi, että tällaisten nysäkynsien korostaminen värillä on tuntunut jotenkin pöljältä. Mutta täytyy sanoa, että kyllä se vaan pikku kimallus kovasti ilahduttaa vaikka en kovin nättejä kynsiä omistakaan. Pitänee ehkä luopua tästä kynsinolostelusta ja ottaa vaan reippaasti ilo irti näteistä väreistä ja kimalluksista. Nysäkyntiselläkin on oikeus koreilla! 😀

Oliskos teidän joukossa innokkaista kynsien lakkaajia? Näitä kevään uutuussävyjä tuli mulle sen verran monta, että kaikkia ei tule itsellä mitenkään käytettyä. Ajattelinkin, että voisin arpoa yhdelle halukkaalle nuo viimeisessä kuvassa näkyvät lakat. Siinä olisi seuraavat sävyt: 5 Lummennejärvi, 7 Nupulla, 12 Teeruusu, 15 Terälehtiä, 17 Vadelmia ja 18 Aamukaste. 

Jos tuo kuuden Gel Effect  -lakan setti kiinnostaa, niin kerro kommenttiboksissa, että kuinka usein sinä lakkaat kyntesi. Muista täyttää myös nimimerkki ja sähköpostiosoite. Arvon voittajan perjantaina, joten vastausaikaa torstaihin 3.3. saakka.


79 Comments
  • Mökö
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kun olen ajatellut ihan samalla tavalla…nysäkynsiä ei kuulu lakata. Nyt pitää päästä pois tuosta ajatusmallista, ja niinpä tuo lakkapaketti saapuisi juuri oikeaan osoitteeseen. Ai niin, vastaus kysymykseen; en lakkaa kynsiäni (vielä).

  • Gitte
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla oli jonkin aikaa geelikynnet mutta ne oli jotenkin ”tuskaiset” pitää. Koko ajan sai pelätä ettei ne katkea tai etten tökkää ketään. Mies valitti naarmuista. Niinpä otin ne pois ja olen kasvatellut luonnonkynsiä. Niin ovat hyvällä mallilla että tänään auringonpaisteesta intouduttuani, vetäsin ne neonpinkeiksi. Olin geelikynsihuumassa antanut muut lakat naapurilleni. Eli siis lakkaisin mutta toistaiseksi värit ovat vähissä. Ja tyyli hyvin sama kuin sinulla. Vasen hieno, oikea sinnepäin. Mutta tein itse ja säästin. 😀

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän nykyään kynnet lakattuina lähes aina – se on vaan niin kätevä tapa tuoda piristystä päivään. Ja kun kynnet vielä näkee hyvin itsekin! Nimenomaan noita Lumenen gel effect -lakkoja käyttelen, koska niitä on helppo sutia ja lopputulos on kivan kiiltävä.

  • Kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania kynsilakkoja 🙂 Mulla myös nysäkynnet, joita ei tule usein enää lakattua. Nykyisin enemmän lakkaan tyttären kynsiä 🙂
    Kynsilakkauksen voisi kyllä lisätä taas arkeen. Se piristää mieltä suhteellisen pienellä vaivalla, ja saa mukavasti väriä elämään! Mielelläni ottaisin myös kynsilakkasetin 🙂
    Ihana tämä sun blogi, olen uskollinen lukija!

  • KS
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän kynnet lakattuina melkein aina. Käytän kuitenkin yleensä vain läpinäkyvää lakkaa. Olisi ihanaa saada vähän väriäkin kynsiin:)

  • Tiinatsi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En oikeastaan koskaan, nysät kun on

  • petra kalapudas
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Monta kertaa viikossa 🙂

  • Helmi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Joka viikko 🙂 Noi Lumenen geelilakat ovatkin lemppareita.

  • Marjukka
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nyt on lakattomat nysäkynnet työharjoittelun takia, mutta se loppui jo, joten uusille lakoille on suorastaan tilausta. Lakkaan kynsiä usein ja kirkkailla väreillä 🙂

  • saya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Satunnaisen epäsäännöllisesti tulee lakattua, sanottaisiinko keskimäärin kahdesti kuussa 🙂 Joskus intoudun useamminkin taiteilemaan. Kovin pitkiä kynsiä en viitsi soittoharrastuksen takia kasvattaa, joten melko nysillä mennään täälläkin 🙂

  • eny
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Liian harvoin, mutta omistan hirveesti lakkoja. Nämä lumenen gel effectit on ihan parhaita lakkoja. Ois kiva saada vähön uutta intoa lakkaukseen uusien sävyjen avulla.

  • Elmeri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sormien kynnet hyvin harvoin, varpaiden kynnet ovat aina punaiset.

  • Sanjana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi harvoin nykyään, just sen takia kun ne on aina nysät ja en jaksa poistaa 😀 paljon tekee myös huonot kynsilakat, alkaa olla kuivia niin ei levity enää hyvin. Ihania sävyjä olisi tarjolla!

  • Oivallinen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jostain kumman syystä kesäisin, kynnet ovat nätteinä ja lakattuina non-stop… talvi taas… no silloin sitä piristystä kynsiin kaipaisi, mutta jotenkin se jää. Tuo glitter ja värisävy kynsissäsi, näyttää herkulle. Tajusin juuri tarvitsevani uusia lakkoja 😀

  • Mari147
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kerran viikossa vaihdan lakat eli kynnet aina lakattuina. Ja tarvisin kipeästi uusia lakkoja 😄

  • Veijo-justiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Samanlainen nysäkynsi täällä. Bileisiin virittelen joskus irtokynnet ja hermoilen, kun joku irtokynsi aina irtoaa kesken illan. Nurkassa sitten kynsiliiman kanssa nyhjään.
    Tämä ”ei väriä nysäkynsille” menee samaan sarjaan kuin ” ei tyylikkäitä vaatteita pulleroille” ja nämä sarjat joutavat mielestäni roskakoriin!

  • Oona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen melko laiska lakkaaja, lakkaan kynteni ehkä parin kuukauden välein. Viime kesänä tutustuin juurikin noihin Lumenen Gel Effect -lakkoihin ja ihastuin! Helppoja levittää, kuivuu melko nopeasti, eivätkä halkeile ja ränsisty pienimmästä kolhusta. Toivoisin siis todella paljon voittavanani tuon paketin, jotta alkava kynsilakkaintoni ei tyssäisi ainakaan valikoiman puutteeseen.

  • nysäkynsi-kanssa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan kynnet noin pari kertaa kuussa, ja yleensä aika vaalealla värillä, että ei huomaa varisemista 😀
    Käytän Lumenen Natural Code-sarjan lakkoja, paras hinta-laatusuhde, mutta kiinnostais kyllä nuo geleffektit, näyttää tulevan vähän paksumpi jälki?
    Ps. Kiitos kivasta blogista, ja hyvistä tyylivinkeistä 🙂 erityisesti tykkään sun hienoisen ironisesta huumorista 😉

  • heinoska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Harvoin tulee lakattua – lähinnä lomilla. Just poistin ”lomakynnet” (Espanjan ja Suomen liput). Joskus harvoin intoudun arkena lakkaamaan, mutta töissä kuluu nopsaa ja toisaalta asiakaspalvelussa ei viitsi kovin repaleisilla lakoilla olla… Mut ehkä taas kevään kunniaksi voisi ryhdistäytyä!

  • Lakkanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä olen ihan kynsilakkahullu! Niitä ei voi koskaan olla liikaa. Mulla perussairauden takia hauraat kynnet ja tarvii pitää lyhkäsinä. Lakkaan suht usein, mutta ei aina ole lakat kynsissä. Joka toinen viikko ehkä lakkaan, joskus kyllä harvemmin. Fiiliksen mukaan, mutta juhliin ja tärkeissiin päiviin aina. Glitter-lakat on aika inhottavat poistaa kyllä tosiaan, vaikka niin nättiä onki. Toi minttu on ihana!

  • Tupu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanan värisiä kynsilakkoja! Olisi kiva kokeilla lakkoja omiin nysäkynsiin, joita ei tule juuri lakattua. Ehkä kokeilu johtaisi säännölliseen käyttöön?

    Kiitos sinulle ihanasta blogistasi!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tuli mieleeni että pitäisi varmaan leikata varpaankyntensä. Noh, onneksi vielä kengät sopii jalkoihin.

  • ellimm
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon ihan liian laiska lakkaamaan tai edes leikkaamaan/viilaamaan kynsiä, ehkä max kahden viikon välein tulee lakattua.. ja yleensä kirkkaalla lakalla, mutta etenkin kesällä vaaleenpunanen näyttää hyvältä ruskettuneissa käsissä, silloin tulee lakattua jopa viikoittain! 🙂

  • Jaanh
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulle kynsistä huolehtiminen on melkeen jo harrastus. Lakat ei saa rispaantua, joten lakkailen niitä päivittäin tai joka toinen päivä. Haluan myös usein vaihtelua. 🙂

  • Fantti lakkaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kynsilakkoja löytyy reilu parikymmentä erilaisissa väreissä. Innostuin lakkailemisesta joskus viisi vuotta sitten ja pari vuotta meni lakanhuuruisesti. Nyt en ole taas pitkään aikaan jaksanut sutia mitään lakkaa. Ehkä kevään myötä jälleen innostun 🙂 Kyllähän kynnet näyttää paremmilta vaikka pelkällä värittömällä lakalla käsiteltyinä.

  • nasu86
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kivan kesäisiä värejä 😊 mullahan ei töissä saa olla lakkaa mutta aina pidemmillä vapailla ja lomilla lakkaan. Varpaat on yleensä aina lakattu koska mulla on mielestäni rumat varpaat 😂

  • sissu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan kynteni noin kerran kuukaudessa, mutta sitäkin koreammaksi silloin 🙂

  • katrielli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla tulee aina kausia millon jaksan lakata kynsiä. Nyt lakkaa ei oo näkyny viimeseen pariin kuukauteen kun poistin kestolakkaukset. Sitä ennen kynsissä oli sama nude lakka ja kultainen kimalle kolme viikkoa putkeen. Sitä ennen taisivat olla mustat samalla kultaisella hileellä.

  • Pomfrey
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minun työ estää kynsilakan käytön, ja olen niin laiska etten vapaapäiviksi viitsi. Ja lomalla en sitten enää osaa, kun on 11 kuukautta ilman… Mutta kesäisin kuuluu olla varpaiden kynsissä olla väriä!

  • Sirpa H
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan kynteni melko usein ja minulla on kolme tytärtä. Eli lakkaosasto on usein suuntaamme kauppaan mennessä.

  • Omppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hello! Minulla on nysäkynnet ( työni vuoksi), mutta niissä on aina jonkinlainen lakkaus. Uusia värejä on aina kiva kokeilla.

  • Liirumlaarum
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan satunnaisesti, joskus kynnet ovat hyvässä kuosissa viikkoja – sitten kun yksi katkeaa niin romahtaa koko kynsien hoito joksikin aikaa.

  • Ebba
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lyhyet kynnet näyttää mielestäni siisteistä lakattuna ja glitteri pelastaa kaiken 😉 Lakkaan yleensä kynnet pari kertaa viikossa. Yleensä aika värittömillä lakoilla. Talvisaikaan tulee käytettyä tummiakin sävyjä. Myöhemmin keväällä ja alkukesästä kynsien lakkaus jää kun alkaa puuveneen kunnostus. Siinä rapisee lakat kynsistä sekä veneestä 🙂

  • Päivitäti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei Veera! Mullon nysäkynnet kans, mutta mie lakkaan aina mielialaan sopivalla värillä sormet ja varpaat samaa sarjaa. Mieltä piristää! Tuommonen geelilakka levittyy ihanasti. Eilen lakkasin oranssilla maaliskuun ja auringon kunniaksi.

  • Henna-Maaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nysäkynsien omistaja täälläkin! Lisäksi vielä olen niitä jotka ei yhtään pysty katsomaan lohjennutta lakkaa…yleensä kuljetankin töissä mukana kynsilakkapurkkia, jotta voin tarvittaessa päivän mittaan paikata jos lakasta on palanen lohjennut. Onko tämä uusi lakka pelastus tuohon, kestääkö pitkään? Mielelläni testaisin 🙂 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pidän kynnet lakattuina. Myös varpaan kynnet. Siitä tulee piristystä arkeen ja huoliteltu olo:)

  • Helganeiti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aiai mitä herkkusävyjä! Mun lakkaukset on tosi kausittaisia mut varsinkin keväällä ja kesällä tulee enemmän laitettua kynsiä 🙂 välillä hifistelen ihan kunnolla ties millä virityksillä! Oon vaan laiska ostaan lakkoja, uusimmatkin taitaa olla ainakin viis vuotta vanhoja, osa lähemmäs kymmenen 😀

  • Pipsnam
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Suurinpiirtein parin-kolmen viikon välein tulee lakattua kynnet, ellei ole jotain tilaisuutta missä haluaa antaa vähän siistimmän kuvan, arkena mua ei tipahdelleet lakat niin haittaa! Nyt oon viimeaikoina lakkaillut lähinnä läpinäkyvällä lakalla, kun en ole saanut aikaseksi ostettua uusia lakkoja vanhentuneiden tilalle..

  • satu62
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan – tosin värittömällä melkein jatkuvasti. Värillistä laitan joskus juhliin. Geelilakat on kyllä hyviä 🙂 arvottavat kynsilaka mys ihanan keväisiä värejä 🙂 ja tää sun blogi on niiiiiiin hyvä 🙂 🙂

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kausittain 🙂 Välillä innostun lakkaamisesta ja pidän kynnet lakassa ja siisteinä ja teen jotain koristeluitakin niihin. Nyt on taas toisenlainen kausi menossa 🙂 Nysäkynnet eikä lakasta tietoakaan. Uudet lakat vois taas inspiroida…

  • Pauletta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nysiin kynsiin sopii mielestäni hyvin kirkkaammatkin sävyt, ei tuu heti sellaiset vamppikynnet. Että rohkeasti vaan! 😉
    Itse lakkaan silloin tällöin, ihan liian harvoin. Kyllähän se lakka, ihan hillittykin, jotain ryhtiä käsiin tuo. Ehkä jo tänään?

  • Tiitu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Muuten tykkäisin lakata kynsiäni vaikka joka päivä ja vaihdella sävyjä vaatteiden mukaan, mutta jotenkin lakkojen poistaminen tuntuu aina niin vastenmieliseltä ja työläältä, että useimmiten kuitenkin jumahdan pitämään samoja lakkauksia viikon-pari putkeen, ennen kuin lakkaukset ovat jo niin kuluneet, että on pakko tarttua lakanpoistopulloon. Ihania keväisiä sävyjä noissa lakoissa 🙂  

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Todellakin, harjoittelu tulisi tarpeeseen, en minäkään ole mikään velho kynsien lakkaamisessta. Mutta nuo värit houkuttavat kummasti!

  • Rouva K
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on sormien kynnet lakattuina noin 2/3 ajasta, varpaan kynnet aina. Työni vaatii ”nysäkynsiä”, joten pari viikkoa ennen lomaa päästän ne kasvamaan ja nautin pitkistä kynsistä. Mitä pidempi loma, sen pidemmät kynnet :-). Töissä ei mitään kovin räväkkää lakkaa voi pitää, mistä syystä sormien kynnet ovat yleensä neutraalin sävyiset, kun taas varpaankynnet tarjoavat mahdollisuuden iloitteluun, mitä kirkkaampi väri sen parempi. Kesäksi tuo punainen olisi täydellinen ”varpaiden näyttely väri”

  • Laituri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan kynsiä aivan liian harvoin siihen nähden kuinka usein lakatuista kynsistä haaveilen. Olen laiska lakkaaja ja se maailman helpoimmin levittyvä lakka on edelleen löytämättä. Käytännössä lakkaan kynnet vain juhliin tai jos saan oikein suuren inspiraation 🙂 Ehdottomasti siis mukana arvonnassa!

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kynsien lakkaaminen on minulle hyvin kausiluonteista. Välillä väriä on paljon ja pidän lakan huoliteltuna, toisinaan annan lakan hilseillä pois ja sitten on kuukausien tauko lakkaamisessa. Kun laitan pitkästä aikaa lakkaa, muistan taas, kuinka piristävää lakatut kynnet ovat ja ihmettelen, miksi en tee sitä useammin. 🙂

  • Pompo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on tosi hauraat kynnet, joten jos aion saada ne pidettyä edes suht siistinä ja pitkinä, on pakko lakata usein ja monta kerrosta. Noita geelilakkoja en olekaan vielä kokeillut, joten olisi tosi kiva päästä kokasemaan, josko ne tukisi omia kynsiä paremmin kuin normilakat. Tosi kivoja värejäkin vielä!

  • Pullapullanen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon kerännyt aikamoisen kasan Lumenen kynsilakkoja, kiitos tehtaanmyymälän läheisyyden… Kaksi kertaa viikossa tulee lakattua, ns. Arki- ja viikonloppulakkaukset. Kun pääsin nysäkynsikompleksista pois, aukes uusi maailma! Nimim. Enemmän glitteriä elämään

  • miida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sormien kynsiä varmaankin parin viikon välein ja varpaan kynsiä ehkä kerran kuussa, jos muistan 😀

  • Tuisku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Pari kertaa viikossa tulee lakattua. Pysyy kynnetkin paremmassa kunnossa, kun lakkaa. Ilman lakkaa kynnet lohkeaa / katkeaa helpommin.

  • kultaleissön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ennen vaihdoin väriä monta kertaa viikossa. Nykyisin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Täytyy aktivoitua!

  • Tarja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    moi,

    nysäkynsi täälläkin. Lakkaus on pakollinen viikottainen toimenpide. Se estää kynsien pureskelun, tai no, ainakin hidastaa sitä :-/

  • ainoooo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi mitä värejä! Lakkaan kynteni kaksi kertaa viikossa, sen pidempään väri ei ikinä pysy siistinä. Syynä on ehkä todella helposti katkeavat ohuet kynteni.. Lumenen lakoista olen kuullut paljon hyvää, mutta en ole vielä testannut!

  • -A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oijoi mitä ihania värejä!! Ja siis kynsilakkafriikki täällä hei! Vaihdan väriä kynsiin noin joka kolmas päivä,joskus useamminkin. Se on jotenkin tosi rentouttavaa puuhaa,vähän niinkuin naaman sutiminenkin 🙂 Arpaonnea minulle 😀

  • Hen-naa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan muutaman kerran kuukaudessa. Joskus iskee kova innostus, joskus taas unohtuu hetkeksi. Juurikin jos kynnet on oikein lyhyet, niin usein tulee ensin vähän kasvateltua. Nysäkynsissä tosin musta on esimerkiksi oikein nappi väri!

  • Hantta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nysäkynsi täälläkin ja silloin tällöin hurahdan kokeilemaan kynsien kasvattelua ja että ne pysyy ehjänä – vaatii lakkaa. Vaan lyhyeksi kokeilu aina jäänyt… Nysäkynsiäni en ole oppinut lakkaamaan, mutta näin kevään pilkistäessä mielessä jo kävi, että tuhertamista (juuri sitä) voisi kokeilla… Vaan kuivuneet olivat. Paitsi punainen… Siitä mieleeni VARPAAT! Joulunajan punaisten varpaiden jälkeen jalat ovat kalpeat. Miksi? Sitäpaitsi mistä itsessäni pidän, on varpaat! Heheehee. Siis miksi villasukat nurkkaan heittäessä varpaani ovatkin niin kalpeat?

  • tipi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tää lumenen gel effect lakka on niin ihanaa ja todellakin pysyy hyvin! Olis ihana saada vanhojen kuivuneiden tilalle uusia 🙂

  • Hnmri
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpa kivat! Mun työssä ei saa olla kynsilakkaa ja olen vähän laiska niitä puhdistelemaan, joten kaivan lakkapurkit esiin aina heti kun on pidemmät vapaat. Siitä tietää aina milloin olen lomalla 😀

  • Mirvake
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan tosi harvoin, ja kamppailulajiharrastuksen takia tuleekin pidettyä kynnet lyhyinä. Muutaman kerran kun on saanut treenipartnerilta vahingossa verinaarmut kasvoille treeneissä, niin tietää kyl ite pitää kyntimet lyhyinä 😀 Lakata kyl sinänsä tykkään kun pidän kirkkaista väreistä mut jotenkin vaan siellä mattopainia äheltäessä tuntuu vähän hupsulta jos kynnet on raikuvan väriset.

  • katja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ai että, kynsilakat on ihania, oon ihan kynsihullu. Mulla on aina lakatut kynnet, lakkaan kynnet yleensä kaksi kertaa viikossa ja yritän hoitaa kynsiä, käsiä ja kynsinauhoja.

  • sarhenna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kesällä värejä ja pikkujoulukaudella hohtoa. Kaksi pientä neitoa mankuvat viikottain väriä kynsiinsä. Näistä sävyistä kelpaisi siis kaikkiin tarkoituksiin 🙂

  • HannaManna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lakkaan kynteni aivan liian harvoin… Kesällä varpaankynnet pitää olla koko ajan lakattuina, mutta sormenkynsiä en jaksa huoltaa yhtä ahkerasti silloinkaan. Täytyisi kyllä yrittää aktivoitua, värikkäät kynnet piristäisivät omaa ja ehkä työkavereidenkin mieltä. 🙂

  • Mirka/GoneWithTheNails
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aina on kynsissä lakkaa, mutta nykyään ehkä kaksi kertaa viikossa lakkaan. Blogi onkin hiljentynyt, mutta instasta löytyy gonewiththenails nimellä 🙂 Luultavasti siirryn kokonaan instan puolelle kun blogikirjoittelulle ei jää aikaa tarpeeksi.

  • Mmil
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Lumene Gel effectlakan myötä olen hurahtanut kynsilakkoihin. Lakka tasoittaa kynnet hyvin ja värit sopivat minun mielestäni todella hyvin lyhysiinkiin kynsiin. Pieni väriloiste piristää päivän!

  • Pellavasydämen Mervi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten sattuu. Viimeksi häpeilin ihan hirveästi rumia kynsiäni. Siis ne oli ihan revityn näköiset. Vaikka ei paljon tarvittu, reipas leikkaaminen ja nätti lakka. Miksi ihminen on niin laiska hoitamaan itseänsä?

  • cherry
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä noita kynsiä tulee kerta viikkoon lakattua, vähintään. Yritän välttää turhaa venkslaamista, mutta heti, kun lakat alkaa repsottaa ne pitää vaihtaa. Osittain sen takia, että kynnet ei näytä enää hyvältä, mutta suurempi syy on se, että kynnet katkeavat ja kolhiintuvat heti jos eivät ole lakan peitossa, jos siis haluan pitää kyteni yhtään säällisessä kunnossa pitää lakat fiksata heti 🙂

  • SaaraH
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on kynsissä aina lakkaa, koska ilman sitä kynnet liuskoittuu vieläkin helpommin. Aika nysät nämä omatkin on, mutta mielestäni esim. tummat värit sopii tosi hyvin lyhyisiinkin kynsiin. Arkena tosin tulee pidettyä just noita ”tylsiä” nudeja ja muita vaaleita. Tuo mintunvihreä on kyllä ihan instant-kevätsävy, kerrassaan ihana! 🙂

  • Sheila
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kynsien lakkaaminen on vallan kausiluontoista osaltani. Välillä jaksaisin vaikka joka päivä vaihtaa väriä asun mukaan, mutta sitten taas menee aikaa viikko tolkulla etten jaksa vaivautua. Ehkä tämä lakkausinto taas löytyisi uusien värien myötä :).

  • PK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Omistan myös nysäkynnet, joita lakkaan ehkä kerran vuodessa. Toivoisin lakkaavani useammin, koska kyllähän lakatut kynnet piristää ja näyttää huolitellulta.

  • Gufi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nysäkynsillä on taatusti oikeus olla nättinä!
    Itse lakkailen tosi usein ja kylppärin pullorivistö onkin aika runsas.. Mutta aina mahtuu lisää söpöyksiä. Tuota harrastamaasi glitterpinnoitusta tykkään vedellä ehkä vähän liiankin usein just nysäkynsiin kun ne jotenkin vaan näyttää sillon paremmalta. Ehkä ne vaan näkyy paremmin?

  • Dina_
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, koska koulussa ja töissä en saa lakkaa käyttää. Kynsilakkavarastot alkaa kuitenki jo vedellä viimeisiään, joten noi tulis tarpeeseen.

  • mariamarketta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on lähes aina lakatut kynnet. Ne tulee lakattua vähintään kerran viikossa. Värien kanssa leikittelen: joskus perinteiset punaiset, neutraalit nudet tai iloa arkeen jollakin leikittelevällä sävyllä. Lakkojakin on kyllä kertynyt, mutta nyt olisi tarvetta muutamalle uudelle kevään kunniaksi 😀

  • E.M.
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en itseassa myös lakannut kynsiä kuin tooooodella harvoin ennen kuin jatkoin pitkästä aikaa töissä, joissa kädet, ja kynnet varsinkin, on kovalla koetuksella. Ensin sitä ajatteli, ettei siinä ole mitään järkeä kun se kynsilakka kestää yleensä sen yhden työpäivän vaan. Mutta! Se kuitenkin suojaa tosi paljon omia kynsiä siellä alla, joten nykyään kyllä tulee lakattua kynsiä useammankin kerran viikossa. Ja Lumenen Gel Effectit on yksiä suosikkeja kyllä 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla oli kolmisen vuotta geelaukset kynsissä ja tykkäsin niistä ihan tosi, tosi paljon. Viime kesänä kuitenkin päätin kokeilla eloa naturelli kynsillä ja kasvattelun tuloksena sain ne ihan kohtailaiseen kuntoon. 🙂

    Tykkään lakkailla erilaisilla lakoilla ja likimain viikottain, jotain sipaisen kynsiin. 🙂

  • Kata
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Varpaissa on varia melkein aina, mutta sormissa vain kun jaksaa tai tulee hyva inspis. Joskus vain pitaa lisata  glitteria arkeen. 

  • Minnix
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ennen lakkasin kynnet aina. Mutta raskausaikana jätin lakkailut. Nyt poika on neljä kuukautta ja voisin kevään kunniaksi piristää itseäni lakatuilla kynsillä!

  • Miimu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun nysäkynnet ovat oikeastaan aina lakattuina.

  • AnneK
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kynnet lakattuina aina, myös varpaan kynnet 🙂 Alaston olo ilman kynsilakkaa 🙂

  • Kaisa V
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Reippaasti vetelen nysäkynsiini uutta lakkaa 1-2 kertaa viikossa, lakan ja kynsien kunnosta riippuen. Valitettavasti nimittäin kynteni tahtovat liuskoittua ja se joskus hillitsee…

Post A Comment