Karvaliivi, toinen yritys

Karvaliivi puettuna nahkarotsin päälle  oli vähän turhan muhkea setti mun makuuni ja vei miehenkin ajatukset Rölli -elokuvaan, mutta tämä eilisen päivän asu saikin mut sit jo tykästymään tohon pörrökasaan melkoisesti lisää. Jätin liivin vaihtoehtoisesti rotsin alle ja ilmehän muuttui ihan täysin. Vielä hieman korkoa jalkaan, niin kokonaisuudesta tuli huomattavasti eka kokeilua keveämpi ja naisellisempi.

Karvareuhkakin hieman rauhoittui, kun pohjana oli pelkkää mustaa. Parhaalta liivi mielestäni kuitenkin näyttää ihan vain rotsin alta kurkistaessaan. Sillä tavalla liivi taitaa päästäkin nyt kevättalven aikana käyttöön useamminkin, sillä sen ansiosta nahkarotsia ei tarvitse pantata naulakossa odottamassa kevättä. 

Toi mun sotkunutturakin tuntuu passaavan karvahässäkän kanssa yhteen paremmin kuin hyvin. 

housut-HM Mama/neule-La Redoute, Ellos/nahkarotsi ja karvaliivi-Junarose (saatu)

Tämän asun myötä löysin sisältäni melkoisesti lisää lämpimiä tunteita tuota aluksi epäilyksiä aiheuttanutta "ryijyä" kohtaan. Hetken jo ehdin miettiä voisinko lähteä viikonlpun Köpis-reissullekin liivi & rotsi -yhdistelmällä, mutta taitaa silti olla monikäyttöisempää ja järkevämpää kiskoa päälle ihan perus villakangastakki. 

 

 


6 Comments
  • Jenn1n
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voisitko mitenkään metsästää mullekin jonkinlaisen tyylin? 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      On hirmuisen raskasta jo tämä itselle metsästäminen! 😀

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mun mielestä tuo liivi saa sut näyttämään hirveesti isommalta mitä oletkaan. Ei oo yhtään mun makuun ainakaan. Yleensä sulle sun vaatteet sopii, mut tämä vaan ei. Ei kyllä varmaan sovi kellekkään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mä itse ehdin jo päästä ton ajatuksen yli, siis että mua ei enää häiritse se että vaate isontaa. Niinhän tollaset paksut pörröset asiat tuppaa tekemään kaikille. Tarviiko sitä joka päivä niin saman kokoiselta näyttää. 

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jos tuo karva olisi noiden nahkaliivien niin näyttäisi siltä kuin olisi yläkuvassa olisi kokovartalo pimpero, mitäköhän tuo  pää markkeerais.

  • Isla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Rohkea ja upea tyyli, vau! Mitenköhän sitä itsekin heittäytyisi samalla tavalla…

    -Isla

    http://islakahdenkesken.blogspot.fi/

Post A Comment