13.03.2016 Itku pääsi

Kerroin jo muutama viikko sitten täällä blogissa, että lupauduin valokuvaamaan Porin sotaveteraanilaulajien juhlakonsertin ja eilen minä sitten suuntasin Promenadi-saliin kameralaukkuineni. Jos jo kuoroharjoituksissa silmäkulmassani kimmelsi kyynel, niin eilen konsertin lopuksi pääsi ihan kunnon poru. Hanat avasi jo harjoituksissa kovasti minua liikuttanut Veteraanin iltahuuto. Siinä minä sitten eturivissä katselin hartaana laulavia kuoron vanhimpia herrasmiehiä, heitä jotka nuorina poikina lähtivät sotaan maatamme puolustamaan, ja kuivasin naamaani kiivaasti neuletakin hihaan. Mä itken ihan tosi harvoin, mutta tässä kohtaa mulla ei ollut mitään jakoja olla liikuttumatta erittäin syvästi. 

"Aurinko laskenut on Kutsu jo soi iltahuudon Taakka jo laskettu on Taattoa muista sä silloin Askel jo uupunut on Lapset ja lastemme lapset Teidän nyt vuoronne on"

En mä pysty oikein edes sanoiksi pukemaan kaikkia niitä tunteita ja ajatuksia, joita tuo tilaisuus itsessä herätti. Mietin miten nuoria nämä nykyään yli yhdeksänkymppiset veteraanit ovat olleet, kun lähtö sotaan tuli. Mietin myös sitä, miten hurjan pitkän elämän he ovat eläneet ja sitä, että aikaa ei ole enää paljon. Se jos mikä saa kyyneleen silmään. Laulujen sanat ovat pyörineet mielessä vielä tänäänkin ja ajatuksissa on ollut tiiviisti mm. oma mummoni, joka hänkin lähti alle parikymppisenä tyttönä Lotaksi. Samassa iässä ei itsellä ollut huolen häivää. 

Veteraanin iltahuudon kertosäe sanookin kaiken tärkeimmän:

"Hoivatkaa, kohta poissa on veljet Muistakaa, heille kallis ol' maa Kertokaa lasten lapsille lauluin Himmetä ei muistot koskaan saa"

Konsertin jälkeen kuorolaiset kiittelivät minua kovasti, mutta kyllä se taisin olla minä, jolla oli enemmän kiittämistä. 

Konserttia lukuunottamatta eilinen meni ihan sohvalla maatessa. Viikon sisään tuli reissattua siinä määrin, että kaipasin vain ja ainoastaan lepoa. Tänään sitten taas aktivoiduttiin ja poistuttiin kämpästä, kun suuntasimme miehen kanssa Porin Tiistaiseuran pääsiäismyyjäisiin ortodoksikirkolle. Vaikka olen itse ihan luterilaisen seurakunnan jäsen, niin täällä Porissa asuessani on kyllä tullut paljon enemmän pyörittyä tuolla ortodoksikirkolla kuin luterilaisen kirkon tilaisuuksissa. Mieheni perhe ja suku ovat nimittäin pääosin ortodokseja (hän itse silti luterilainen), ja tiiviisti mukana seurakunnan toiminnassa, joten tuo kaunis pieni kirkko on tullut meillekin tutuksi.

Yhteisö on Porissa melko pieni, mutta aktiivinen ja todella lämminhenkinen. Vaikka olenkin ns. ulkopuolinen, niin olen aina tuntenut itseni todella tervetulleeksi kirkolle. Olen ollut mukana viettämässä niin syntymäpäiviä kuin panihidaakin (muistopalvelus). Ja mikä parasta, tilaisuuksissa on aina mitä maukkaimmat tarjoilut!

Herkkujen perässä me tänäänkin myyjäisiin menimme. Nautittiin paikan päällä keittolounas ja ostettiin kassillinen kaikkea hyvää kotiin. Sämpylöitä, karjalanpiirakoita, pasteijoita, porkkanakakkua ja wilhelmiinakeksejä. Osa on jo vedelty nassuun. Nam!

mekko-Junarose (saatu)/takki-Cubus/kengät- Minna Parikka/laukku-Olympus (saatu)/huivi-Glitter (saatu)/korvikset-Nouseva Myrsky (saatu)

Jalassani olleet puputennarit keräsivät taas paljon huomiota ja ihastelua ja näyttäähän ne kyllä varsin pirtsakoilta muuten rauhallisen värisen asun kanssa. Jännää miten tuo vaaleanharmaa on alkanut viime aikoina nostaa päätään mun garderobissa, kun vielä pari vuotta sitten se tuntui jotenkin ihan liian vaalealta ja itselle sopimattomalta väriltä. Aiemmin olisin yhdistänyt räväkän pinkin aina mustaan, nyt tuntuu, että sen kaveriksi sopii paljon paremmin viileä ja raikas harmaa.

Kotiin palatessamme torilla oli vastassa viimeisiä hetkiään viettävien lumiukkojen armeija. Vähän kävi sääliksi kavereita, ei ole tänä talvena ollut tämän rodun edustajien elinkaari kummoinen. 

Sunnuntai jatkuu töiden merkeissä. Huomisten #Evek-kuvausten juttujen kirjoittaminen on vielä kesken, samoin huomiseksi kirjoitettava blogiyhteistyöpostaus. Tuhat muutakin juttua, kuten kouluhommia, olis to do -listalla, mutta ne saavat odottaa vielä pari päivää. Mulla on laskujeni mukaan vaan 6 tai 7 työpäivää tässä kuussa, mutta silti tuntuu, että kalenteri on ihan piukassa ja täynnä hommaa. En tajuu. Jokin ei nyt täsmää.