After work -naama

Asukuvia blogiin kuvatessa sitä yleensä puunaa ittensä edes jotakuinkin edustuskuntoon ja ilmekin on päivän rättejä kuvatessa aina iloinen ja pirteä. Monissa lehtikuvauksissa sun muissakin olen saanut siitä kuvaajilta palautetta, että olen niin "helppo". Ei kuulema tarvitse kauheasti ohjata eikä houkutella iloista ilmettä. Riittää kun suuntaa kameran kohti. Kun kamera tähtää minua, joko omasta tai jonkun muun toimesta, on automaattinen reaktioni lähes aina hymyillä, olipa tunne sisälläni sitten hymyä tuova tai vaikka ihan jotain muuta. 

Ainaisen valokuvahymyn vastapainoksi onkin kiva ikuistaa joskus se toinen todellisuus. Tältä mä näytän illalla yhdeksältä töistä lähtiessäni, kun takana on viisi kuvauskeikkaa ja väsymys on melkoinen. Katse on yhtä tyhjä kuin pääni juuri nyt.

Tätä blogia on luonnollisempaa päivittää silloin kun kasvoille saa vaivatta taiottua hymyn ja päässä risteilee muutakin kuin tuutulaulun sävelet. Nyt saattaa kuitenkin vielä jokusen päivän olla fiilis enempi tämänkertaisen kuvan mukainen, sillä tää kokopäivätyön rytmiin totuttelu vie varmaan vielä hetken. Monta postausta on to do -listalla odottaen kirjoittajakseen hieman energisempää bloggaajaa. Pysykää siis edelleen kyydissä, kyllä mä taas käynnistyn!

 

 

 

 


7 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No onhan se hyvä edes  tuolla ikää oppia ettei se oikea työnteko aina ole mitään herkkua.

    • Heidi
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi hyvänen aika miten voi paha ihmisellä olla kun tollasta täytyy mennä aina ja joka paikkaan puskemaan! Yleensä on samat ihmiset joilla aina on muita huonommin ja aina muita ikävämpää, ja joita kiusaa ihan järkyttävä katkeruus omaa elämää tai ympäristöä kohtaan! Ja tää kommentti ei nyt oo kenenkään puolustus eikä mikään ”mun kavereita et kiusaa” -pärähdys vaan ihan spontaani turhautumisen purkaus, maailmaan kyllä ääntä mahtuu, mutta kyllä tässä on kaikilla omat ongelmat joiden kanssa yritetään pärjätä, toiset vaan pyrkii olemaan tuottamatta pahaa mieltä jokaiselle muullekin lähistöllä olevalle. Nyt olen puhunut, ugh.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi kuule, mä olen viime vuosina oppinut nimen omaan sen, että työnteko on mahtavaa. Ainakin mun duunit on. Niin nää ”oikeat työt” kuin ne muutkin. (Mitä muuta kuin oikeita töitä sä muuten kuvittelet mun tekevän?) Se että on työpäivän jälkeen väsynyt, ei tarkoita sitä etteikö se työnteko olisi voinut olla ”herkkua”. Mut tosi ikävä jos sun omat työt on oikeesti hirveetä tuskaa. 🙁

  • saya
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Kokopäivätyön rytmiin opettelu” kuulostaa hyvin tutulta… Luettuani kirjoituksiin ja pääsykokeisiin koko kevään ilman tarkkaa päivärytmiä maanantaina alkaneet 8 tunnin työpäivät vievät todellakin kaikki mehut 😀

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mulla on viimeiset 8 kk ollut taas rytmitöntä friikku-elämää, jossa välillä paiskitaan 15 h päiviä ja välillä riittää tunti tai pari. Ja reissaamista on ollut paljon. Mut nopeesti sitä taas tottuu heräämään joka päivä samaan aikaan. Syksyllä oon taas sit ihmeissäni kun alkaa sekavampi arki. 😀

      Toivottavasti pääset opiskelemaan!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ei ttu:D Kauhean agressiivista suvaitsematonta väkeä nämä bloggarit ja niiden lukijat. Jos joku ei ylistä tai  teksti ei ole yhtä kehuvaa  auringonpaistetta,  niin heti hyökätään kimppuun ja yritetään joukolla tuhota ja lisäksi niiden kyky ymmärtää asioita sarkasmin ironia tai huumorin kautta on todella pahasti vaurioitunut. Yli-reagoivia hulluja. En yhtään ihmettele että kaikenlaiset fanaatikot räjäyttelevät pommejaan kun noin vähästä otetaan hernettä nenään.

    • Veera
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä mä nyt löydän kohtuullisesti enempi ylireagointia, aggressiivisuutta ja hernettä nenussa sun kommentista kuin vaikka omastani. 😀 

Post A Comment